Ollaans sitä päästy jo itsenäisyyspäivään, eli hyvästi joulukuun puolelle. Talvesta ei täällä ole vieläkään tietoa. Ehkä parempi niin, sillä huomenna lähdetään vielä rannalle muutamaksi päiväksi.
Viime viikko oli meille viimeinen töiden parissa. Maanantaista torstaihin siis tuttuun tapaan enkun opetusta ja yhtenä päivänä käytiin myös SLS:n työtouhuissa seminaarilla. Oikein mallikkaasti omasta mielestämme saatettiin työt päätökseen. Toisen enkun ryhmän oppilaatkin tulivat oikein hattu kourassa pyytelemään anteeksi jos olivat tuntien aikana olleet väsyneitä ja poissaolevan tuntuisia. Heh. Me kyllä ymmärretään moinen, sillä nämä kyseisetkin oppilaat heräävät joka aamu viiden-kuuden aikaan ja tulevat vielä koulupäivän päätteeksi pariksi tunniksi meidän oppiin.
Perjantaina, eli eilen meitä vietiin, nimittäin tän kirkon aktiivipariskunta halusi kiittää meitä viemällä meidät johonkin mukavaan paikkaan päiväksi. Heidän poikansa tulikin hakemaan meitä aamuvarhain kaverinsa kanssa, ja sitten mentiin. Ajeltiin kolmisen tuntia suuntaansa jonnekkin Pattayan tienoille. Siellä meidät vietiin sellaiseen puutarha-elämyspuistoon katselemaan erilaisia kasveja ja sensemmoista. Nähtiin siellä kaikkia ihme kaktuksia ynnämuita kasveja ja pensasasetelmia. Lopuksi vielä käytiin katsomassa "traditional thai-show", joka sisälsi erilaisia tansseja ja draamapätkiä. Olikin ihan hienoa vielä ehtiä näkemään perinteistä thai-kulttuuria. Ja niin, nähtiinhän me vielä elefanttejakin. Tällä kertaa nämä toverit polkivat polkupyörillä, pelasivat jalkapalloa ja antoivat katsojille hierontaa. Älkää kysykö.
Huomenna siis mennään vielä nauttimaan Thaimaan auringon rippeistä. Tai siis eihän se aurinko mihinkään lopu, meidän aikamme täällä sitä katsellessa kylläkin. Ollaan koiteltu varailla bungalow tyyppistä asumismuotoa Ko Sametin saarelta, joka sijaitsee 3 tuntia Bangkokista itään. Siellä onkin nyt parhaillaan paras sesonki käynnissä, ja turisteja varmaan piisaa. Me lähdetään tavoitteenamme relata rannalla keskiviikkoon asti. Sen jälkeen harjoittelu onkin jo pikku hiljaa purkissa. Perjantaina mennään Jarille pitämään vielä läksiäisiä ja harjoittelun arviointipalaveria.
Mukavaa on ollut, mutta mukavaa on palata kotiinkin. Joulu täällä lämpimän ja kaupallisen joulumaan keskellä ei nyt tuntuisi parhaalta vaihtoehdolta. No, lentokenttä onkin nyt turvallisesti toiminnassa, joten näillä näkymin viikon päästä pakkaillaankin jo laukkuja.
Kuulemiin ja näkemiin, me täällä eletään parhaamme mukaan itsenäisyyspäivän iltaa. Lämmintä on ja pimeää, mutta kynttilöitä ei taideta ikkunalle silti laittaa ;)
lauantai 6. joulukuuta 2008
sunnuntai 30. marraskuuta 2008
Viikonlopun riennot
Jo taas on maanantai. Kello on hieman yli iltayhdentoista. Kahden viikon päästä tähän aikaan ollaan jo Suomen maalla.. huih. Ei siihen enää kauaa ole. Mutta vielä on onneksi päiviä täällä ja paljon on taas tapahtunu viime päivien aikana. Torstai ja perjantai vietettii vapaita shoppaillen ja vaan oleillen. Viikonloppuna oli monenmoista hulinaa.
Voisin kertoa muutaman sanan lauantain kokemuksesta. Saatiin kunnia olla osallisena eräissä häissä. Hääpari on suunnilleen meijän ikäisiä nuoria, jotka oltiin tavattu muutama kerta aijemmin. Oli siis aikamoinen yllätys, että saatiin kutsu.
Häät pidettiin Luterilaisen seminaarin (Soi 50) tiloissa ja ne alkoivat klo 16. Lähdimme aijoissa liikkeelle, koska liikenteestä täällä ei ikinä tiedä. Jos on ruuhkaa, sinne voi kestää tunnin. Me oltiin kuitenkin hyvin ajoissa perillä koska ei ollut ruuhkaa. Häät alkoivat mukavan thaimaalaisen tapaan vasta puoli viiden aikaan, jolloin suurin piirtein kaikki vieraat olivat päässeet paikalle. Sitä ennen hääpari oli jo muutaman tovin odotellut kirkon takana. Ennen hääparia käytävän kulkivat pienet morsiuslapset, jotka kantoivat kukin jotain pientä mukanaan mm. ruusun terälehtiä yms.
Seremonia oli thain kielellä, eikä me tietenkään ymmärretty yhtään mitään. Suht samanlainen se oli kuin meillä Suomessa mutta todella paljon rennompi! Siellä taputeltiin puolivälissä tilaisuutta ja pappi sekä morsiuspari nauratti koko yleisöä ihan olan takaa. Oli aika ihanaa, että ihmiset oli niin iloisia ja tunnelma oli katossa, eikä niin vakava ja jännittynyt kuin yleensä Suomessa :)
Kun kirkon tapahtumat olivat ohi, siirryimme 50 metriä kauemmas nurmikentälle johon oli tehty ihanan tunnelmallinen buffet-illallinen. Sinne oli rakennettu lava, koristeena oli sydänilmapalloja, bambukatoksia ja ruokana erilaisia paikallisia ruokia. Samalla kun ihmiset söivät, lavalla oli erilaista ohjelmaa; thaitanssia, puhetta, soittoa ja powerpoint-esityksiä. Ei me tietenkään mitään tajuttu mutta meillä oli ihan hauskaa suomalais-norjalaisen pöytäseurueemme kanssa. Lähdimme häistä hyvissä ajoin ennen iltayhdeksää kun Laksista eräs pariskunta tarjosi meille kyydin.
Eilen oli samaisella seminaarilla klo 18 kauneimmat joululaulut. Mentiin jo kolmen aikaa auttamaan valmisteluissa. Mietittiin juuri ennen illan alkua Suomea ja pientä koti-ikävää joka meillä on. Illan aikana kuitenkin fiilikset muuttui aika laidasta laitaan.. yhtäkkiä ei ollutkaan enää niin kova ikävä. Ehkä se kaikki suomalaisuus toi mieleen arjen siellä ja sen mitä se tulee pitämään sisällään mm. koulua yms. :) Olishan se kivempi olla täällä miettimättä mitään sellasta. Paikalla oli n. 70 suomalaista ja laulu raikasi, kylmät väreet meni selkä piissä. Kun pisti silmät kiinni, pystyi melkein kuvittelemaan itsensä pimeään Suomeen lumen keskelle.. melkein. Illan päätteeksi tarjottiin karjalanpiirakoita, torttuja ja joulupipareita. NAM!! Oli tosi kiva ilta. Ja muuten piti mainita että vieraiden joukossa oli myös Suomen suurlähettiläs täältä Bangkokista.
Tänään lähetettiin 10 kiloa tavaraa Suomeen jotta saatais rinkkaa kevyemmäks. 3 päivää vielä töitä ja sitten alkaa viimeset lomat. Saadaankin tänne seuraa Vietnamista jo ihan pian. Toivottavasti saadaan lentokentätkin pian auki niin päästään helpointa reittiä sinne ettei tarvi kierrellä Phuketin tai Siperian kautta :) Nojoo, täällä kaikki hyvin. Nautitaan viimeisistä ajoista! Kiitos kommenteista, niitä saa aina kirjottaa. Nyt mennään unille.. Huomenna siivouspäivä. Tai ehkei sittenkään..
Voisin kertoa muutaman sanan lauantain kokemuksesta. Saatiin kunnia olla osallisena eräissä häissä. Hääpari on suunnilleen meijän ikäisiä nuoria, jotka oltiin tavattu muutama kerta aijemmin. Oli siis aikamoinen yllätys, että saatiin kutsu.
Häät pidettiin Luterilaisen seminaarin (Soi 50) tiloissa ja ne alkoivat klo 16. Lähdimme aijoissa liikkeelle, koska liikenteestä täällä ei ikinä tiedä. Jos on ruuhkaa, sinne voi kestää tunnin. Me oltiin kuitenkin hyvin ajoissa perillä koska ei ollut ruuhkaa. Häät alkoivat mukavan thaimaalaisen tapaan vasta puoli viiden aikaan, jolloin suurin piirtein kaikki vieraat olivat päässeet paikalle. Sitä ennen hääpari oli jo muutaman tovin odotellut kirkon takana. Ennen hääparia käytävän kulkivat pienet morsiuslapset, jotka kantoivat kukin jotain pientä mukanaan mm. ruusun terälehtiä yms.
Seremonia oli thain kielellä, eikä me tietenkään ymmärretty yhtään mitään. Suht samanlainen se oli kuin meillä Suomessa mutta todella paljon rennompi! Siellä taputeltiin puolivälissä tilaisuutta ja pappi sekä morsiuspari nauratti koko yleisöä ihan olan takaa. Oli aika ihanaa, että ihmiset oli niin iloisia ja tunnelma oli katossa, eikä niin vakava ja jännittynyt kuin yleensä Suomessa :)
Kun kirkon tapahtumat olivat ohi, siirryimme 50 metriä kauemmas nurmikentälle johon oli tehty ihanan tunnelmallinen buffet-illallinen. Sinne oli rakennettu lava, koristeena oli sydänilmapalloja, bambukatoksia ja ruokana erilaisia paikallisia ruokia. Samalla kun ihmiset söivät, lavalla oli erilaista ohjelmaa; thaitanssia, puhetta, soittoa ja powerpoint-esityksiä. Ei me tietenkään mitään tajuttu mutta meillä oli ihan hauskaa suomalais-norjalaisen pöytäseurueemme kanssa. Lähdimme häistä hyvissä ajoin ennen iltayhdeksää kun Laksista eräs pariskunta tarjosi meille kyydin.
Eilen oli samaisella seminaarilla klo 18 kauneimmat joululaulut. Mentiin jo kolmen aikaa auttamaan valmisteluissa. Mietittiin juuri ennen illan alkua Suomea ja pientä koti-ikävää joka meillä on. Illan aikana kuitenkin fiilikset muuttui aika laidasta laitaan.. yhtäkkiä ei ollutkaan enää niin kova ikävä. Ehkä se kaikki suomalaisuus toi mieleen arjen siellä ja sen mitä se tulee pitämään sisällään mm. koulua yms. :) Olishan se kivempi olla täällä miettimättä mitään sellasta. Paikalla oli n. 70 suomalaista ja laulu raikasi, kylmät väreet meni selkä piissä. Kun pisti silmät kiinni, pystyi melkein kuvittelemaan itsensä pimeään Suomeen lumen keskelle.. melkein. Illan päätteeksi tarjottiin karjalanpiirakoita, torttuja ja joulupipareita. NAM!! Oli tosi kiva ilta. Ja muuten piti mainita että vieraiden joukossa oli myös Suomen suurlähettiläs täältä Bangkokista.
Tänään lähetettiin 10 kiloa tavaraa Suomeen jotta saatais rinkkaa kevyemmäks. 3 päivää vielä töitä ja sitten alkaa viimeset lomat. Saadaankin tänne seuraa Vietnamista jo ihan pian. Toivottavasti saadaan lentokentätkin pian auki niin päästään helpointa reittiä sinne ettei tarvi kierrellä Phuketin tai Siperian kautta :) Nojoo, täällä kaikki hyvin. Nautitaan viimeisistä ajoista! Kiitos kommenteista, niitä saa aina kirjottaa. Nyt mennään unille.. Huomenna siivouspäivä. Tai ehkei sittenkään..
torstai 27. marraskuuta 2008
Lehdistötiedote
Hei vaan kaikille, ehjänä ollaan. Sattuipa huonoon aikaan tämä meidän kirjoitteluinnokkuuden lamaantuminen. Nimittäin viime päivien maailmanlaajuisen uutisoinnin vuoksi olisi ollut varmasti aivan hyvä laittaa jotain koordinaattia tänne, mistä useimmat varmasti eloamme seuraa.
Ainiin, täytyykin tähän väliin kiittää kaikkia jotka ovat laittaneet kommenttia ja kuulumisia tuonne alle. Niitä on mukavaa lukea, varsinkin tässä vaiheessa kun ajatukset alkavat jo suuntautua kotimaan kamaralle. Oma "suomielämä" kun ei ole mennyt eteenpäin ollenkaan tällä 3 kuukauden jaksolla. Siellä taas on ehtinyt tapahtua paljonkin. Helpottaa palautumista elämän rytmiin kun tietää ja osaa jo vähän aavistaa mitä odottaa. Ja paljoa me jo odotetaankin.
Tällä hetkellä siellä Suomessa saadaankin varmasti paljon tietoa Thaimaan tilanteesta, joten niiltä osin ei varmaan tarvitse kertausta, vaikka se opintojen äiti onkin. Täällä mekin olemme lueskelleet enimmäkseen suomalaisen median lähettämiä tietoja. Useimmat niistä onkin aivan hyviä kanavia. Ehkä kuitenkin kannattaa kärjekkäimmät ja tunnepitoisimmat uutiset suodattaa kelpo mediakriittisen seulan läpi. Meille täällä näyttäytyvä arkitotuus on se, että elämä kaduilla on aivan normaalia.
Tänään me oltiin Tuulian kanssa kaupungilla viettämässä vapaapäivää ja tekemässä joitain "viimehetken" ostoksia. Arvioitiin aamulla seuraamastamme suht reaaliaikaisesta bangkokilaisesta viestimestä, että alueilla joihin olemme menossa ei ole mitään normaalista poikkeavaa. Eikä siellä ollutkaan. Ainot asia minkä huomasimme, oli se, että oikeastaan juuri kenelläkään ei näkynyt keltaisia paitoja, joita ihmiset yleensä arkipäivisinkin käyttävät. Tällä hetkellä keltainen paita olisi kaiketi kannanotto, sillä hallituksen vastainen PAD ryhmä käyttää keltaisia paitoja.
Tällä erää ei kummempia kuulumisia. Vähiin käy aika ennenkuin loppuu. Meillä viimeinen 7 päiväinen työjakso voidaan laskea alkavaksi huomenna, vaikka vietämmekin huomenna vapaata. Viikko pitää vielä sisällään monta kivaa juttua, kuten erään nuoren parin häät ja SLS:n suomalaistyön kauneimmat joululaulut.
Aivan mahtavaa että muistatte meitä, mekin teitä! Moi Moi!
Ainiin, täytyykin tähän väliin kiittää kaikkia jotka ovat laittaneet kommenttia ja kuulumisia tuonne alle. Niitä on mukavaa lukea, varsinkin tässä vaiheessa kun ajatukset alkavat jo suuntautua kotimaan kamaralle. Oma "suomielämä" kun ei ole mennyt eteenpäin ollenkaan tällä 3 kuukauden jaksolla. Siellä taas on ehtinyt tapahtua paljonkin. Helpottaa palautumista elämän rytmiin kun tietää ja osaa jo vähän aavistaa mitä odottaa. Ja paljoa me jo odotetaankin.
Tällä hetkellä siellä Suomessa saadaankin varmasti paljon tietoa Thaimaan tilanteesta, joten niiltä osin ei varmaan tarvitse kertausta, vaikka se opintojen äiti onkin. Täällä mekin olemme lueskelleet enimmäkseen suomalaisen median lähettämiä tietoja. Useimmat niistä onkin aivan hyviä kanavia. Ehkä kuitenkin kannattaa kärjekkäimmät ja tunnepitoisimmat uutiset suodattaa kelpo mediakriittisen seulan läpi. Meille täällä näyttäytyvä arkitotuus on se, että elämä kaduilla on aivan normaalia.
Tänään me oltiin Tuulian kanssa kaupungilla viettämässä vapaapäivää ja tekemässä joitain "viimehetken" ostoksia. Arvioitiin aamulla seuraamastamme suht reaaliaikaisesta bangkokilaisesta viestimestä, että alueilla joihin olemme menossa ei ole mitään normaalista poikkeavaa. Eikä siellä ollutkaan. Ainot asia minkä huomasimme, oli se, että oikeastaan juuri kenelläkään ei näkynyt keltaisia paitoja, joita ihmiset yleensä arkipäivisinkin käyttävät. Tällä hetkellä keltainen paita olisi kaiketi kannanotto, sillä hallituksen vastainen PAD ryhmä käyttää keltaisia paitoja.
Tällä erää ei kummempia kuulumisia. Vähiin käy aika ennenkuin loppuu. Meillä viimeinen 7 päiväinen työjakso voidaan laskea alkavaksi huomenna, vaikka vietämmekin huomenna vapaata. Viikko pitää vielä sisällään monta kivaa juttua, kuten erään nuoren parin häät ja SLS:n suomalaistyön kauneimmat joululaulut.
Aivan mahtavaa että muistatte meitä, mekin teitä! Moi Moi!
sunnuntai 23. marraskuuta 2008
Upea Chiang Mai
Heissulivei!
Täällä sitä ollan, takaisin turvallisesti "kotona" eli Bangkokin melskeessä. Reissu oli tosi kiva, tykättiin Chiang Maista hirmuisesti. En aijo kertoa ihan minuutilleen mitä reissullamme tapahtui vaan kerron joitakin huippuhetkiä.. :)
Ensinnäkin siitä junasta. Se oli yllätys, positiivinen! Meillä ei siis ollutkaan mitään privaattimakuuvaunua vaan nukuttiin samassa tilassa 30 muun ihmisen kanssa. Mutta olipa muuten hyvät pedit, sai ihan pimeeks oman lukaalin ja kaikkea. Kyllä siellä kelpas nukkua. Ainut huono puoli junassa oli se, että se piti järkyttävän kovaa ääntä.. Ei siis puhettakaan VR:n ihanan hiljaisista Intercity-junista, vaan kunnon kattilankilinää kokonaiset 15 tuntia. Niin ja kyllä, perillä oltiin torstai-aamuna klo 11.30.. Matka oli kestänyt kutakuinkin 15 tuntia.
Chiang Mai on siis hyvin pohjoisessa Thaimaassa ja sen lisäksi Thaimaan toiseksi suurin kaupunki. Se ei kaupungin "fyysisessä" koossa näkynyt sillä keskusta oli yhden ison asfalttineliön sisällä. Me pyörittiin lähinnä vaan iltabazaarilla ostoksien perässä. Torstaina saapumisen jälkeen otettiin taksikyyti kohti Doi Suthep -vuoren huippua ja käytiin katsastamassa miltä kaupunki näytti yläilmoista. Oli mahtavat maisemat ja buddhalainen temppelikulttuurikin tuli taas vähän tutummaksi. Vuoren huipulla kun oli taas yksi miljoonista temppeleistä.
Perjantaiksi varattiin opastettu kierros Thaimaan korkeimmalle "vuorelle" (n. 2700m) ja sen kansallispuistoon. Oli upea paikka! Käytiin tutustumassa erilaisiin vesiputouksiin, paikalliseen kylään ja markkinoihin, sekä tottakai käytiin kuvauttamassa itsemme Thaimaan korkeimassa kohdassa eli tämän Doi Inthanon -vuoren huipulla. Oli hieno reissu ja mahtava luonto, kaukana Bangkokin paksuista pakokaasuista. Mukaan tarttui myös jotakin paikallisten kyläläisten tekemiä käsitöitä.
Lauantaina mentiin Chiang Main eläintarhaan. Se ei ollu mikään ihan pieni paikka, oltiin siellä n. 5 tuntia. Nähtiin monenlaisia eläimiä mm. leijonia, tiikereitä, leopardeja, musta pantteri, pieni lintu joka tervehti meitä thaiksi (sa-wa-dii-khrap), kirahveja, huuliharppua soittava norsu, seeproja, malesian karhu, flamingoja, pingviinejä, sarvikuono, python-käärmeitä, erilaisia apinoita, oranki, virtahepoja!, koaloita ja kaksi pandaa!! Mä rakastuin pandoihin ja koaloihin.. Ne oli uskomattoman söpöjä. Koalat tosin vaan nukkui ja pandat istui penkillä ja söi bambua. Mutta olihan hienoa ja upeat maisemat taas, eläintarha sijaitsi nimittäin Doi Suthep -vuoren rinteessä.
Koala
Iltasin testattiin erilaisia ravintoiloita, käytiin mm. syömässä falafelia ravintolassa nimeltä Jerusalem. Olipa muuten kivaa vaihtelua riisin tilalle, suosittelisin sitä paikkaa kelle tahansa! Testattiin myös amerikkalainen Duke's ravintola, jossa Janne söi elämänsä parhaan hampurilaisen ja minä maittavaa pizzaa ja suklaakakkua. Chiang Main iltabazaari oli kyllä myös mainitsemisen arvoinen, kerrassaan upea. Myynnissä oli kauniita paikallisia käsitöitä ja tietenkin feikki-rolexeja. Siinähän se aika sitten menikin.. Kyllä olisi riittänyt nähtävää vielä moneksi päiväksi enemmän! (Kuvia tuli otettua paljon mutta en laittanut tänne kun muutaman koska lataus on tosi hidasta..)
Tänään otettiin aamulla bussi kohti Bangkokia. Matka ei ollut yhtä pitkä kuin junalla, vain 8 tuntia onneksi. Oltiin siis illan suussa perillä. Täällä on taas tällä viikolla ollut pieniä mähinöitä (eli hallituksen ja opposition yhteenottoja) ja yksi ihminen on kuollut. Tänään parlamenttitalolla on ollut jättimielenosoituksia. Meillä on kuitenkin kaikki hyvin ja ensi viikolla aloitetaan taas uusi ja toiseksi viimeinen työviikko. Meillä on siis 3 viikkoa jäljellä enää täällä, joista kaksi on töitä ja viimeinen lomaa. Eli viimeisiä viedään!
Terkkuja Suomeen sinne lumipyryn keskelle! Kiitos kaikista kommenteista, joita olette kirjoitelleet. Ne ovat ilahduttaneet meitä paljon!!! Siunausta alkavaan koulu- ja työviikkoon. Me käydään kohta yöpuulle lataamaan akkuja ensi viikon kuvioita varten. Pysykää kanavalla!
Täällä sitä ollan, takaisin turvallisesti "kotona" eli Bangkokin melskeessä. Reissu oli tosi kiva, tykättiin Chiang Maista hirmuisesti. En aijo kertoa ihan minuutilleen mitä reissullamme tapahtui vaan kerron joitakin huippuhetkiä.. :)
Ensinnäkin siitä junasta. Se oli yllätys, positiivinen! Meillä ei siis ollutkaan mitään privaattimakuuvaunua vaan nukuttiin samassa tilassa 30 muun ihmisen kanssa. Mutta olipa muuten hyvät pedit, sai ihan pimeeks oman lukaalin ja kaikkea. Kyllä siellä kelpas nukkua. Ainut huono puoli junassa oli se, että se piti järkyttävän kovaa ääntä.. Ei siis puhettakaan VR:n ihanan hiljaisista Intercity-junista, vaan kunnon kattilankilinää kokonaiset 15 tuntia. Niin ja kyllä, perillä oltiin torstai-aamuna klo 11.30.. Matka oli kestänyt kutakuinkin 15 tuntia.
Chiang Mai on siis hyvin pohjoisessa Thaimaassa ja sen lisäksi Thaimaan toiseksi suurin kaupunki. Se ei kaupungin "fyysisessä" koossa näkynyt sillä keskusta oli yhden ison asfalttineliön sisällä. Me pyörittiin lähinnä vaan iltabazaarilla ostoksien perässä. Torstaina saapumisen jälkeen otettiin taksikyyti kohti Doi Suthep -vuoren huippua ja käytiin katsastamassa miltä kaupunki näytti yläilmoista. Oli mahtavat maisemat ja buddhalainen temppelikulttuurikin tuli taas vähän tutummaksi. Vuoren huipulla kun oli taas yksi miljoonista temppeleistä.
Lauantaina mentiin Chiang Main eläintarhaan. Se ei ollu mikään ihan pieni paikka, oltiin siellä n. 5 tuntia. Nähtiin monenlaisia eläimiä mm. leijonia, tiikereitä, leopardeja, musta pantteri, pieni lintu joka tervehti meitä thaiksi (sa-wa-dii-khrap), kirahveja, huuliharppua soittava norsu, seeproja, malesian karhu, flamingoja, pingviinejä, sarvikuono, python-käärmeitä, erilaisia apinoita, oranki, virtahepoja!, koaloita ja kaksi pandaa!! Mä rakastuin pandoihin ja koaloihin.. Ne oli uskomattoman söpöjä. Koalat tosin vaan nukkui ja pandat istui penkillä ja söi bambua. Mutta olihan hienoa ja upeat maisemat taas, eläintarha sijaitsi nimittäin Doi Suthep -vuoren rinteessä.
KoalaIltasin testattiin erilaisia ravintoiloita, käytiin mm. syömässä falafelia ravintolassa nimeltä Jerusalem. Olipa muuten kivaa vaihtelua riisin tilalle, suosittelisin sitä paikkaa kelle tahansa! Testattiin myös amerikkalainen Duke's ravintola, jossa Janne söi elämänsä parhaan hampurilaisen ja minä maittavaa pizzaa ja suklaakakkua. Chiang Main iltabazaari oli kyllä myös mainitsemisen arvoinen, kerrassaan upea. Myynnissä oli kauniita paikallisia käsitöitä ja tietenkin feikki-rolexeja. Siinähän se aika sitten menikin.. Kyllä olisi riittänyt nähtävää vielä moneksi päiväksi enemmän! (Kuvia tuli otettua paljon mutta en laittanut tänne kun muutaman koska lataus on tosi hidasta..)
Tänään otettiin aamulla bussi kohti Bangkokia. Matka ei ollut yhtä pitkä kuin junalla, vain 8 tuntia onneksi. Oltiin siis illan suussa perillä. Täällä on taas tällä viikolla ollut pieniä mähinöitä (eli hallituksen ja opposition yhteenottoja) ja yksi ihminen on kuollut. Tänään parlamenttitalolla on ollut jättimielenosoituksia. Meillä on kuitenkin kaikki hyvin ja ensi viikolla aloitetaan taas uusi ja toiseksi viimeinen työviikko. Meillä on siis 3 viikkoa jäljellä enää täällä, joista kaksi on töitä ja viimeinen lomaa. Eli viimeisiä viedään!
Terkkuja Suomeen sinne lumipyryn keskelle! Kiitos kaikista kommenteista, joita olette kirjoitelleet. Ne ovat ilahduttaneet meitä paljon!!! Siunausta alkavaan koulu- ja työviikkoon. Me käydään kohta yöpuulle lataamaan akkuja ensi viikon kuvioita varten. Pysykää kanavalla!
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
Juna Chiang Maihin lähtee raiteelta kolme
Nonniin, kohta mennään pohjooseen. Meidän thaimaanreissun seikkailukiintiöön kuuluu pakollisena oppimääränä yöjuna jonnekin päin valtioita. Valittiin siis viime viikolla kohteeksemme Chiang Mai. Liput on plakkarissa ja rinkat pakattuna. Hiukan perhosia on jo vatsanpohjassa. Tuulia nimittäin ystävällisesti kertoi tänä aamuna mulle, että noissa 80-luvun junissa saattaa olla epämiellyttävää matkaseuraa, eli rottia. Kivaa! Olisin kyllä ostanut meille bussiliput jos olisin tiennyt. No pitää ottaa kova pokeri-ilme kasvoille matkan ajaksi, jotta viilahännät pysyvät loitolla.
Käytiin tänään hankkimassa kaupungin kartta, jotta osataan ohjautua oikeisiin paikkoihin. Ehdoton etu paikallisiin tutustumisessa täällä kirkolla on se, että he mielellään avustavat kaikessa mitä meidän täällä oloon voi liittyä. Viime viikonloppuna matkatessamme taksilla uuden kirkon avajaisiin meidän kanssa samassa kyydissä ollut vanhempi seurakuntalaisrouva kuuli aikeistamme junailla Chiang Maihin, eikä aikaakaan kun hän oli jo langan päässä varaamassa meille yöpaikkaa kaupungista. Saatiin erittäin kohtuuhintainen guest-house Chiang Main yliopiston kampusalueelta, jossa tämä rouva käy eläkepäivinään silloin tällöin opettamassa thaimaalaista kulttuuria nuorille opiskelijoille. Aivan loistavan siunattu homma! Katseltiin paikasta kuvia netistä, ja aivan hyvän näköisiä huoneita siellä oli.
Tänään tapahtui myös pitkästä aikaa meille tällä kertaa mieluinen viimehetken muutos työaikatauluumme. Saimme nimittäin juuri tietää, että tämän illan enkun tunnit on meidän osalta peruuntuneet. Saadaan siis rauhassa vielä pakkailla, ostaa eväitä ja käydä syömässä ennen illan/yön junamatkaa.
Näissä tunnelmissa! Erittäin mielenkiintoinen reissu tulossa, ja lähdemmekin matkaan intoa puhkuen. Lyhyessä ajassa aiotaan yrittää ottaa kaupungista ja sen lähimaastosta vuorineen mahdollisimman paljon irti. Pysytään kuulolla. Meitä saa muistaa erityisesti seikkailumme tiimoilta yläkertaan päin, niinkun aikaisemminkin. Täytyy sanoa, että rukousapu on täällä kaukomailla ollut konkreettisesti läsnä. Ollaan pysytty terveinä, ja vältytty tähän saakka monelta mahdolliselta käytännön vastoinkäymiseltä. Viisumit ja muut ovat hoituneet hyvin jne. Ensiluminen Suomi on myös jo kovasti mielessämme. Kohta nähdään ja vaihdetaan kuulumisia oikein olan takaa :)
Käytiin tänään hankkimassa kaupungin kartta, jotta osataan ohjautua oikeisiin paikkoihin. Ehdoton etu paikallisiin tutustumisessa täällä kirkolla on se, että he mielellään avustavat kaikessa mitä meidän täällä oloon voi liittyä. Viime viikonloppuna matkatessamme taksilla uuden kirkon avajaisiin meidän kanssa samassa kyydissä ollut vanhempi seurakuntalaisrouva kuuli aikeistamme junailla Chiang Maihin, eikä aikaakaan kun hän oli jo langan päässä varaamassa meille yöpaikkaa kaupungista. Saatiin erittäin kohtuuhintainen guest-house Chiang Main yliopiston kampusalueelta, jossa tämä rouva käy eläkepäivinään silloin tällöin opettamassa thaimaalaista kulttuuria nuorille opiskelijoille. Aivan loistavan siunattu homma! Katseltiin paikasta kuvia netistä, ja aivan hyvän näköisiä huoneita siellä oli.
Tänään tapahtui myös pitkästä aikaa meille tällä kertaa mieluinen viimehetken muutos työaikatauluumme. Saimme nimittäin juuri tietää, että tämän illan enkun tunnit on meidän osalta peruuntuneet. Saadaan siis rauhassa vielä pakkailla, ostaa eväitä ja käydä syömässä ennen illan/yön junamatkaa.
Näissä tunnelmissa! Erittäin mielenkiintoinen reissu tulossa, ja lähdemmekin matkaan intoa puhkuen. Lyhyessä ajassa aiotaan yrittää ottaa kaupungista ja sen lähimaastosta vuorineen mahdollisimman paljon irti. Pysytään kuulolla. Meitä saa muistaa erityisesti seikkailumme tiimoilta yläkertaan päin, niinkun aikaisemminkin. Täytyy sanoa, että rukousapu on täällä kaukomailla ollut konkreettisesti läsnä. Ollaan pysytty terveinä, ja vältytty tähän saakka monelta mahdolliselta käytännön vastoinkäymiseltä. Viisumit ja muut ovat hoituneet hyvin jne. Ensiluminen Suomi on myös jo kovasti mielessämme. Kohta nähdään ja vaihdetaan kuulumisia oikein olan takaa :)
tiistai 18. marraskuuta 2008
Muutama kuva edelliseen tekstiin liittyen
Kuvat ylhäältä alas: 1. Sähköviritelmiä slummissa. 2. Matkalla kotikäynnille kanavan reunaa pitkin. 3. Luther seminaari, eli SLS:n työntekijöiden "pääkallopaikka"
maanantai 17. marraskuuta 2008
Aika juoksee..
.. eikä sitä meinaa saada kiinni. 9 viikkoa takana, 4 jäljellä. Aika menee niin nopeesti ettei pysy perässä. Viime viikot ja päivät on olleet täynnä ohjelmaa. Viime torstain ja perjantain minä olin taas töissä armonkodilla ja siellä sain mm. järjestellä vauvojen vaatteet uuteen uskoon. Niitä oli varmaan reilusti yli tuhat kappaletta. Myös kommunikointi äitien kanssa alkoi sujua pikkuhiljaa englannin ja elekielen avulla :)
Perjantaina saatiin upea mahdollisuus päästä vierailemaan muutaman kummilapsen kodissa. Kummilapsilla on Suomessa joku kummi, joka tukee lapsen koulunkäyntiä kerran kuussa pienellä rahasummalla. Perheet joiden luona vierailimme asuivat suurimmaksi osaksi Bangkokin suurimmalla slummialueella, aika karut maisemat jos näkisitte. Hökkelitaloja on ihan vieri vieressä. Voit nähdä myös sikoja, koiria, 50-luvun ferrareita.. Vaikea kuvailla sitä paikkaa. Jotain sellaista, jota ei Suomessa voi kokea.
Kävimme siis muutaman kummilapsen ja hänen perheensä luona vain vierailemassa ja vähän jutustelemassa. Olimme paikallisen työntekijän mukana joka toimi myös tulkkina meille. Slummin keskeltä löytyi ihanan nauravia lapsia ja lämminhenkinen yhteisö, oikeastaan paikka tuntui todella kotoisalta. Pikkusen ne kulkukoirat pelotti, kun niistä ei koskaan tiedä mitä ne tekee. Mutta oli kyllä tosi hienoa päästä näkemään miten konkreettisesti pienellä summalla rahaa voi auttaa paikallisia lapsia, että he voivat käydä koulua. Todella arvokasta työtä!
Lauantaina oli viikon ainoa vapaapäivä ja halusimme päästä rannalle. Niimpä lähdimme aamulla varhain norjalaisten ystäviemme kanssa täältä Laksista kohti Mo Chitin bussiterminaalia ja otimme bussin Pattayalle. Pattaya on lähin turistirysä Bangkokin lähellä. Ja sitä se olikin.. Aivan mahdottomasti ihmisiä ja ranta täys aurinkotuoleja, ei sinne sekaan meinattu mahtua. Löydettiin kuitenkin ihan mukava paikka ja loikoiltiin pitkälle iltapäivään siellä. Oli ihana vaan olla auringossa ja uida, vaikkakin ympärillä pyöri kokoajan jos jonkinlaista kaupustelijaa milloin mitäkin myymässä. Pattaya ei kuitenkaan vakuuttanut niin paljoa että voisin Suomesta lähteä sinne kahden viikon lomalle.. Ennen kuin suuntasimme takaisin bussilla Bangkokiin käytiin syömässä vielä ihana päivällinen kivassa ravintolassa. Päivän saldona oli jokaisella jokin enemmän tai vähemmän kärähtänyt ruumiinosa. Meillä oli kuitenkin Jannen kanssa ihan hyvä pohjaväri mutta norjalaisilla taisi käydä pahemmin.. ;)
Sunnuntai oli meille oikea jumalanpalvelusmaraton. Olimme aamulla mukana Laksin jumiksessa, tosin meillä oli pyhäkouluvuoro. Tällä kertaa pyhäkoulussa olikin ihan kivasti lapsia ja askartelimme yhdessä heidän kanssaa eläimiä Nooan arkkiin. Jumis kesti kuitenkin sen 2,5 tuntia joten ehdimme myös loppuajaksi siihen mukaan. Jumiksen jälkeen lähdimme muun kirkkoväen mukana toiselle puolen Bangkokia, jossa osallistuimme uuden luterilaisen kirkon valmistujaisjuhlaan. Kirkko oli siis ihan uusi ja se vihittiin käyttöön eilen. Paikalla oli varmaan lähes kaikki Bangkokin luterilaiset (ei ehkä nyt sentää ihan kaikki) ihan piispasta lähtien. Oli tosi hienoa juhla mutta todella (puuduttavan) pitkä. Ainakin 3 tuntia tuli istuttua siinä penkissä. Kaiken lisäksi ilmastointi ei pelannut..
Kirkko oli upealla paikalla, keskellä peltoja, mutta silti paljon taloja ympärillä. Juuri siellä missä on ihmisiä! Varmasti tulee olemaan suuri siunaus sille paikalle, koska ihmiset on tosi kiinnostuneita täällä kristinuskosta. Naapurusto on kuulemma kovasti käynnyt ihmettelemässä rakennusprojektin aikana uutta uljasta kirkkoa. Uskon, että Jumala on jo tehnyt työtä heidän sydämissään. Juhlan jälkeen tarjolla oli kakkukahvit ja siitä sitten jo illan pimetessä lähdimme kotia kohti.
Tänään käytiin haastattelemassa kummilapsityön suomalaista lähettiä täällä ja äsken loppui juuri enkun tunnit.. Kauheeta vauhtia päivät vaan menee. Keskiviikkoiltana nousemme yöjunaan ja suuntaamme kohti pohjoista - Chiang Maita. Vietetään siellä muutama päivä ihan vaan ihmettelemässä miltä siellä mahtaa näyttää. Sitten kun tullaan takasin niin alkaakin jo loppu lähestyä.. Tässä on nimittäin enää 3 viikkoa töitä jäljellä, viimeinen viikko menee sitten "lomaillessa" eli pakkailessa matkalaukkuja.
En tiiä lukeeko tätä blogia kukaan kun ei täällä kovin merkintöjä näy käymisistä, mutta tahdonpa silti kiittää siitä että olette olleet matkassamme mukana!! Voimia ja hymyä sinne Suomeen töihin, kouluun, arkeen, armeijaan tai missä kukin nyt menee. Kohta jo nähdäänkin, jos mahdutaan tavaroinemme lentokoneeseen...
Perjantaina saatiin upea mahdollisuus päästä vierailemaan muutaman kummilapsen kodissa. Kummilapsilla on Suomessa joku kummi, joka tukee lapsen koulunkäyntiä kerran kuussa pienellä rahasummalla. Perheet joiden luona vierailimme asuivat suurimmaksi osaksi Bangkokin suurimmalla slummialueella, aika karut maisemat jos näkisitte. Hökkelitaloja on ihan vieri vieressä. Voit nähdä myös sikoja, koiria, 50-luvun ferrareita.. Vaikea kuvailla sitä paikkaa. Jotain sellaista, jota ei Suomessa voi kokea.
Kävimme siis muutaman kummilapsen ja hänen perheensä luona vain vierailemassa ja vähän jutustelemassa. Olimme paikallisen työntekijän mukana joka toimi myös tulkkina meille. Slummin keskeltä löytyi ihanan nauravia lapsia ja lämminhenkinen yhteisö, oikeastaan paikka tuntui todella kotoisalta. Pikkusen ne kulkukoirat pelotti, kun niistä ei koskaan tiedä mitä ne tekee. Mutta oli kyllä tosi hienoa päästä näkemään miten konkreettisesti pienellä summalla rahaa voi auttaa paikallisia lapsia, että he voivat käydä koulua. Todella arvokasta työtä!
Lauantaina oli viikon ainoa vapaapäivä ja halusimme päästä rannalle. Niimpä lähdimme aamulla varhain norjalaisten ystäviemme kanssa täältä Laksista kohti Mo Chitin bussiterminaalia ja otimme bussin Pattayalle. Pattaya on lähin turistirysä Bangkokin lähellä. Ja sitä se olikin.. Aivan mahdottomasti ihmisiä ja ranta täys aurinkotuoleja, ei sinne sekaan meinattu mahtua. Löydettiin kuitenkin ihan mukava paikka ja loikoiltiin pitkälle iltapäivään siellä. Oli ihana vaan olla auringossa ja uida, vaikkakin ympärillä pyöri kokoajan jos jonkinlaista kaupustelijaa milloin mitäkin myymässä. Pattaya ei kuitenkaan vakuuttanut niin paljoa että voisin Suomesta lähteä sinne kahden viikon lomalle.. Ennen kuin suuntasimme takaisin bussilla Bangkokiin käytiin syömässä vielä ihana päivällinen kivassa ravintolassa. Päivän saldona oli jokaisella jokin enemmän tai vähemmän kärähtänyt ruumiinosa. Meillä oli kuitenkin Jannen kanssa ihan hyvä pohjaväri mutta norjalaisilla taisi käydä pahemmin.. ;)
Sunnuntai oli meille oikea jumalanpalvelusmaraton. Olimme aamulla mukana Laksin jumiksessa, tosin meillä oli pyhäkouluvuoro. Tällä kertaa pyhäkoulussa olikin ihan kivasti lapsia ja askartelimme yhdessä heidän kanssaa eläimiä Nooan arkkiin. Jumis kesti kuitenkin sen 2,5 tuntia joten ehdimme myös loppuajaksi siihen mukaan. Jumiksen jälkeen lähdimme muun kirkkoväen mukana toiselle puolen Bangkokia, jossa osallistuimme uuden luterilaisen kirkon valmistujaisjuhlaan. Kirkko oli siis ihan uusi ja se vihittiin käyttöön eilen. Paikalla oli varmaan lähes kaikki Bangkokin luterilaiset (ei ehkä nyt sentää ihan kaikki) ihan piispasta lähtien. Oli tosi hienoa juhla mutta todella (puuduttavan) pitkä. Ainakin 3 tuntia tuli istuttua siinä penkissä. Kaiken lisäksi ilmastointi ei pelannut..
Kirkko oli upealla paikalla, keskellä peltoja, mutta silti paljon taloja ympärillä. Juuri siellä missä on ihmisiä! Varmasti tulee olemaan suuri siunaus sille paikalle, koska ihmiset on tosi kiinnostuneita täällä kristinuskosta. Naapurusto on kuulemma kovasti käynnyt ihmettelemässä rakennusprojektin aikana uutta uljasta kirkkoa. Uskon, että Jumala on jo tehnyt työtä heidän sydämissään. Juhlan jälkeen tarjolla oli kakkukahvit ja siitä sitten jo illan pimetessä lähdimme kotia kohti.
Tänään käytiin haastattelemassa kummilapsityön suomalaista lähettiä täällä ja äsken loppui juuri enkun tunnit.. Kauheeta vauhtia päivät vaan menee. Keskiviikkoiltana nousemme yöjunaan ja suuntaamme kohti pohjoista - Chiang Maita. Vietetään siellä muutama päivä ihan vaan ihmettelemässä miltä siellä mahtaa näyttää. Sitten kun tullaan takasin niin alkaakin jo loppu lähestyä.. Tässä on nimittäin enää 3 viikkoa töitä jäljellä, viimeinen viikko menee sitten "lomaillessa" eli pakkailessa matkalaukkuja.
En tiiä lukeeko tätä blogia kukaan kun ei täällä kovin merkintöjä näy käymisistä, mutta tahdonpa silti kiittää siitä että olette olleet matkassamme mukana!! Voimia ja hymyä sinne Suomeen töihin, kouluun, arkeen, armeijaan tai missä kukin nyt menee. Kohta jo nähdäänkin, jos mahdutaan tavaroinemme lentokoneeseen...
torstai 13. marraskuuta 2008
Hyvää uuttavuotta...
...tai ei sittenkään. Kuvasta äkkinäinen saattaisi nimittäin päätellä, että kyseessä on meille tuttua vuodenvaihteen viettoa. Täällä eilen juhlitun vuodenajan nimi on Loy Khratong. Kyseistä buddhalais-hindulaista juhlaa vietetään Thaimaassa joka loka-marraskuun täydenkuun aikana. Tuhannet ihmiset lähtevät silloin liikkeelle päästääkseen vesille banaanipuun rungosta taiteillun "rukousveneen". Venoset koristellaan kauniisti ja laitetaan jokeen, lampeen tai vaikkapa uima-altaaseen tyynnyttämään veden jumalia. Tämä operaatio myös antaa kosolti hyvää onnea veneen "kapteenille".
Me lähdettiin tietenkin uteliaina liikenteeseen, ja suunnattiin kohti Bangkokin lomassa lipuvaa Chao Phraya jokea. Valittiin tarkkailupaikaksi vieläpä ehkä yksi vilkkaimmista joen ylittävistä silloista. Tahdottiin ehdottomasti nähdä miten tällaista merkittävää juhlaa ihmiset täällä viettävät. Mieliimme piirtyi kaunis kuva jokea alas lipuvista kynttilöin valaistuista pikkuveneistä. Varmasti tosi harmoninen juhla kun on buddhalaisista kyse, eikö?
Noo, päästyämme tapahtumien keskipisteeseen lähelle joenrantaa totesimme melko pian että kyse on tietty thaimaalaisten juhlasta. Kauas pois meidän junttien mukamasromanttiset ajatukset ihanan rauhallisesta veneiden tuijottelusta. Olisihan se pitänyt arvata, että kun nämä veijarit lähtevät liikkeelle tekemään yhtään mitään on tuloksena suloisen sekainen kaaos. Tuhannet ihmiset rynnivät joen reunalle päästämään laivansa vesille. Toiset mokomat rynnivät portaita sillan päälle seuraamaan ilotulitusta. Ja muutamat kymmenet uivat kuran ruskeassa joessa naaraamassa jo-uitettuja veneitä uudelleenmyyntitarkoituksessa.
Itse asiassa tuolla hektisimmässä juhlan siimeksessä me ei maltettu olla kuin hetki. Saatiin siinä ajassa jonkinnäköinen käsitys mistä oli kyse. Nähtiin myös aivan infernaalinen ilotulitus, jossa meidän mielestämme pommit räjähtelivät ehkä vain hitusen liian alhaalla ja liian lähellä viereisiä hotelleja. No kokemus se oli joka tapauksessa. Oli hienoa nähdä niin iso määrä ihmisiä kokoontuneena samaan paikkaan tekemään jotain ilmeisen ryhmäyttävää. Ei siellä kenenkään tarvinnut suru puserossa murjottaa. Hyvä niin. Paluumatkalla kotiin me Tuulian kanssa löydettiin myös hieman rauhallisempi paikka, jossa ison puistoalueen keskellä olevaan lampeen ihmiset olivat laittaneet näitä kelluvia veneitään. Se näky oli kuin olikin tosi hieno. Me ei vaan jaksettu enää jäädä sen tarkemmin katselemaan koska oli jo niin myöhä.
tiistai 11. marraskuuta 2008
otsikko!
57. päivä menossa täällä ja kylläpä kovaa meneekin. Viime viikko poikkesi sinänsä muista viikoista että yksikään enkun kurssi ei ollut peruttu!! Kurssien lisäksi meillä oli myös paljon muutakin ohjelmaa mm. aids-temppeliin vierailu. Minä olin torstaina ja perjantaina töissä armonkodilla, jossa on siis odottavia äitejä ja jo synnyttäneitä äitejä vauvojen kanssa. Oli mukava päästä vähän erilaisiin maisemiin ja sain vähän haastettakin, sillä äidit eivät mitenkään kauheasti puhuneet englantia. Mutta hyvin selvittiin :)
Viikonloppu oli ansaittua vapaata ja me otettiin aika rennosti. Käytiin leffassa, China townissa ja huippuhetki oli se kun käytiin lauantaina illalla Thaimaan korkeimmassa rakennuksessa Baiyoke Towerissa. Olipa hulppeat näkymät 300 metristä. Tykättiin kovasti siitä ja ihan hyviä kuviakin saatiin Bangkokin yläilmoista. Sunnuntaina vietettiin lepopäivää ja käytiin mm. taas Chatuchakin viikonloppumarkkinoilla kartuttamassa tuliaisvarastoa. On se uskomaton paikka!Joka kerta kun sinne menee niin löytyy jotain uusia paikkoja missä ei ole käynyt ja aina jotain uutta nähtävää! Sunnuntaina myös norjalaiset ystävämme palasivat lomalta ja ilta meni vaihtaessa kahden viikon kuulumisia.
Tällä viikolla meidän viisumi menee vanhaksi, koska se on voimassa vaan 60 päivää. Niimpä eilen lähdimme Jannen kanssa jo aamutuimaan kohti On Nutin ilmajuna-asemaa toisella puolella Bangkokia ja tapasimme Jarin siellä. Yhdessä matkasimme Immigration-toimistoon, jossa anoisimme 30 päivää lisäaikaa viisumiin. Löysimme tiemme perille ja vastassa oli aika koominen näky. Kaikki maailman matkaajat ja kaikki Bangkokin viisumiasiat hoidetaan yhdessä pienessä kämäsessä "kopperossa". Se paikka oli aivan täynnä ihmisiä eri maista ja uskonnoista. Oli eurooppalaisia ylävartalonesittelijä-poikia, kiivasti pälpättäviä afrikkalaisia naisia ja paikallisia valkoisiin pukeutuneita naismunkkeja tai nunnia. Ennen kuin saatiin asiamme liikkeelle meidän tuli ottaa passista kopio ja tarvitsimme myös valokuvan. Niimpä suunnistimme tien toiselle puolelle ottamaan kuvia ja kopioimaan. Tämä hupi kustansi meille vain noin 2,5 euroa, siis 4 kuvaa ja kaksi kopiota.
Saimme lopulta yllättävän nopeasti asiamme hoidettua. Kaikki järjestyi tosi hyvin, tosin 30 päivästä piti maksaa, joka oli ehkä pikkuyllätys koska Suomessa asiasta ei mainittu mitään. No, kyllä täälläolosta ihan mielellään vähän maksaa :) Sen verran aikaa kuitenkin kului, että ehdimme lounastaa sillä välin kun hakemustamme käsiteltiin. Eipä siellä olisi kyllä jaksanutkaan istua montaa tuntia siinä ihmishälinässä ja kulttuurien sekamelskassa.
Illalla meillä oli enkun kurssi joka pidettiin yhdessä norjalaisen ystävämme kanssa. Oli kaiken kaikkiaan mukava päivä ja helpottunut olo kun viisumikin oli hoitunut niin helposti!
Tänään meillä on "vain" enkun kurssit illalla, huomenna minä menen taas aamupäivästä armonkodille. Huomenillalla täällä Bangkokissa onkin sitten isot "bileet" eli Loi Khratong. Miljoonat ihmiset kokoontuvat joen rantaan lähettämään pieniä ja isompia banaaninlehdistä tehtyjä veneitä veden jumalille ja ties mille. Se on siis iso buddhalainen festivaali ja luultavasti koko keskustan liikenne on aivan sekaisin järkyttävien ihmismassojen takia. Kerromme siitä varmasti lisää keskiviikon jälkeen.
Nyt kello on jo kohta puolen päivän ja kohta lähetään lounaalle johonkin.. Terkkuja kaikille Suomeen, toivottavasti voitte hyvin!
Viikonloppu oli ansaittua vapaata ja me otettiin aika rennosti. Käytiin leffassa, China townissa ja huippuhetki oli se kun käytiin lauantaina illalla Thaimaan korkeimmassa rakennuksessa Baiyoke Towerissa. Olipa hulppeat näkymät 300 metristä. Tykättiin kovasti siitä ja ihan hyviä kuviakin saatiin Bangkokin yläilmoista. Sunnuntaina vietettiin lepopäivää ja käytiin mm. taas Chatuchakin viikonloppumarkkinoilla kartuttamassa tuliaisvarastoa. On se uskomaton paikka!Joka kerta kun sinne menee niin löytyy jotain uusia paikkoja missä ei ole käynyt ja aina jotain uutta nähtävää! Sunnuntaina myös norjalaiset ystävämme palasivat lomalta ja ilta meni vaihtaessa kahden viikon kuulumisia.
Tällä viikolla meidän viisumi menee vanhaksi, koska se on voimassa vaan 60 päivää. Niimpä eilen lähdimme Jannen kanssa jo aamutuimaan kohti On Nutin ilmajuna-asemaa toisella puolella Bangkokia ja tapasimme Jarin siellä. Yhdessä matkasimme Immigration-toimistoon, jossa anoisimme 30 päivää lisäaikaa viisumiin. Löysimme tiemme perille ja vastassa oli aika koominen näky. Kaikki maailman matkaajat ja kaikki Bangkokin viisumiasiat hoidetaan yhdessä pienessä kämäsessä "kopperossa". Se paikka oli aivan täynnä ihmisiä eri maista ja uskonnoista. Oli eurooppalaisia ylävartalonesittelijä-poikia, kiivasti pälpättäviä afrikkalaisia naisia ja paikallisia valkoisiin pukeutuneita naismunkkeja tai nunnia. Ennen kuin saatiin asiamme liikkeelle meidän tuli ottaa passista kopio ja tarvitsimme myös valokuvan. Niimpä suunnistimme tien toiselle puolelle ottamaan kuvia ja kopioimaan. Tämä hupi kustansi meille vain noin 2,5 euroa, siis 4 kuvaa ja kaksi kopiota.
Saimme lopulta yllättävän nopeasti asiamme hoidettua. Kaikki järjestyi tosi hyvin, tosin 30 päivästä piti maksaa, joka oli ehkä pikkuyllätys koska Suomessa asiasta ei mainittu mitään. No, kyllä täälläolosta ihan mielellään vähän maksaa :) Sen verran aikaa kuitenkin kului, että ehdimme lounastaa sillä välin kun hakemustamme käsiteltiin. Eipä siellä olisi kyllä jaksanutkaan istua montaa tuntia siinä ihmishälinässä ja kulttuurien sekamelskassa.
Illalla meillä oli enkun kurssi joka pidettiin yhdessä norjalaisen ystävämme kanssa. Oli kaiken kaikkiaan mukava päivä ja helpottunut olo kun viisumikin oli hoitunut niin helposti!
Tänään meillä on "vain" enkun kurssit illalla, huomenna minä menen taas aamupäivästä armonkodille. Huomenillalla täällä Bangkokissa onkin sitten isot "bileet" eli Loi Khratong. Miljoonat ihmiset kokoontuvat joen rantaan lähettämään pieniä ja isompia banaaninlehdistä tehtyjä veneitä veden jumalille ja ties mille. Se on siis iso buddhalainen festivaali ja luultavasti koko keskustan liikenne on aivan sekaisin järkyttävien ihmismassojen takia. Kerromme siitä varmasti lisää keskiviikon jälkeen.
Nyt kello on jo kohta puolen päivän ja kohta lähetään lounaalle johonkin.. Terkkuja kaikille Suomeen, toivottavasti voitte hyvin!
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
Hyvää isäinpäivää!
Oikein rentoa ja mukavaa isäinpäivää isukeille Lahteen ja Kuopioon, ja muualle Suomeen!
Näistä kukista riittää kaikille! :)
toivottavat Tuulia ja Janne
Näistä kukista riittää kaikille! :)
toivottavat Tuulia ja Janne
lauantai 8. marraskuuta 2008
Tak-Sii
Thaimaassa on ehkä kuutisenkymmentämiljoonaa asukasta. Bangkokissa heistä asuu noin kymmenen miljoonaa. Takseja ja taksikuskeja maan pääkaupungissa lienee jotakuinkin kolmasosa koko väkimäärästä (paitsi viikko sitten kun odotettiin taksia keskellä pakokaasupilveä yli tunnin ajan). Vaikka pirssikuskeja on paljon, tuntuvat he kategorioituvan vain muutamaan alaryhmään. Seuraavassa niistä muutama.
Itsemurhakandidaatit. Nämä liikenteen punaiset paronit eivät lue sääntökirjoja. Vauhti pysyy vilkasliikenteisenäkin hetkenä sadan tuntikilometrin paremmalla (pahemmalla) puolella. Kunnon kamikaze-kuskille kolmikaistaisessa tiessä on aina yksi ylimääräinen kaista. Takapenkillä istuessasi huomaat ruuhkaisen liikennesumpun jäävän taakse kun oma menokkaasi etenee sujuvasti kuuttakymppiä laitimmaisen kaistan ja betoniporsasrivistön välissä. Silti auto säilyy ilman naarmuja. Parin kuukauden totuttelun jälkeen et jaksa enää välittää turvavöiden puutteesta takapenkillä.
Hermoilijat. Nämä liikenteen tärinäkoivet eivät suinkaan hermoile muiden liikenteenkävijöiden käyttäytymisestä, vaan omasta kyvystään selviytyä matkasta hengissä. Hermoheikin auton tankkiin on tankattu kengurubensaa. Auto tuntuu pomppivan liikenteen lomassa kuskin holtittoman kytkin-kaasu vaiheilun tuloksena. Takapenkillä matkustaja saattaa olla viiden minuutin matkanteon jälkeen valmis astumaan itse rattiin. Miltä kirjekurssilta kuski on pahvinsa saanut?
Sorsat. Eikös sitä tavata sanoa että tuurilla ne sorsatkin lentää? Sorsakuskin matkassa perille päästyään vailla viittäsataa vikakäännöstä ja taksamittarin ylimääräistä naputusta saattaa antaa hyvällä omallatunnolla itselleen taputuksen selkään. Tuuriautoilijan kyydissä huomaat miettiväsi takapenkillä "Ai tältäkin puolen liikenteenjakajaa voi ajaa... Enpä olekaan täällä ollut ennen... Hmm, tietääköhän tämä nyt yhtään minne ollaan menossa". Kuski taas saattaa missä tahansa vaiheessa matkaa ruveta selittämään hermostuneena thaiksi jotain, viittomaan käsillään holtittomasti tai parhaassa tapauksessa pysäyttää auton bensa-aseman pihaan ja käydä vessassa. No, perille selvitään kuitenkin... useimmiten.
Itsemurhakandidaatit. Nämä liikenteen punaiset paronit eivät lue sääntökirjoja. Vauhti pysyy vilkasliikenteisenäkin hetkenä sadan tuntikilometrin paremmalla (pahemmalla) puolella. Kunnon kamikaze-kuskille kolmikaistaisessa tiessä on aina yksi ylimääräinen kaista. Takapenkillä istuessasi huomaat ruuhkaisen liikennesumpun jäävän taakse kun oma menokkaasi etenee sujuvasti kuuttakymppiä laitimmaisen kaistan ja betoniporsasrivistön välissä. Silti auto säilyy ilman naarmuja. Parin kuukauden totuttelun jälkeen et jaksa enää välittää turvavöiden puutteesta takapenkillä.
Hermoilijat. Nämä liikenteen tärinäkoivet eivät suinkaan hermoile muiden liikenteenkävijöiden käyttäytymisestä, vaan omasta kyvystään selviytyä matkasta hengissä. Hermoheikin auton tankkiin on tankattu kengurubensaa. Auto tuntuu pomppivan liikenteen lomassa kuskin holtittoman kytkin-kaasu vaiheilun tuloksena. Takapenkillä matkustaja saattaa olla viiden minuutin matkanteon jälkeen valmis astumaan itse rattiin. Miltä kirjekurssilta kuski on pahvinsa saanut?
Sorsat. Eikös sitä tavata sanoa että tuurilla ne sorsatkin lentää? Sorsakuskin matkassa perille päästyään vailla viittäsataa vikakäännöstä ja taksamittarin ylimääräistä naputusta saattaa antaa hyvällä omallatunnolla itselleen taputuksen selkään. Tuuriautoilijan kyydissä huomaat miettiväsi takapenkillä "Ai tältäkin puolen liikenteenjakajaa voi ajaa... Enpä olekaan täällä ollut ennen... Hmm, tietääköhän tämä nyt yhtään minne ollaan menossa". Kuski taas saattaa missä tahansa vaiheessa matkaa ruveta selittämään hermostuneena thaiksi jotain, viittomaan käsillään holtittomasti tai parhaassa tapauksessa pysäyttää auton bensa-aseman pihaan ja käydä vessassa. No, perille selvitään kuitenkin... useimmiten.
tiistai 4. marraskuuta 2008
Pari päivää aikajatkumon poikkeamassa...
Eilen saatiin olla SLS:n Aids-työn matkassa jossain päin maaseutua. Lähdimme Tuulian kanssa matkaan meille kukon laulun aikaan ennen puolta seitsemää. Ajeltiin aamuruuhkassa taksilla ilmajunalle, ja ilmajunalla linjan päätepysäkille. Aamuruuhka on kyllä tullut tällä viikolla tutuksi. On se mahtavaa kun tiessä on viisi kaistaa rinnan, joista yksikään ei vedä. Jeh.
Päättäriltä meidät haki SLS:n Aids-työntekijä. Haettiin seminaarilta tiimin kaksi muuta jäsentä ja lähdettiin matkaan kohti Lopburin Aids-temppeliä. Lopburi on 150km Bangkokista pohjoiseen, ja "Aids-temppeli" buddhalaisen luostarin ylläpitämä ns. saattohoitopaikka hiv positiivisille eri ikäisille henkilöille. Me ei oltu varauduttu vierailuun juurikaan taustatietoutta hankkimalla, joten kaikki mikä paikasta opittiin oli uutta.
Temppelialue pitää sisällään eri asteisia osastoja hivin ja aidsin kanssa eläville. Me vierailtiin huonoimmassa kunnossa olevien osastolla. Voi sanoa että vierailu pysäytti meidät tajuamaan tämän taudin ja kansainvälisen ongelman todellisen luonteen. Asioista, joita ennen on ehkä nähnyt mediassa tai koulun luentomonisteissa, sai aivan todellisen kuvan, jolla on nimi ja oma yksilöllinen henkilöhistoria. Ei me päivän aikana päästy mitenkään tarkemmin tutustumaan keneenkään potilaista, mutta jonkinlaista keskustelua yritettiin luoda. Juttelin esimerkiksi 23-vuotiaan tytön kanssa, jonka tauti oli edennyt jo todella huonoon tilaan. Oikeastaan koko osasto olikin täynnä fyysisesti tosi huonossa jamassa olevia potilaita.
Oma "ammatillisuus" tällä vierailulla joutui alusta alkaen koetukselle. Lainausmerkit siitä syystä, että voiko ammatilliseksi kutsua esimerkiksi katsetta, joka mulla omasta mielestäni oli lähes koko ajan siellä olon aikana. Typerä, hölmistynyt ja väkinäisen neutraali hymynhäivä, joka yrittää välittää paikalla olijoille, että "ei tässä mitään, kyllä mä ymmärrän teitä ja osaan suhtautua tähän tilanteeseen". Ja itse en oikein osannut. En tiedä miten hyvin tuntojani peittelin, ja olisiko pitänytkään, mutta oli kyllä niin vaikea tilanne havaita oikeasti ihmisten kamppailevan siellä hengestään. Siinä sitten yrität olla jollain tapaa vetämässä rajaa siihen kuinka paljon annat näkemäsi vaikuttaa tunteisiisi.
En tiedä kuinka paljon tuosta tänään kokemastamme reissusta jaksaa edes kirjoittaa. Pelkästään se että kertoo rehellisesti kokemastaan tuntuu jollain tavalla väärältä. En tiedä. Ehkä voisinkin kirjoittaa tästä todella höystäen niillä kaikilla tunteilla joita mieleen nousi, tai sitten jotain sairaalan osastomaisen kylmää raporointia. En todellakaan tiedä, ehkä tässäkin on liikaa dramatiikkaa. Ne ihmiset siellä olivat sairaita, kuolemansairaita vailla ehkä tarvittavaa lääketieteellistä osaamista. Se paikka oli silti heille ainut minne mennä tuossa tilanteessa. Monet elävät siellä elämänsä viimeiset vuodet.
Tänään on sitten ollutkin "normaalia" työtä. Illalla enkun tunnit, joilta oppilaamme myöhästyivät tunnin. Kuulemma ruuhkaa oli taas ollut kaduilla, ja saatiin selville syykin näihin tän viikon ennennäkemättömiin trafiikkikaaoksiin. Bangkokin viereisessä kaupungissa jonka nimeä en nyt muista on ollut rankat tulvat. Siitä syystä liikennejärjestelyt täällä puuroutuu. Että ei me aivan turhaan olla huomioitu että täällä on tosiaan ollu entistä vaikeempi päästä paikasta toiseen autolla.
Huomenna meidän tehtävät erkanee. Tuulia lähtee aamuvarhaisella Armon kodille töihin. Mie en sinne voi mennä sukupuolisyrjinnän vuoksi, joten mulle on sitten muuta hommaa. Ensi työkseni taidan lähteä johonkin Sonyn merkkimyymälään kiristyttämään joitain ruuveja, koska kameramme runko lonksuu oudosti. Sen jälkeen olisi tarkotus surffailla vähän kaupunkia ympäriinsä mediapersoonana räpsien kuvia SLS:n eri tarkoituksiin. Nähtäväksi jää mitä huominen tuo tullessaan!
Päättäriltä meidät haki SLS:n Aids-työntekijä. Haettiin seminaarilta tiimin kaksi muuta jäsentä ja lähdettiin matkaan kohti Lopburin Aids-temppeliä. Lopburi on 150km Bangkokista pohjoiseen, ja "Aids-temppeli" buddhalaisen luostarin ylläpitämä ns. saattohoitopaikka hiv positiivisille eri ikäisille henkilöille. Me ei oltu varauduttu vierailuun juurikaan taustatietoutta hankkimalla, joten kaikki mikä paikasta opittiin oli uutta.
Temppelialue pitää sisällään eri asteisia osastoja hivin ja aidsin kanssa eläville. Me vierailtiin huonoimmassa kunnossa olevien osastolla. Voi sanoa että vierailu pysäytti meidät tajuamaan tämän taudin ja kansainvälisen ongelman todellisen luonteen. Asioista, joita ennen on ehkä nähnyt mediassa tai koulun luentomonisteissa, sai aivan todellisen kuvan, jolla on nimi ja oma yksilöllinen henkilöhistoria. Ei me päivän aikana päästy mitenkään tarkemmin tutustumaan keneenkään potilaista, mutta jonkinlaista keskustelua yritettiin luoda. Juttelin esimerkiksi 23-vuotiaan tytön kanssa, jonka tauti oli edennyt jo todella huonoon tilaan. Oikeastaan koko osasto olikin täynnä fyysisesti tosi huonossa jamassa olevia potilaita.
Oma "ammatillisuus" tällä vierailulla joutui alusta alkaen koetukselle. Lainausmerkit siitä syystä, että voiko ammatilliseksi kutsua esimerkiksi katsetta, joka mulla omasta mielestäni oli lähes koko ajan siellä olon aikana. Typerä, hölmistynyt ja väkinäisen neutraali hymynhäivä, joka yrittää välittää paikalla olijoille, että "ei tässä mitään, kyllä mä ymmärrän teitä ja osaan suhtautua tähän tilanteeseen". Ja itse en oikein osannut. En tiedä miten hyvin tuntojani peittelin, ja olisiko pitänytkään, mutta oli kyllä niin vaikea tilanne havaita oikeasti ihmisten kamppailevan siellä hengestään. Siinä sitten yrität olla jollain tapaa vetämässä rajaa siihen kuinka paljon annat näkemäsi vaikuttaa tunteisiisi.
En tiedä kuinka paljon tuosta tänään kokemastamme reissusta jaksaa edes kirjoittaa. Pelkästään se että kertoo rehellisesti kokemastaan tuntuu jollain tavalla väärältä. En tiedä. Ehkä voisinkin kirjoittaa tästä todella höystäen niillä kaikilla tunteilla joita mieleen nousi, tai sitten jotain sairaalan osastomaisen kylmää raporointia. En todellakaan tiedä, ehkä tässäkin on liikaa dramatiikkaa. Ne ihmiset siellä olivat sairaita, kuolemansairaita vailla ehkä tarvittavaa lääketieteellistä osaamista. Se paikka oli silti heille ainut minne mennä tuossa tilanteessa. Monet elävät siellä elämänsä viimeiset vuodet.
Tänään on sitten ollutkin "normaalia" työtä. Illalla enkun tunnit, joilta oppilaamme myöhästyivät tunnin. Kuulemma ruuhkaa oli taas ollut kaduilla, ja saatiin selville syykin näihin tän viikon ennennäkemättömiin trafiikkikaaoksiin. Bangkokin viereisessä kaupungissa jonka nimeä en nyt muista on ollut rankat tulvat. Siitä syystä liikennejärjestelyt täällä puuroutuu. Että ei me aivan turhaan olla huomioitu että täällä on tosiaan ollu entistä vaikeempi päästä paikasta toiseen autolla.
Huomenna meidän tehtävät erkanee. Tuulia lähtee aamuvarhaisella Armon kodille töihin. Mie en sinne voi mennä sukupuolisyrjinnän vuoksi, joten mulle on sitten muuta hommaa. Ensi työkseni taidan lähteä johonkin Sonyn merkkimyymälään kiristyttämään joitain ruuveja, koska kameramme runko lonksuu oudosti. Sen jälkeen olisi tarkotus surffailla vähän kaupunkia ympäriinsä mediapersoonana räpsien kuvia SLS:n eri tarkoituksiin. Nähtäväksi jää mitä huominen tuo tullessaan!
maanantai 3. marraskuuta 2008
tekstiä ja kuvia
Heipparallaa munkin puolesta!
Krabilta siis ollaan kotiuduttu niin kun Janne jo tuossa kirjoittelikin. Sunnuntaina meillä oli heti pyhäkoulu. Pyhäkouluun panostettiinkin ihan kivasti kun askarreltiin yhessä Jannen kanssa lauantai-iltana valtava Nooan arkki johon lapset sitten saisivat piirtää ja askarrella eläimiä. Jatketaan lasten kanssa projektia myös ensi kerralla koska arkki jäi vielä aika tyhjäksi. Illalla kävästiin keskustassa vähän pyörähtämässä, eli paluu arkeen :)
Tänään meidän piti lähteä tutustumaan HIV/aids- työhön suomalaisen lähetin mukana mutta kun aamuruuhkasta soitin hänelle ilmoittaaksemme, että olemme myöhässä niin kävikin ilmi, että vierailu on vasta huomenna. Niimpä me menimme hoitamaan muutamia asioita keskustaan ja pidimme myös palaveria Jarin kanssa. Olipa kotoinen olo olla taas Bangkokin pakokaasuissa ja TukTukien pörinässä. On tämä kaupunki vaan niin erilainen kuin eteläinen Krabi rantoineen. Pari tuntia sitten loppui illan enkun tunnit, jotka sujuivatkin oikein hyvin jo puolentoista kuukauden kokemuksella. Ties vaikka innostuttais opiskelemaan enkun opeks.. no, ei sentään. Tai Luoja tietää :)
Huomenna onkin sitten paljon ohjelmaa kun aamupäivällä ollaan siellä Hiv/aids -työn mukana ja illalla on taas enkun tunnit. Meillä alkaa myös uusi kurssi huomenna, joka on samaan aikaan kun illan toinen kurssi. Pikkusen jännittää että mitä siitä tulee kun ne on vähän vanhempia opiskelijoita mutta uskon että hyvin me pärjätään.
On kyllä nopeesti kulunu aika täällä ja kotiinpaluukin on jo lähempänä. Mutta ihanaa olla vielä täällä. Katotaan mitä Taivaan Isällä on meille vielä varattuna täällä, sitä odotan innolla!!
Tähän sitten lopuksi jotakin kuvia lomaltamme, lukekaa alempaa matkapäiväkirja ensin, jos ette ole sitä tehneet vielä. Terkkuja kaikille ketkä tätä blogia tulee ja ihan vinkkinä että saa rohkeesti laittaa kommenttia!!
Krabilta siis ollaan kotiuduttu niin kun Janne jo tuossa kirjoittelikin. Sunnuntaina meillä oli heti pyhäkoulu. Pyhäkouluun panostettiinkin ihan kivasti kun askarreltiin yhessä Jannen kanssa lauantai-iltana valtava Nooan arkki johon lapset sitten saisivat piirtää ja askarrella eläimiä. Jatketaan lasten kanssa projektia myös ensi kerralla koska arkki jäi vielä aika tyhjäksi. Illalla kävästiin keskustassa vähän pyörähtämässä, eli paluu arkeen :)
Tänään meidän piti lähteä tutustumaan HIV/aids- työhön suomalaisen lähetin mukana mutta kun aamuruuhkasta soitin hänelle ilmoittaaksemme, että olemme myöhässä niin kävikin ilmi, että vierailu on vasta huomenna. Niimpä me menimme hoitamaan muutamia asioita keskustaan ja pidimme myös palaveria Jarin kanssa. Olipa kotoinen olo olla taas Bangkokin pakokaasuissa ja TukTukien pörinässä. On tämä kaupunki vaan niin erilainen kuin eteläinen Krabi rantoineen. Pari tuntia sitten loppui illan enkun tunnit, jotka sujuivatkin oikein hyvin jo puolentoista kuukauden kokemuksella. Ties vaikka innostuttais opiskelemaan enkun opeks.. no, ei sentään. Tai Luoja tietää :)
Huomenna onkin sitten paljon ohjelmaa kun aamupäivällä ollaan siellä Hiv/aids -työn mukana ja illalla on taas enkun tunnit. Meillä alkaa myös uusi kurssi huomenna, joka on samaan aikaan kun illan toinen kurssi. Pikkusen jännittää että mitä siitä tulee kun ne on vähän vanhempia opiskelijoita mutta uskon että hyvin me pärjätään.
On kyllä nopeesti kulunu aika täällä ja kotiinpaluukin on jo lähempänä. Mutta ihanaa olla vielä täällä. Katotaan mitä Taivaan Isällä on meille vielä varattuna täällä, sitä odotan innolla!!
Tähän sitten lopuksi jotakin kuvia lomaltamme, lukekaa alempaa matkapäiväkirja ensin, jos ette ole sitä tehneet vielä. Terkkuja kaikille ketkä tätä blogia tulee ja ihan vinkkinä että saa rohkeesti laittaa kommenttia!!
Hotellin uima-allas alueelta. Hulppeat maisemat!!
Nam, ihanaa thairuokaa!
Krabin upea auringonlasku ja longtail boat.
Saarireissulta, oli upeita maisemia ja ihanan kirkasta vettä. Tässä vain pieni osa siitä mitä näimme!
Nähtiin paljon apinoita kajakkiretkellämme mangrove-metsässä.
Elefantteihinkin törmättiin..
Skootteriakin kokeiltiin.
Snorklaajat.
Hieman utuinen ja pimeä kuva vedenalaisista koralleista mutta antaa osviittaa kuitenkin!
Saarireissulta, oli upeita maisemia ja ihanan kirkasta vettä. Tässä vain pieni osa siitä mitä näimme!
Nähtiin paljon apinoita kajakkiretkellämme mangrove-metsässä.
Elefantteihinkin törmättiin..
Skootteriakin kokeiltiin.
Snorklaajat.
Hieman utuinen ja pimeä kuva vedenalaisista koralleista mutta antaa osviittaa kuitenkin!
I Have a dream...
Se unelma on...
Paahdettu ruisleipä aamulla. Väliin vihreää salaattia, voita, juustoa. Ehkä parhaana aamuna siivu ohuen ohutta kinkkua tai metukkaa. Juomaksi tuoremehua jossa on paljon hedelmälihaa.
Käynti lähikaupassa. Mukaan pastaa, jauhelihaa, kenties jotain tarvikkeita kastiketta varten. Samalla voisin ottaa varastoon pussin perunasipulisekoitusta ja ruokakermaa.
Ulkona on viileää, joten täytyy kietoa kaulaan kaulaliina. Ja pipo tietty korville, onhan jo marraskuu.
Ruokaa on mukavaa tehdä. Käytössä on liesi, uuni ja kaikki tarvittavat välineet ruuan valmistukseen.
Oikeastaan tätä listaa, joka pitää sisällään vaihtoehtoarkea "oikeassa" todellisuudessamme Suomessa, voisi jatkaa pitkältikin eteenpäin.
Puolisen vuotta sitten minulla oli myös unelma. Lämpimät illat, helteiset päivät. Käyskentely kadulla pelkillä varvassandaaleilla ja shortsit jalassa. Tarjolla parasta thairuokaa mitä maa päällään kantaa. Ja kaikki tämä marraskuussa, jolloin suomessa vedetään ylletröjaa niskaan.
Niinpä, eletään tätä unelmaa nyt vielä kun voidaan, huominen pitäköön huolen itsestään.
Paahdettu ruisleipä aamulla. Väliin vihreää salaattia, voita, juustoa. Ehkä parhaana aamuna siivu ohuen ohutta kinkkua tai metukkaa. Juomaksi tuoremehua jossa on paljon hedelmälihaa.
Käynti lähikaupassa. Mukaan pastaa, jauhelihaa, kenties jotain tarvikkeita kastiketta varten. Samalla voisin ottaa varastoon pussin perunasipulisekoitusta ja ruokakermaa.
Ulkona on viileää, joten täytyy kietoa kaulaan kaulaliina. Ja pipo tietty korville, onhan jo marraskuu.
Ruokaa on mukavaa tehdä. Käytössä on liesi, uuni ja kaikki tarvittavat välineet ruuan valmistukseen.
Oikeastaan tätä listaa, joka pitää sisällään vaihtoehtoarkea "oikeassa" todellisuudessamme Suomessa, voisi jatkaa pitkältikin eteenpäin.
Puolisen vuotta sitten minulla oli myös unelma. Lämpimät illat, helteiset päivät. Käyskentely kadulla pelkillä varvassandaaleilla ja shortsit jalassa. Tarjolla parasta thairuokaa mitä maa päällään kantaa. Ja kaikki tämä marraskuussa, jolloin suomessa vedetään ylletröjaa niskaan.
Niinpä, eletään tätä unelmaa nyt vielä kun voidaan, huominen pitäköön huolen itsestään.
lauantai 1. marraskuuta 2008
Matkakertomusta paratiisisaarilta
Hui, tavattoman pitkä aika viimeisestä kirjoituksesta! Oltiin edesmennyt viikko lomalla, ja tässä jotain matkapäiväkirjan omaista raapustusta sieltä. Nettiaika oli maksullista, joten tyydyttiin kirjoittelemaan "vanhan aikaisesti" word-muodossa. Seuraava ote on "jonkun reppureissaajan" kokemuksista Krabilta.
Moikkista moi! Kirjoittelusta on tullut pidettyä systemaattista huilia lomaviikon takia. Ehkä hyvä niin, pääsee kaikilla osa-alueilla huokaisemaan hetkeksi. Ei sillä etteikö olis kiva raportoida tänne matkapäiväkirjaan mahdollisimman paljon, välillä vaan on sellainen olo että mitäköhän sitä nyt raapustaisi. Meno on Bangkokissa jo melko lailla tuttua arkea, joten jutun juuren vääntäminen on välillä taitolaji.
Mutta nyt ollaan Krabilla, jossa viikko on kulunut vähemmän arkisissa meiningeissä. Ehkäpä kerron hieman taustaa miksi valittiin juuri tämä paikka keskivaiheen lomailumme kohteeksi. Tutkailtiin Bangkokissa jo hyvissä ajoin mahdollisuuksia lomailla eri paikoissa Thaimaassa, ja Krabin provinssi Etelä-Thaimaassa vaikutti kaikesta informaatiosta päätellen suhteellisen rauhalliselta ja luonnoltaan upealta paikalta. Lisäksi tähän aikaan ei ole vielä täysi turistisesonki päällä. Varattiin lennot ja hotelli Ao Nang Beachille, joka on kuulu hyvistä sukelluspuitteistaan, mangrovemetsistä ja vuorista, jotka syöksyvät suoraan kirkkaan turkoosiin mereen.
Tultiin tänne viime perjantaina, ja heti lentokentällä meitä kohtasi näky, jolla emme välttämättä olisi halunneet lomaamme aloittaa. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla ja ilma oli todella synkkä. Aika kaukana se tilanne oli niistä kauniin kirkkaista merimaisemista, mitä oltiin netistä ja Google-earthista vakoiltu. Siinä vaiheessa oli kuitenkin vielä toiveikkaat ajatukset. Lohduttauduttiin ajatuksilla jostain etelän ”tyypillisistä” alkuillan vesikuuroista. Huomenna paistaisi varmasti aurinko ja saataisiin korkata ensi kertaa jopa kauan laatikon pohjalla pantatut aurinkorasvapurkkimme.
Hotellin respassa sisäänkirjautumisen jälkeen löydettiin kymmenen päivän sääennuste. Siitä päivästä eteenpäin olisi luvassa joka päivälle sateita, ukkosta ja myrskyjä. Jessöör! Näinhän tämän pitikin mennä. Etukäteen viikkoja unelmoitu löhöily altaalla vaihtuisikin ehkä ainoastaan sisätiloissa oleiluun. Siinä vaiheessa ei ollut epäselvää pitäisikö itkeä vai nauraa. Reissun ryydittämänä matkamiehenä viskasin repun nurkkaan ja kävin sänkyyn mököttämään ja odottamaan seuraavaa aamua. Retkueen toinen osapuoli oli toiveikkaimmalla mielellä, hyvä niin. Siinä heitettiin joitakin ehkä vastentahtoisiakin huokauksia yläkertaan, mutta ainakin allekirjoittaneella oli kirkkaana mielessä tuleva viikko vietettynä neljän seinän sisällä pasianssia pelaten ja itsessään kieriskellen. Kyllä sitä itsestään löytää pesunkestävän pessimistin kun oikea tilanne eteen tulee.
Seuraavana aamuna sade oli lakannut ja sää oli pilvipoutainen. Elämäkin alkoi pikkuhiljaa näyttää kirkkaammalta. Toisaalta siinä vaiheessa oli muutenkin osannut takoa päähänsä jonkin asteisen asennemuutoksen. Lomaahan tämä viikko kuitenkin on, satoi tai paistoi. Niin tai näin, joka tapauksessa siitä lähtien säät ovatkin olleet aivan sopivat. Parina päivänä ollaan saatu nauttia auringosta enemmän ja muulloin mukavan kirkkaasta säästä auringon näyttäytyessä pilvien läpi kuultavana.
Krabi on kyllä kerrassaan oiva paikka aktiviteettien suhteen. Me ollaan käyty muun muassa tutustumassa läheisiin Phi Phi saariin moottoriveneellä. Niitä näkymiä ei voi sanoin kuvailla, joten täytyy tyytyä valokuviin joita sieltä saatiin. Mahtavan kirkasta vettä, jossa oli tosi helppoa snorklaten tutustua vedenalaiseen maailmaan. Todella kiehtovaa nähdä laajoja korallimuodostelmia kaikkine kirjavine kalalajeineen. Aivan huippua! Käytiin Phi Phi:n saariryhmän näyttävimmissä paikoissa, eli erilaisissa laguuneissa ja yhdellä rannalla, jossa on kuvattu leffaa The Beach.
Snorklaamisen lisäksi ollaan käyty merikajakkiretkellä Ao Thalanin mangrovemetsissä. En tiedä millä määrityksellä niitä paikkoja pitäisi oikeasti kutsua maantietämättömyyteni takia. Joka tapauksessa kajakilla melottiin läpi sokkeloisien kasvustojen, joissa päästiin katselemaan apinoiden, liskojen ja muiden paikallisten asukkien elinoloja. Aivan upeita maisemia, ääniä ja tuoksuja siellä. Viidakko sirisi ja pärisi samaan tapaan kuin kunnon luontodokumenttien ääniraidoissa. Puolen päivän melontaretkessä oli ylävartalolle kerrassaan treeniä. Puolipäiväisen retken jälkeen saatiin murkinaa, ja suunnattiin elefanttitarhalle, jossa meitä odotti tunnin retki viidakkoon. Nojoo, olihan se kokemus istua siellä elefantin selässä, mutta ehkä hiukan semmoinen ”otetaanpas turisteista kuvat eksoottisten eläinten kanssa” –meininki. Mutta en valita en, itsehän sinne haluttiin.
Ao Nang on kyllä lunastanut odotuksensa. Ajattelin että tää olisi vielä enemmän turistien kansoittama paikka, mutta suhteellisen rauhallista täällä näin off-season aikaan on. On muutenkin taktisesti sopivaa tulla tänne ennen marras-joulukuuta, sillä esimerkiksi kaikki retket mitä ollaan tehty on luonnollisesti halvempia kuin sesonkina. Asiat joihin täällä on ihastunut on ehdottomasti luonto, meri, mahtavat maisemat, auringon laskut ja verkkainen elämäntyyli. Tietysti täälläkin on jo teneriffamaisia vaikutteita, kun kädestä tullaan nykimään ja puhumaan suomea. Ruotsiksi saisi ruokaakin, mutta kyllä täällä savollakin taitaisi pärjätä.
Ehdoton miinuspuoli tuntuukin olevan nämä iki-ihanat länsimaisen matkailun lieveilmiöt. Vanhemmat valkoihoiset farangit (ulkomaalainen thaiksi) kulkevat täällä tottuneesti nuorten thaityttöjen kanssa ja tietysti tällä tavoin tukevat eettisellä valinnallaan kyseisen toiminnan jatkumista, sekä rahallisesti ihmiskauppaa. Nuoria tyttöjä myydään jatkuvasti maaseudulta esim. ”ompelijoiksi” vaatetehtaisiin, ja tosiasiassa he päätyvät juuri tämän kaltaisille markkinoille. Raakaa on peli Thaimaassakin, eikä tämmöisen edessä voi kun hiljaisena tyytyä kädettömyyteensä kyseisen asian edessä. Toisaalta voi myös rutistaa ne samaiset kädet ristiin ja pyytää lisää väkeä työhön, jotta tällainen sortaminen voisi edes yksilön tasolla loppua. Thaimaa on nimittäin samalla tunnettu tapauksista, joissa entinen prostituoitu on tullut uskoon ja saanut antaa elämän rippeensä Jeesuksen käsiin korjattaviksi.
Eettiseen ja ammatilliseenkin pohdintaan intoutunut matkajournalisti päättää kuitenkin kirjoituksensa tähän, ja toteaa, että Etelä-Thaimaa on käymisen arvoinen paikka. Olisipa hienoa päästä joskus takaisin!
Täällä puhutaan sujuvaa Suomaa, mikset siis teettäisi itsellesi halvan paldan :)
Nyt on rentoutuneet reissaajat takaisin ruodussa. Huomenna on taas pyhäkoulu, johon yhden illan varoitusajalla kehitellään sisältöä. Ensi viikkokin alkanee vauhdikkaissa merkeissä. Maanantai on buukattu aamusta iltaan harjoitteluhommien merkeissä. Jäädään odottelemaan mitä tuleman pitää! Oikein hyvää pyhäinpäivää ensilumiseen (?) Suomeen!
Moikkista moi! Kirjoittelusta on tullut pidettyä systemaattista huilia lomaviikon takia. Ehkä hyvä niin, pääsee kaikilla osa-alueilla huokaisemaan hetkeksi. Ei sillä etteikö olis kiva raportoida tänne matkapäiväkirjaan mahdollisimman paljon, välillä vaan on sellainen olo että mitäköhän sitä nyt raapustaisi. Meno on Bangkokissa jo melko lailla tuttua arkea, joten jutun juuren vääntäminen on välillä taitolaji.
Mutta nyt ollaan Krabilla, jossa viikko on kulunut vähemmän arkisissa meiningeissä. Ehkäpä kerron hieman taustaa miksi valittiin juuri tämä paikka keskivaiheen lomailumme kohteeksi. Tutkailtiin Bangkokissa jo hyvissä ajoin mahdollisuuksia lomailla eri paikoissa Thaimaassa, ja Krabin provinssi Etelä-Thaimaassa vaikutti kaikesta informaatiosta päätellen suhteellisen rauhalliselta ja luonnoltaan upealta paikalta. Lisäksi tähän aikaan ei ole vielä täysi turistisesonki päällä. Varattiin lennot ja hotelli Ao Nang Beachille, joka on kuulu hyvistä sukelluspuitteistaan, mangrovemetsistä ja vuorista, jotka syöksyvät suoraan kirkkaan turkoosiin mereen.
Tultiin tänne viime perjantaina, ja heti lentokentällä meitä kohtasi näky, jolla emme välttämättä olisi halunneet lomaamme aloittaa. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla ja ilma oli todella synkkä. Aika kaukana se tilanne oli niistä kauniin kirkkaista merimaisemista, mitä oltiin netistä ja Google-earthista vakoiltu. Siinä vaiheessa oli kuitenkin vielä toiveikkaat ajatukset. Lohduttauduttiin ajatuksilla jostain etelän ”tyypillisistä” alkuillan vesikuuroista. Huomenna paistaisi varmasti aurinko ja saataisiin korkata ensi kertaa jopa kauan laatikon pohjalla pantatut aurinkorasvapurkkimme.
Hotellin respassa sisäänkirjautumisen jälkeen löydettiin kymmenen päivän sääennuste. Siitä päivästä eteenpäin olisi luvassa joka päivälle sateita, ukkosta ja myrskyjä. Jessöör! Näinhän tämän pitikin mennä. Etukäteen viikkoja unelmoitu löhöily altaalla vaihtuisikin ehkä ainoastaan sisätiloissa oleiluun. Siinä vaiheessa ei ollut epäselvää pitäisikö itkeä vai nauraa. Reissun ryydittämänä matkamiehenä viskasin repun nurkkaan ja kävin sänkyyn mököttämään ja odottamaan seuraavaa aamua. Retkueen toinen osapuoli oli toiveikkaimmalla mielellä, hyvä niin. Siinä heitettiin joitakin ehkä vastentahtoisiakin huokauksia yläkertaan, mutta ainakin allekirjoittaneella oli kirkkaana mielessä tuleva viikko vietettynä neljän seinän sisällä pasianssia pelaten ja itsessään kieriskellen. Kyllä sitä itsestään löytää pesunkestävän pessimistin kun oikea tilanne eteen tulee.
Seuraavana aamuna sade oli lakannut ja sää oli pilvipoutainen. Elämäkin alkoi pikkuhiljaa näyttää kirkkaammalta. Toisaalta siinä vaiheessa oli muutenkin osannut takoa päähänsä jonkin asteisen asennemuutoksen. Lomaahan tämä viikko kuitenkin on, satoi tai paistoi. Niin tai näin, joka tapauksessa siitä lähtien säät ovatkin olleet aivan sopivat. Parina päivänä ollaan saatu nauttia auringosta enemmän ja muulloin mukavan kirkkaasta säästä auringon näyttäytyessä pilvien läpi kuultavana.
Krabi on kyllä kerrassaan oiva paikka aktiviteettien suhteen. Me ollaan käyty muun muassa tutustumassa läheisiin Phi Phi saariin moottoriveneellä. Niitä näkymiä ei voi sanoin kuvailla, joten täytyy tyytyä valokuviin joita sieltä saatiin. Mahtavan kirkasta vettä, jossa oli tosi helppoa snorklaten tutustua vedenalaiseen maailmaan. Todella kiehtovaa nähdä laajoja korallimuodostelmia kaikkine kirjavine kalalajeineen. Aivan huippua! Käytiin Phi Phi:n saariryhmän näyttävimmissä paikoissa, eli erilaisissa laguuneissa ja yhdellä rannalla, jossa on kuvattu leffaa The Beach.
Snorklaamisen lisäksi ollaan käyty merikajakkiretkellä Ao Thalanin mangrovemetsissä. En tiedä millä määrityksellä niitä paikkoja pitäisi oikeasti kutsua maantietämättömyyteni takia. Joka tapauksessa kajakilla melottiin läpi sokkeloisien kasvustojen, joissa päästiin katselemaan apinoiden, liskojen ja muiden paikallisten asukkien elinoloja. Aivan upeita maisemia, ääniä ja tuoksuja siellä. Viidakko sirisi ja pärisi samaan tapaan kuin kunnon luontodokumenttien ääniraidoissa. Puolen päivän melontaretkessä oli ylävartalolle kerrassaan treeniä. Puolipäiväisen retken jälkeen saatiin murkinaa, ja suunnattiin elefanttitarhalle, jossa meitä odotti tunnin retki viidakkoon. Nojoo, olihan se kokemus istua siellä elefantin selässä, mutta ehkä hiukan semmoinen ”otetaanpas turisteista kuvat eksoottisten eläinten kanssa” –meininki. Mutta en valita en, itsehän sinne haluttiin.
Ao Nang on kyllä lunastanut odotuksensa. Ajattelin että tää olisi vielä enemmän turistien kansoittama paikka, mutta suhteellisen rauhallista täällä näin off-season aikaan on. On muutenkin taktisesti sopivaa tulla tänne ennen marras-joulukuuta, sillä esimerkiksi kaikki retket mitä ollaan tehty on luonnollisesti halvempia kuin sesonkina. Asiat joihin täällä on ihastunut on ehdottomasti luonto, meri, mahtavat maisemat, auringon laskut ja verkkainen elämäntyyli. Tietysti täälläkin on jo teneriffamaisia vaikutteita, kun kädestä tullaan nykimään ja puhumaan suomea. Ruotsiksi saisi ruokaakin, mutta kyllä täällä savollakin taitaisi pärjätä.
Ehdoton miinuspuoli tuntuukin olevan nämä iki-ihanat länsimaisen matkailun lieveilmiöt. Vanhemmat valkoihoiset farangit (ulkomaalainen thaiksi) kulkevat täällä tottuneesti nuorten thaityttöjen kanssa ja tietysti tällä tavoin tukevat eettisellä valinnallaan kyseisen toiminnan jatkumista, sekä rahallisesti ihmiskauppaa. Nuoria tyttöjä myydään jatkuvasti maaseudulta esim. ”ompelijoiksi” vaatetehtaisiin, ja tosiasiassa he päätyvät juuri tämän kaltaisille markkinoille. Raakaa on peli Thaimaassakin, eikä tämmöisen edessä voi kun hiljaisena tyytyä kädettömyyteensä kyseisen asian edessä. Toisaalta voi myös rutistaa ne samaiset kädet ristiin ja pyytää lisää väkeä työhön, jotta tällainen sortaminen voisi edes yksilön tasolla loppua. Thaimaa on nimittäin samalla tunnettu tapauksista, joissa entinen prostituoitu on tullut uskoon ja saanut antaa elämän rippeensä Jeesuksen käsiin korjattaviksi.
Eettiseen ja ammatilliseenkin pohdintaan intoutunut matkajournalisti päättää kuitenkin kirjoituksensa tähän, ja toteaa, että Etelä-Thaimaa on käymisen arvoinen paikka. Olisipa hienoa päästä joskus takaisin!
Täällä puhutaan sujuvaa Suomaa, mikset siis teettäisi itsellesi halvan paldan :)tiistai 21. lokakuuta 2008
Mukdahan part 3.
Noniin, jatkettakoon nyt vielä hiukan siitä mihin eilen jäätiin, eli lauantai iltaan ja sitä seuranneeseen päivään, sunnuntaihin. Seikkaperäistä, eikö? Mainitaan vielä sen verran ennen varsinaista sepostusta, että pitkä ja mutkitteleva selonteko viikonlopusta johtuu siitä, että edesmennyt viikonloppu oli siitä tapahtumarikkaimmasta päästä tällä matkalla.
Sunnuntai aamuna me herättiin, noustiin ylös, vedettiin murua rinnan alle ja käytiin odottamaan kyytiä, joka olikin puolisen tuntia myöhässä. Syy myöhästymiseen oli ymmärrettävä, nimittäin tällä kertaa meidät tuli hakemaan paikallinen kuski, eikä norjalainen missionääri. Päästyämme leirialueelle varsinainen ohjelma olikin jo alkanut. Oikeastaan ohjelma kesti vain kolmisen tuntia, minkä jälkeen oli aika jättää jäähyväiset leiriporukalle ja -paikalle. Valokuvien ottaminen koko joukolla sisältyi tietenkin ohjelmaan, eikä mekään jääty ulkopuoliseksi räpsimisestä. Lounaan jälkeen me sitten lähdettiin matkalle kohti Bangkokia.
Ensimmäinen pysähdys tapahtui noin kymmenen minuutin matkanteon jälkeen. Ajettiin nimittäin Thaimaan ja Laosin väliselle rajanylityspaikalle, Friendship bridgelle. Ehkäpä raja-aseman nimi kertoo jotain maiden lämpimistä suhteista. Vähän eri ääni tuossa ystävyyden sillassa kuin esim. meidän Vaalimaassa. Siinä sillalla sitten taas räpsittiin kuvia kaikkien kanssa. Rajasillan (joka siis menee Kaakkois-aasian tärkeimmän joen Mekongin ylitse) jälkeen jatkettiin matkaa Mukdahanin keskustaan. Meille tarjoutui siinä tunnin jaloittelumahdollisuus, jonka aikana saattoi tutustua markkinameininkiin, ostaa jotain sapuskaa tai katsella muuten vain ympärille. Me käytettiin aikamme kuljeskelemalla osin paikallisten kanssa ja käytiin myös kahdestaan hoitamassa itsellemme ruokaa. Mulle paikalliset ystävällisesti tinkasivat paikallisen kolmikielisen lohikäärmekitaran. Voi pojat se on hiaano!
Tunnin aikamääreen täytyttyä lampsittiin sitten Tuulian kanssa bussille, joka olikin jo yllätyksellisen täsmällisesti lähtökuopissa. Jopa niin täsmällisesti, että ajokki starttasi ennen kuin kaikki oli kyydissä. Me yritettiin sitten hätäillä että kaikki eivät ole paikalla. No ei hätää, kuski ajoi parin korttelin päähän parkkiin, johon käytiin odottelemaan mattimyöhäsiä. Me tietty luultiin että joku oli soittanut näille viimeisille, mutta kun he tulivat (mukaan lukien norjalaiset) saimme kuulla että ei kukaan heille ollut ilmoittanut siitä missä bussi on, vaan he olivat itse sompailleet ympäri aluetta etsien sitä. Melkoista asiainhoitoa sanon minä! No kaik hyvin ja eikun taas matkaan.
Ehdittiin ajaa varmaan viitisen kilometriä kun koitti taas seuraava pysähdys. Tällä kertaa me oltiin jossain rakennustyömaalla, mistä päättelin että me varmaan vain käännytään parkkipaikalla kun ollaan ajettu väärään suuntaan. No eikä mitään, bussi tyhjäks. Me oltiin menossa rakennustyömaalla olevaan pikku taloon, joka oli paikallinen kirkko. Siinä vieressä rakennusvaiheessa oleva isompi pytinki oli tänne tehtävä uusi kirkko. Pienoiset pelon väristykset nousivat selkäpiissä, nimittäin ollaan koettu se, että paikalliset "pikku" tilaisuudet saattavat venyä tuntien mittaisiksi jamboreiksi. Tän viikonlopun tässä vaiheessa bussissa nukuttavat iltapäiväunet olisi olleet paljon mukavampi vaihtoehto.
No onneksi ei meikäläisen mukavuudenhalua tässä tilanteessa kyselty, sillä meidän pysähdys osoittautui mitä lämminhenkisemmäksi tilaisuudeksi. Paikalla oli kaksi paikallista työntekijää, jotka vieraanvaraisesti ottivat meidät vastaan. Meille tarjottiin kahvia ja pikku purtavaa, minkä jälkeen meidän porukan kitaramies otti kuusikielisensä esiin ja alkoi soittaa kaikille (paitti meille) tuttuja veisuja. Aikamme siinä laulettiin, minkä jälkeen toinen paikallisista työntekijöistä puhui. Siunattiin myös porukalla heidät ennen kuin lähdettiin jatkamaan matkaamme. Aivan upea tilanne! Pienellä pysähdyksellä heidän luokseen osoitettiin keskenäistä välittämistä yhteisestä asiasta.
Noniin, nyt päästiin todella matkaan, ja samalla meidät tiputettiin hartaasta tunnelmasta suoraan thaimaalaiseen karaokeluolaan. Kaikki nuoret hullaantuivat kun telkkarissa alkoi pyörimään paikallista poppimusiikkia sisältävä karaookke dvd. Sitä riemua jatkoi sitten niin kauan, että Tuulia luovutti ja meni bussin alakertaan lepäilemään. Minä jäin todentamaan kerran-elämässä (toivottavasti..) tilannetta. Tuuliakin tuli aika äkkiä takaisin, sillä alakertaan oli tullut kolme oksentavaa tyttöä. Bussin hötkyntä ja muutenkin kaoottinen karaokesekoilu oli ilmeisesti saanut olon hiukka huonoksi. Karaoke alkoi kuitenkin pikkuhiljaa vaieta, ehkä johtuen tilanteen tajuamisesta tai sitten jostain toisesta syystä. Karaoken tilalle laitettiin pyörimään Resident evil-leffa, jossa päitä tippui alkuminuuteilta asti. No parempi näin, bussi alkoi hiljenemään ja saatiin mahdollisuus nukkua.
Jossain vaiheessa pysähdyttiin huoltsikalle syömään kevyttä kioskimuonaa. Arvioitu paluu Bangkokiin oli tässä vaiheessa noin kolmelta yöllä, joten ajattelin etten rupea edes yrittämään nukkua kovin sikeästi, olihan klo 03 vielä sellaista ajankohtaa, että sen jälkeen saisi aivan hyvät unet "kotona". No juu, pysähdyttiin vielä muutaman kerran, ja kello alkoi olla sitä luokkaa että uni tuli välillä väkisinkin silmään. Eipä siinä mitään, uni oli katkonaista ja matka kesti kestämistään. Oli muuten mielenkiintoista nähdä että liikennettä riitti koko ajan ja huoltoasemilla 12-v pikkupojat pesi autojen tuulilaseja vaikka kello oli jo pikkutunneilla. Bangkokiin saavuttiin 04.30, minkä jälkeen otettiin taksi tänne kirkolle. Päästiin nukkumaan sitten kunnolla vasta puoli kuuden aikaan.
Olipa siis reissu! Pari päivää tässä ollaan toivuttu meille kuukauteen rasittavimmasta koitoksesta. Oli samalla myös varmasti tähän asti paras kokemus. Mukdahan oli niin mukavan erilainen paikka Bangkokiin verrattuna. Oli myös jännää huomata tänne palattuaan, että olo on kuin kotiin olisi tullut. Nyt viikko pyörii normaalilla painolla. Enkun tunteja on joka ilta aina torstaihin saakka, ja perjantainahan me lähdetäänkin hyvin ansaitulle (?) lomalle Krabille :)
Pitkästä siis virsi kaunis, vai kuinka se Raamattuopistolla sanottiinkaan? Joka tapauksessa lopetan nyt, kun tiuku viiraa jo lähempänä puolta yötä. Kuulemisiin tutut ja tuntemattomammat! Olette kaikki mukana tällä seikkailulla mielissämme!
Sunnuntai aamuna me herättiin, noustiin ylös, vedettiin murua rinnan alle ja käytiin odottamaan kyytiä, joka olikin puolisen tuntia myöhässä. Syy myöhästymiseen oli ymmärrettävä, nimittäin tällä kertaa meidät tuli hakemaan paikallinen kuski, eikä norjalainen missionääri. Päästyämme leirialueelle varsinainen ohjelma olikin jo alkanut. Oikeastaan ohjelma kesti vain kolmisen tuntia, minkä jälkeen oli aika jättää jäähyväiset leiriporukalle ja -paikalle. Valokuvien ottaminen koko joukolla sisältyi tietenkin ohjelmaan, eikä mekään jääty ulkopuoliseksi räpsimisestä. Lounaan jälkeen me sitten lähdettiin matkalle kohti Bangkokia.
Ensimmäinen pysähdys tapahtui noin kymmenen minuutin matkanteon jälkeen. Ajettiin nimittäin Thaimaan ja Laosin väliselle rajanylityspaikalle, Friendship bridgelle. Ehkäpä raja-aseman nimi kertoo jotain maiden lämpimistä suhteista. Vähän eri ääni tuossa ystävyyden sillassa kuin esim. meidän Vaalimaassa. Siinä sillalla sitten taas räpsittiin kuvia kaikkien kanssa. Rajasillan (joka siis menee Kaakkois-aasian tärkeimmän joen Mekongin ylitse) jälkeen jatkettiin matkaa Mukdahanin keskustaan. Meille tarjoutui siinä tunnin jaloittelumahdollisuus, jonka aikana saattoi tutustua markkinameininkiin, ostaa jotain sapuskaa tai katsella muuten vain ympärille. Me käytettiin aikamme kuljeskelemalla osin paikallisten kanssa ja käytiin myös kahdestaan hoitamassa itsellemme ruokaa. Mulle paikalliset ystävällisesti tinkasivat paikallisen kolmikielisen lohikäärmekitaran. Voi pojat se on hiaano!
Tunnin aikamääreen täytyttyä lampsittiin sitten Tuulian kanssa bussille, joka olikin jo yllätyksellisen täsmällisesti lähtökuopissa. Jopa niin täsmällisesti, että ajokki starttasi ennen kuin kaikki oli kyydissä. Me yritettiin sitten hätäillä että kaikki eivät ole paikalla. No ei hätää, kuski ajoi parin korttelin päähän parkkiin, johon käytiin odottelemaan mattimyöhäsiä. Me tietty luultiin että joku oli soittanut näille viimeisille, mutta kun he tulivat (mukaan lukien norjalaiset) saimme kuulla että ei kukaan heille ollut ilmoittanut siitä missä bussi on, vaan he olivat itse sompailleet ympäri aluetta etsien sitä. Melkoista asiainhoitoa sanon minä! No kaik hyvin ja eikun taas matkaan.
Ehdittiin ajaa varmaan viitisen kilometriä kun koitti taas seuraava pysähdys. Tällä kertaa me oltiin jossain rakennustyömaalla, mistä päättelin että me varmaan vain käännytään parkkipaikalla kun ollaan ajettu väärään suuntaan. No eikä mitään, bussi tyhjäks. Me oltiin menossa rakennustyömaalla olevaan pikku taloon, joka oli paikallinen kirkko. Siinä vieressä rakennusvaiheessa oleva isompi pytinki oli tänne tehtävä uusi kirkko. Pienoiset pelon väristykset nousivat selkäpiissä, nimittäin ollaan koettu se, että paikalliset "pikku" tilaisuudet saattavat venyä tuntien mittaisiksi jamboreiksi. Tän viikonlopun tässä vaiheessa bussissa nukuttavat iltapäiväunet olisi olleet paljon mukavampi vaihtoehto.
No onneksi ei meikäläisen mukavuudenhalua tässä tilanteessa kyselty, sillä meidän pysähdys osoittautui mitä lämminhenkisemmäksi tilaisuudeksi. Paikalla oli kaksi paikallista työntekijää, jotka vieraanvaraisesti ottivat meidät vastaan. Meille tarjottiin kahvia ja pikku purtavaa, minkä jälkeen meidän porukan kitaramies otti kuusikielisensä esiin ja alkoi soittaa kaikille (paitti meille) tuttuja veisuja. Aikamme siinä laulettiin, minkä jälkeen toinen paikallisista työntekijöistä puhui. Siunattiin myös porukalla heidät ennen kuin lähdettiin jatkamaan matkaamme. Aivan upea tilanne! Pienellä pysähdyksellä heidän luokseen osoitettiin keskenäistä välittämistä yhteisestä asiasta.
Noniin, nyt päästiin todella matkaan, ja samalla meidät tiputettiin hartaasta tunnelmasta suoraan thaimaalaiseen karaokeluolaan. Kaikki nuoret hullaantuivat kun telkkarissa alkoi pyörimään paikallista poppimusiikkia sisältävä karaookke dvd. Sitä riemua jatkoi sitten niin kauan, että Tuulia luovutti ja meni bussin alakertaan lepäilemään. Minä jäin todentamaan kerran-elämässä (toivottavasti..) tilannetta. Tuuliakin tuli aika äkkiä takaisin, sillä alakertaan oli tullut kolme oksentavaa tyttöä. Bussin hötkyntä ja muutenkin kaoottinen karaokesekoilu oli ilmeisesti saanut olon hiukka huonoksi. Karaoke alkoi kuitenkin pikkuhiljaa vaieta, ehkä johtuen tilanteen tajuamisesta tai sitten jostain toisesta syystä. Karaoken tilalle laitettiin pyörimään Resident evil-leffa, jossa päitä tippui alkuminuuteilta asti. No parempi näin, bussi alkoi hiljenemään ja saatiin mahdollisuus nukkua.
Jossain vaiheessa pysähdyttiin huoltsikalle syömään kevyttä kioskimuonaa. Arvioitu paluu Bangkokiin oli tässä vaiheessa noin kolmelta yöllä, joten ajattelin etten rupea edes yrittämään nukkua kovin sikeästi, olihan klo 03 vielä sellaista ajankohtaa, että sen jälkeen saisi aivan hyvät unet "kotona". No juu, pysähdyttiin vielä muutaman kerran, ja kello alkoi olla sitä luokkaa että uni tuli välillä väkisinkin silmään. Eipä siinä mitään, uni oli katkonaista ja matka kesti kestämistään. Oli muuten mielenkiintoista nähdä että liikennettä riitti koko ajan ja huoltoasemilla 12-v pikkupojat pesi autojen tuulilaseja vaikka kello oli jo pikkutunneilla. Bangkokiin saavuttiin 04.30, minkä jälkeen otettiin taksi tänne kirkolle. Päästiin nukkumaan sitten kunnolla vasta puoli kuuden aikaan.
Olipa siis reissu! Pari päivää tässä ollaan toivuttu meille kuukauteen rasittavimmasta koitoksesta. Oli samalla myös varmasti tähän asti paras kokemus. Mukdahan oli niin mukavan erilainen paikka Bangkokiin verrattuna. Oli myös jännää huomata tänne palattuaan, että olo on kuin kotiin olisi tullut. Nyt viikko pyörii normaalilla painolla. Enkun tunteja on joka ilta aina torstaihin saakka, ja perjantainahan me lähdetäänkin hyvin ansaitulle (?) lomalle Krabille :)
Pitkästä siis virsi kaunis, vai kuinka se Raamattuopistolla sanottiinkaan? Joka tapauksessa lopetan nyt, kun tiuku viiraa jo lähempänä puolta yötä. Kuulemisiin tutut ja tuntemattomammat! Olette kaikki mukana tällä seikkailulla mielissämme!
maanantai 20. lokakuuta 2008
Leirielämää part 2.
Lauantaiaamu valkeni edellisen vuorokauden aikana saatuun unimäärään suhteutettuna virkeänä. Hotellin sängyt olivat mukavan isot ja pehmeämmät kuin meillä täällä Bangkokissa, joten uni maittoi. Aamiainen oli kattava ja thaimaalaiseen tapaan raskas. Me tyydyttiin suurimmaksi osaksi paahtoleipä-kahvi linjaan, vaikka tarjolla olisi ollut riisit ja kanat ynnämuut herkut.Kahdeksan aikaan meitä tuli noutamaan minibussi, jossa olikin jo muita kyytiläisiä mm. vanhempi nainen, joka tuli Filippiineiltä asti leirille.
Leirin varsinainen ohjelma olikin alkanut jo paria tuntia aikaisemmin. Jännää, kun edellisenä iltana leiriläiset menivät nukkumaan vasta puolen yön aikaan, niin seuraavana aamuna eka ohjelma alkoi kuudelta. Kertoo jotain siitä paljonko ihmiset täällä nukkuvat yöllä. No se kuudelta ollut ohjelma oli ollut jotain jumppatunteja, joihin sitten esim. norjalainen ystävämme ei ollut osallistunut, vaan oli mieluummin kääntänyt kylkeä.
Aamupäivä jatkui siitä mihin edellinen ilta oli jäänyt. Kuultiin joitain puheenvuoroja paikallisilta työntekijöiltä ja norjalaiselta aktioväeltä, ja vietettiin aikaa yhteydessä laulaen. Ennen lounasta nuoriso sai ilmoittautua yhteen kuudesta workshopista, jotka alkoivat iltapäivällä. Oli jollain tapaa liikuttavaakin nähdä pitkä liuta nuoria jonottamassa esimerkiksi kanavaan nimeltä Forgiveness. Siinä oli ilmassa jotain niin upeaa vertauskuvallisuutta että oli vaan pakko räpsiä valokuvia. Valokuvien räpsiminen oli muutenkin huudossa meidän kahden keskuudessa, ja tuliaisina kotiin tuotiin viitisensataa digikuvaa.
Lounasta syötiin taas hyvällä ruokahalulla. Riisi on täällä vaan niin hyvää, että siihen ei osaa kyllästyä. Ruokailutilanteisiin leirillä kuului muuten olennaisena osana keskustelut norjalaisten kanssa. Tutustuttiin viikonlopun aikana useisiin skandinaaviveljiin ja vaihdettiin joidenkin kanssa jopa mailiosotteita.
Ruuan jälkeen oli ohjelmassa toimintaa nimikkeellä Activities in groups. Se oli jotain sellaista, mihin ollaan suomalaisilla leireilläkin totuttu. Tää rastirata jonka paikalliset oli järjestänyt sisälsi lähemmäksi kymmenen erilaista rastia, joihin ryhmänä vuoron perää osallistuttiin. Suomalaiseen meininkiin verrattuna harjoitteet olivat osin astetta rankempia. Varmaankin puoliin rasteista kuului jollain tapaa kastumista tai sotkemista. Oma lemppari oli ehkäpä rasti, jossa yritettiin etsiä joesta hiekkaan haudattuja kananmunia. Vettä oli polveen asti, joten väkisinkin kisaajat joutuivat kulkemaan käsipohjaa löytääkseen munia.
Me säilyttiin Activityistä kuivina ja hyvissä ruumiinvoimissa muutenkin. Otettiin nimittäin enimmäkseen vaan kuvia tapahtuneesta. Rastirata oli sen verran haastavaa setitystä, että sen kesto olikin tuntia enemmän mitä ohjelmasta oli sille varattu. Seuraava homma, eli seminaarit siirtyivätkin reilulla tunnilla eteenpäin. Odotellessa meillä oli taas aikaa sosialisoitua paikallisten ja norjalaisten kanssa. Iltapäivällä oli ajoittain kuumakin, joten me juotiin virkistykseksi "kioskista" ostettuja ananas-jäähile pirtelöitä.
Seminaarit alkoivat sitten tunnin ja rapeat myöhässä. Me osallistuttiin pajaan joka kertoi Laosin kirkosta. Oli ehkä hieman vaikeaa keskittyä esitelmään, jossa diashow diagrammeineen kertoi seurakunnan hallintorakenteesta thain kielellä, ja samalla enkun kielinen tulkkaus kertoi kaiken tarvittavan siitä miten seurakuntatyö jakautuu työmuodoittain ja -alueittain. No joka tapauksessa se kuva mikä meille ehti tuon reilun tunnin aikana välittyä Laosin seurakuntatyöstä oli kai melko paikkaansapitävä. Jotain erityistä ja alkuseurakuntamaista siinä oli. Voitte googlettaa sitten lisää jos tämä selostus herätti enemmänkin kiinnostusta.
Ehkä edellinen kuvaus latistaa hieman koko workshopien merkitystä nimenomaan nuorille. Siellä oli nimittäin muitakin vaihtoehtoja, ja esimerkiksi illalla me päästiin näkemään työpajojen varsinaista hedelmää. Tanssiworkshopin nuoret esittivät opettelemansa tanssin ilta-celebrationissa, joka eteni saman tyyppisellä kaavalla kuin edellisenä iltana. Oli tosi hienoa nähdä päivä toisensa jälkeen nuorten oikeasti syttyvän noista tilaisuuksista. Illalla oli vielä erilaisia show-numeroita, mitä varten jokainen halukas olisi saanut ohjelmanumeron järjestää. Me kuitenkin saatiin kyyti hotellille, mikä oli siunaus, sillä kello oli jo lähempänä puolta yötä. Ohjelma oli venynyt ja paukkunut sen verran, että nuoret olivat salissa siis kuulemamme mukaan reilusti puoleen yöhön.
Me päästiin kuitenkin nukkumaan, ja ehkä tämä on myös kohta johon jätän kirjoittamisen tältä päivää. Täytyy hakeutua pussilakanan paremmalle puolelle, sillä tämä vuorokausi on ollut kaikella tapaa väsyttävä. Kerrottakoon huomenna lisää :)
Leirin varsinainen ohjelma olikin alkanut jo paria tuntia aikaisemmin. Jännää, kun edellisenä iltana leiriläiset menivät nukkumaan vasta puolen yön aikaan, niin seuraavana aamuna eka ohjelma alkoi kuudelta. Kertoo jotain siitä paljonko ihmiset täällä nukkuvat yöllä. No se kuudelta ollut ohjelma oli ollut jotain jumppatunteja, joihin sitten esim. norjalainen ystävämme ei ollut osallistunut, vaan oli mieluummin kääntänyt kylkeä.
Aamupäivä jatkui siitä mihin edellinen ilta oli jäänyt. Kuultiin joitain puheenvuoroja paikallisilta työntekijöiltä ja norjalaiselta aktioväeltä, ja vietettiin aikaa yhteydessä laulaen. Ennen lounasta nuoriso sai ilmoittautua yhteen kuudesta workshopista, jotka alkoivat iltapäivällä. Oli jollain tapaa liikuttavaakin nähdä pitkä liuta nuoria jonottamassa esimerkiksi kanavaan nimeltä Forgiveness. Siinä oli ilmassa jotain niin upeaa vertauskuvallisuutta että oli vaan pakko räpsiä valokuvia. Valokuvien räpsiminen oli muutenkin huudossa meidän kahden keskuudessa, ja tuliaisina kotiin tuotiin viitisensataa digikuvaa.
Lounasta syötiin taas hyvällä ruokahalulla. Riisi on täällä vaan niin hyvää, että siihen ei osaa kyllästyä. Ruokailutilanteisiin leirillä kuului muuten olennaisena osana keskustelut norjalaisten kanssa. Tutustuttiin viikonlopun aikana useisiin skandinaaviveljiin ja vaihdettiin joidenkin kanssa jopa mailiosotteita.
Ruuan jälkeen oli ohjelmassa toimintaa nimikkeellä Activities in groups. Se oli jotain sellaista, mihin ollaan suomalaisilla leireilläkin totuttu. Tää rastirata jonka paikalliset oli järjestänyt sisälsi lähemmäksi kymmenen erilaista rastia, joihin ryhmänä vuoron perää osallistuttiin. Suomalaiseen meininkiin verrattuna harjoitteet olivat osin astetta rankempia. Varmaankin puoliin rasteista kuului jollain tapaa kastumista tai sotkemista. Oma lemppari oli ehkäpä rasti, jossa yritettiin etsiä joesta hiekkaan haudattuja kananmunia. Vettä oli polveen asti, joten väkisinkin kisaajat joutuivat kulkemaan käsipohjaa löytääkseen munia.
Me säilyttiin Activityistä kuivina ja hyvissä ruumiinvoimissa muutenkin. Otettiin nimittäin enimmäkseen vaan kuvia tapahtuneesta. Rastirata oli sen verran haastavaa setitystä, että sen kesto olikin tuntia enemmän mitä ohjelmasta oli sille varattu. Seuraava homma, eli seminaarit siirtyivätkin reilulla tunnilla eteenpäin. Odotellessa meillä oli taas aikaa sosialisoitua paikallisten ja norjalaisten kanssa. Iltapäivällä oli ajoittain kuumakin, joten me juotiin virkistykseksi "kioskista" ostettuja ananas-jäähile pirtelöitä.
Seminaarit alkoivat sitten tunnin ja rapeat myöhässä. Me osallistuttiin pajaan joka kertoi Laosin kirkosta. Oli ehkä hieman vaikeaa keskittyä esitelmään, jossa diashow diagrammeineen kertoi seurakunnan hallintorakenteesta thain kielellä, ja samalla enkun kielinen tulkkaus kertoi kaiken tarvittavan siitä miten seurakuntatyö jakautuu työmuodoittain ja -alueittain. No joka tapauksessa se kuva mikä meille ehti tuon reilun tunnin aikana välittyä Laosin seurakuntatyöstä oli kai melko paikkaansapitävä. Jotain erityistä ja alkuseurakuntamaista siinä oli. Voitte googlettaa sitten lisää jos tämä selostus herätti enemmänkin kiinnostusta.
Ehkä edellinen kuvaus latistaa hieman koko workshopien merkitystä nimenomaan nuorille. Siellä oli nimittäin muitakin vaihtoehtoja, ja esimerkiksi illalla me päästiin näkemään työpajojen varsinaista hedelmää. Tanssiworkshopin nuoret esittivät opettelemansa tanssin ilta-celebrationissa, joka eteni saman tyyppisellä kaavalla kuin edellisenä iltana. Oli tosi hienoa nähdä päivä toisensa jälkeen nuorten oikeasti syttyvän noista tilaisuuksista. Illalla oli vielä erilaisia show-numeroita, mitä varten jokainen halukas olisi saanut ohjelmanumeron järjestää. Me kuitenkin saatiin kyyti hotellille, mikä oli siunaus, sillä kello oli jo lähempänä puolta yötä. Ohjelma oli venynyt ja paukkunut sen verran, että nuoret olivat salissa siis kuulemamme mukaan reilusti puoleen yöhön.
Me päästiin kuitenkin nukkumaan, ja ehkä tämä on myös kohta johon jätän kirjoittamisen tältä päivää. Täytyy hakeutua pussilakanan paremmalle puolelle, sillä tämä vuorokausi on ollut kaikella tapaa väsyttävä. Kerrottakoon huomenna lisää :)
Mukdahan: osa 1.
Takaisin kotona, siis Bangkokissa.
Kirjotellaan nyt parissa osassa tänne meijän viikonlopusta kun siinä on niin paljon kerrottavaa!
Torstaina vietettiin päivää ihan normaalisti täällä Laksissa, pestiin pyykkiä ja pikkuhiljaa pakkailtiin kamoja Mukdahanin leiriä varten. Lähtö oli siis sovittu yhdeksäksi. Niimpä me sitten lähdimme n. klo 21 kurvailemaan taksilla kohti Bangkokin yhtä yliopistoa, josta bussimme meidät noukkisi kyytiin. Kaikki sujui tosi hyvin ja bussikin löysi meidät oikeasta paikasta. Onneksi sinne oli jäänyt tilaa ja me saatiin Jannen kanssa paikat kakkoskerroksen keskiosasta. Norjalainen pari täältä Laksiista istui meidän viereen. Olimme kuulleet jo ennakkoon, että bussissa on vaikea nukkua koska paikalliset tykkäävät tehdä kaikkea muuta kuin nukkua bussissa mm. laulaa karaokea. Alkumatkasta kuunneltiinkin stereoista paikallisia viisuja, mutta jo puolen yön aikaan bussissa oli oikeastaan täysi hiljaisuus ja valot pois. Mekin koitettiin kovasti saada unta ja nukuttiinkin ihan hyvin, paremmin kuin lentokoneessa. Penkit sai mukavasti puolimakuuasentoon.
Matka Mukdahaniin kesti siis aamuseitsemään asti, muutaman pysähdyksen kanssa. Mukdahan on suht pieni kaupunki aivan Laosin rajalla Mekong-joen varrella. Matkaa sinne Bangkokista kertyi n. 650-700 kilometriä. Olimme siis perillä klo 7 aikaan ja pysäköimme bussimme kaupungin turistikeskuksen pihaan. Päätimme koko konkkaronkka lähteä etsimään jostakin aamupalaa. Meitä oli siis kaksi bussillista jengiä Bangkokista. "Hyvin" nukutun yön jälkeen oli ihana astua bussista ulos lämpimän raikkaaseen ilmaan! Vähän niin kuin Suomessa kun silloin joskus oli kuuma kesä.. :) Käveltiin sata metriä busseilta ja oltiin Mekong-joen rannassa. Siinä sitten hetki tölläiltiin suurta, kaunista mutta likavetistä jokea ja Laosia, joka siinsi joen toisella puolen. Toisen bussin kyydissä oli myös tullut muita norjalaisia vapaaehtoisia ja vaihdoimme sanasia heidänkin kanssaan. Löysimme myös hyvän ravintolan syödä aamupalaa ja istuimme siinä aika pitkään. Syötiin muuten aamupalaksi paistettua riisiä kanan kera.. Mutta oli tosi kiva olla paikallisten seurassa ja tehdä paremmin tuttavuutta. Meidän onneks ne vielä osas hyvää englantia. Meidän oli siks "pakko" viettää aikaa keskustassa, koska leiri alkoi virallisesti vasta illalla. Niimpä ennen puolta päivää ajoimme busseinemme leiripaikalle joka oli n. 6km keskustasta.
Kun pääsimme sinne, valmistelut olivat ehkä puolessa välissä ja siksi me saimme Jannen kanssa kyydin hotellillemme. Otimme pienet (n. 2 tuntia) päiväunet ja haimme paikallista lounasta yhestä kivasta paikasta. Kuudelta tuli kyyti noutamaan meitä leiripaikalle. Leiri alkoi päivällisellä ja sen jälkeen oli ensimmäinen yhteinen tilaisuus. Leirillä oli kaiken kaikkiaan n. 230-250 ihmistä Thaimaasta, Laosista, Norjasta, Suomesta ja yksi vanhempi nainen Filippiineiltä. Kambodzalaiset eivät päässeet tulemaan sillä Kambodzalla ja Thaimaalla on ollut yhteenottoja rajalla viime viikolla. He eivät voineet poistua maasta.
Jotakin taustaa, leiri oli siis norjalaisten lähettien ja vapaaehtoisten järjestämä ja ensimmäinen laatuaan Thaimaassa. Norjan lähetysjärjestö on paljon tukenut leiriä ja ennen kaikkea paikallisia, että he voivat osallistua leirille. Leiriläiset olivat eri luterilaisista seurakunnista ympäri Thaimaata ja n. 2o kpl oli Laosin puolelta.
Takaisin asiaan.. Perjantai-iltana päivällisen jälkeen leiri virallisesti alkoi. Oli mahtava tunnelma, paljon nuoria kokoontuneena yhteen ylistämään Jumalaan ja näkemään toisia kristittyjä ympäri maata ja maailmaa. Leirin norjalainen houseband soitti ja säesti lauluja ja niiden lomassa oli puhetta, ja myös kaikenlaista thailaista aktiviteettia. Oli välillä jopa vähän kotoinen olo kun oli tuttuja lauluja ja samanlaista leiritunnelmaa. Oli ihana kun sai vain olla ja nauttia, olla itse osallisena leiristä.
Kirjotellaan nyt parissa osassa tänne meijän viikonlopusta kun siinä on niin paljon kerrottavaa!
Torstaina vietettiin päivää ihan normaalisti täällä Laksissa, pestiin pyykkiä ja pikkuhiljaa pakkailtiin kamoja Mukdahanin leiriä varten. Lähtö oli siis sovittu yhdeksäksi. Niimpä me sitten lähdimme n. klo 21 kurvailemaan taksilla kohti Bangkokin yhtä yliopistoa, josta bussimme meidät noukkisi kyytiin. Kaikki sujui tosi hyvin ja bussikin löysi meidät oikeasta paikasta. Onneksi sinne oli jäänyt tilaa ja me saatiin Jannen kanssa paikat kakkoskerroksen keskiosasta. Norjalainen pari täältä Laksiista istui meidän viereen. Olimme kuulleet jo ennakkoon, että bussissa on vaikea nukkua koska paikalliset tykkäävät tehdä kaikkea muuta kuin nukkua bussissa mm. laulaa karaokea. Alkumatkasta kuunneltiinkin stereoista paikallisia viisuja, mutta jo puolen yön aikaan bussissa oli oikeastaan täysi hiljaisuus ja valot pois. Mekin koitettiin kovasti saada unta ja nukuttiinkin ihan hyvin, paremmin kuin lentokoneessa. Penkit sai mukavasti puolimakuuasentoon.
Matka Mukdahaniin kesti siis aamuseitsemään asti, muutaman pysähdyksen kanssa. Mukdahan on suht pieni kaupunki aivan Laosin rajalla Mekong-joen varrella. Matkaa sinne Bangkokista kertyi n. 650-700 kilometriä. Olimme siis perillä klo 7 aikaan ja pysäköimme bussimme kaupungin turistikeskuksen pihaan. Päätimme koko konkkaronkka lähteä etsimään jostakin aamupalaa. Meitä oli siis kaksi bussillista jengiä Bangkokista. "Hyvin" nukutun yön jälkeen oli ihana astua bussista ulos lämpimän raikkaaseen ilmaan! Vähän niin kuin Suomessa kun silloin joskus oli kuuma kesä.. :) Käveltiin sata metriä busseilta ja oltiin Mekong-joen rannassa. Siinä sitten hetki tölläiltiin suurta, kaunista mutta likavetistä jokea ja Laosia, joka siinsi joen toisella puolen. Toisen bussin kyydissä oli myös tullut muita norjalaisia vapaaehtoisia ja vaihdoimme sanasia heidänkin kanssaan. Löysimme myös hyvän ravintolan syödä aamupalaa ja istuimme siinä aika pitkään. Syötiin muuten aamupalaksi paistettua riisiä kanan kera.. Mutta oli tosi kiva olla paikallisten seurassa ja tehdä paremmin tuttavuutta. Meidän onneks ne vielä osas hyvää englantia. Meidän oli siks "pakko" viettää aikaa keskustassa, koska leiri alkoi virallisesti vasta illalla. Niimpä ennen puolta päivää ajoimme busseinemme leiripaikalle joka oli n. 6km keskustasta.
Kun pääsimme sinne, valmistelut olivat ehkä puolessa välissä ja siksi me saimme Jannen kanssa kyydin hotellillemme. Otimme pienet (n. 2 tuntia) päiväunet ja haimme paikallista lounasta yhestä kivasta paikasta. Kuudelta tuli kyyti noutamaan meitä leiripaikalle. Leiri alkoi päivällisellä ja sen jälkeen oli ensimmäinen yhteinen tilaisuus. Leirillä oli kaiken kaikkiaan n. 230-250 ihmistä Thaimaasta, Laosista, Norjasta, Suomesta ja yksi vanhempi nainen Filippiineiltä. Kambodzalaiset eivät päässeet tulemaan sillä Kambodzalla ja Thaimaalla on ollut yhteenottoja rajalla viime viikolla. He eivät voineet poistua maasta.
Jotakin taustaa, leiri oli siis norjalaisten lähettien ja vapaaehtoisten järjestämä ja ensimmäinen laatuaan Thaimaassa. Norjan lähetysjärjestö on paljon tukenut leiriä ja ennen kaikkea paikallisia, että he voivat osallistua leirille. Leiriläiset olivat eri luterilaisista seurakunnista ympäri Thaimaata ja n. 2o kpl oli Laosin puolelta.
Takaisin asiaan.. Perjantai-iltana päivällisen jälkeen leiri virallisesti alkoi. Oli mahtava tunnelma, paljon nuoria kokoontuneena yhteen ylistämään Jumalaan ja näkemään toisia kristittyjä ympäri maata ja maailmaa. Leirin norjalainen houseband soitti ja säesti lauluja ja niiden lomassa oli puhetta, ja myös kaikenlaista thailaista aktiviteettia. Oli välillä jopa vähän kotoinen olo kun oli tuttuja lauluja ja samanlaista leiritunnelmaa. Oli ihana kun sai vain olla ja nauttia, olla itse osallisena leiristä.
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Kansalaisaktiivisuutta kerrakseen!
Tänään alkoi kunnallisvaalien ennakkoäänestys täällä ulkomaillakin. Me osoitettiin suorastaan loistavaa aktiivisuutta olemalla vaaliuurnien ääressä heti ensimmäisten joukossa. Oltiin sovittu tärskyt Jarin kanssa varttia vaille yhdeksitoista Suomen suurlähetystön tietämille, ja olimme paikan päällä jopa joitain minuutteja ennen äänestyksen virallista alkamista. Lähetystössä meitä palveli suomalaiset työntekijät, mutta maassa sinällään maan tavalla, että äänestäminen tuotti hieman enemmän päänvaivaa kuin kotopuolessa. Piti täyttää erilaisia lippuja ja lappuja ennen kuin äänikuori sujahti uurnaan. Se jätettäköön vaalisalaisuudeksi mikä numero lappuun tuli kirjattua ;)
Tänään meillä oli sillä tapaa erityistä ohjelmaa, että täällä kirkolla kävi yksi nainen englannin "tasokokeessa". Täällä alkaa pyöriä marraskuun alussa kolmas enkun kurssi, joka sisältää intensiivistä keskustelua. Vähän eri tyylinen kurssi kuin nuo muut. Tälle uudelle kurssille on ilmoittautunut viisi iältään ilmeisesti 20-30-vuotiasta henkilöä. Meidän tulee testata heidän lähtötasonsa, minkä mukaan kurssi sitten suunnitellaan. Tänään koko porukan piti tulla käymään täällä, mutta 80% viidestä henkilöstä oli estynyt syystä tai toisesta. No tähänhän me ollaan jo totuttu, joten se ei meille tuottanut harmaita hiuksia. Me sitten testattiin tämä naishenkilö ja toivotettiin hänet tervetulleeksi conversational-englishin ihmeelliseen maailmaan. Katsotaan nyt tavataanko me niitä neljää muuta ennen kuin koko kurssi varsinaisesti alkaa. Meille muuten ehdotettiin että se kurssi olis alkanut jo ensi tiistaina, mutta täytyi vähän toppuutella innokkaimpia, nimittäin me ollaan koko viikonloppu leirillä, eikä meillä ole aikaa valmistella kurssia. Päädyttiin siirtämään kurssin alkua parilla viikolla.
Huomenna siis lähdetään Mukdahanin kaupunkiin lähelle Mekong-jokea ja Laosin rajaa. Tarkoituksena on viettää to-pe yö linja-autossa mukavasti matkaten (linja-autossahan tunnetusti on tunnelmaa) ja toivottavasti edes hiukan nukkuen. Perjantaista sunnuntaihin osallistumme norjalaisen aktioryhmän suurimmaksi osaksi järjestämälle SUURENsuurelle nuortenleirille, johon tulee osallistujia lähipitäjistä ja -maista. Yhteensä väkeä pitäisi olla rapiat 300, minkä johdosta Lähetysseura on hommannut mulle ja Tuulialle kämpät hotellista leiripaikan tilanpuutteen vuoksi. Meidän tehtävänä tuolla leirillä on oikeastaan vaan osallistua ja ihmetellä meininkiä. Aivan odottavaisin mielin lähdemme matkaan (jolle lähdön ajankohta on jo tätä kirjoittaessa onnistunut muuttumaan pari kertaa. viimeisin tieto on, että lähdetään klo 21 maissa Bangkokista...).
Semmosta palapaistia tällä kertaa. Oikein mukavaa, että jaksatte seurata reissuamme sieltä toiselta puolen maailmaa. Heippa hei, ja koitetaan raapustaa tänne sitten kokemuksia siitä millaista on matkata leirille semmoisen porukan kanssa, jolla on suomalaista nuorisoa enemmän ääntä potenssiin viisi.
Tänään meillä oli sillä tapaa erityistä ohjelmaa, että täällä kirkolla kävi yksi nainen englannin "tasokokeessa". Täällä alkaa pyöriä marraskuun alussa kolmas enkun kurssi, joka sisältää intensiivistä keskustelua. Vähän eri tyylinen kurssi kuin nuo muut. Tälle uudelle kurssille on ilmoittautunut viisi iältään ilmeisesti 20-30-vuotiasta henkilöä. Meidän tulee testata heidän lähtötasonsa, minkä mukaan kurssi sitten suunnitellaan. Tänään koko porukan piti tulla käymään täällä, mutta 80% viidestä henkilöstä oli estynyt syystä tai toisesta. No tähänhän me ollaan jo totuttu, joten se ei meille tuottanut harmaita hiuksia. Me sitten testattiin tämä naishenkilö ja toivotettiin hänet tervetulleeksi conversational-englishin ihmeelliseen maailmaan. Katsotaan nyt tavataanko me niitä neljää muuta ennen kuin koko kurssi varsinaisesti alkaa. Meille muuten ehdotettiin että se kurssi olis alkanut jo ensi tiistaina, mutta täytyi vähän toppuutella innokkaimpia, nimittäin me ollaan koko viikonloppu leirillä, eikä meillä ole aikaa valmistella kurssia. Päädyttiin siirtämään kurssin alkua parilla viikolla.
Huomenna siis lähdetään Mukdahanin kaupunkiin lähelle Mekong-jokea ja Laosin rajaa. Tarkoituksena on viettää to-pe yö linja-autossa mukavasti matkaten (linja-autossahan tunnetusti on tunnelmaa) ja toivottavasti edes hiukan nukkuen. Perjantaista sunnuntaihin osallistumme norjalaisen aktioryhmän suurimmaksi osaksi järjestämälle SUURENsuurelle nuortenleirille, johon tulee osallistujia lähipitäjistä ja -maista. Yhteensä väkeä pitäisi olla rapiat 300, minkä johdosta Lähetysseura on hommannut mulle ja Tuulialle kämpät hotellista leiripaikan tilanpuutteen vuoksi. Meidän tehtävänä tuolla leirillä on oikeastaan vaan osallistua ja ihmetellä meininkiä. Aivan odottavaisin mielin lähdemme matkaan (jolle lähdön ajankohta on jo tätä kirjoittaessa onnistunut muuttumaan pari kertaa. viimeisin tieto on, että lähdetään klo 21 maissa Bangkokista...).
Semmosta palapaistia tällä kertaa. Oikein mukavaa, että jaksatte seurata reissuamme sieltä toiselta puolen maailmaa. Heippa hei, ja koitetaan raapustaa tänne sitten kokemuksia siitä millaista on matkata leirille semmoisen porukan kanssa, jolla on suomalaista nuorisoa enemmän ääntä potenssiin viisi.
sunnuntai 12. lokakuuta 2008
En keksi otsaketta tälle tekstille.
Tämä postilaatikko kertoo yksinkertaisimmillaan jotain siitä mitä Bangkok on. Posti kulkee kahteen suuntaan, Bangkokin sisäisesti ja muuhun maailmaan. Ollaan oltu täällä kohta kuukausi, eikä vieläkään olla keretty näkemään varmaan edes murto osaa siitä kirjosta, jolla kaupunki vierailijansa kohtaa. Monikasvoinen kaupunki tämä on.
Tänään aloitettiin aamu nousemalla vastentahtoisesti ylös aiemmin kuin olisi tehnyt mieli. Meillä oli ensimmäinen vapaa sunnuntai täällä olon aikana, joten kävi pari kertaa mielessä kääntää kylkeä. Kylmä suihku palautti kuitenkin tämän matkalaisen elävien kirjoihin.Pikaisen seisten syödyn aamiaisen jälkeen lähdettiin kolmen vartin taksi-skytrain matkalle kohti Silomin kaupunginosaa. Siellä sijaitsee Bangkokin anglikaanisen seurakunnan yhteydessä toimiva kansainvälinen Christ Church seurakunta, jonka kello kymmenen serviceen meidän oli tarkoitus osallistua. Ja osallistuttiinkin.
Ensimmäistä kertaa kuukauteen saatoimme kuulla kotoisten urkupillien pihinää. Palveluksessa lauletut virret olivat kauttaaltaan meille tuntemattomia, mutta oli silti mukavaa päästä pitkästä aikaa kuuntelemaan urkujen kajahtelua. Paikalla tuntui olevan seurakunnan vakiokaartia, mutta vierailijat toivotettiin heti alussa tervetulleiksi, mistä voi päätellä että turistejakin kirkossa käy tasaisesti. Huomasimme kyllä eron paikallisiin jumiksiin, nimittäin aikataulun kanssa. Tapahtuma alkoi ajallaan ja meni tutulla jumalanpalveluskaavalla läpi kunnioitettavassa yhden tunnin ja 20 minuutin ajassa (sis.ehtoollinen).
Servicen jälkeen kirkkokansa pääsi oikein maittavalle kirkkokahveelle ja lounaalle. Syötiin siinä melko pikaisesti tutuksi tulleet riisi-kana-tulinenkastike kombinaatiot ja liuettiin paikalta ottamatta liiemmin kontaktia muihin seurakuntalaisiin. Monet olivat ryhmittyneet omiin kuppikuntiinsa.
Kotimatkalla pysähdyimme chatuchakin joka viikonloppuisille sekatavaramarkkinoille. Kävimme kiduttamassa itseämme paahtavan kuumissa myyntikojusokkeloissa ja ihmettelimme mitä kaikkea sinne oli tällä kertaa tuotu myytäväksi. Hajuaisti oli eritoten kovassa käytössä kulkiessamme vuoron perää ohi erilaisten lihatiskien ja häkkien, joissa oli esillä koiranpentuja ja muita eläviä. Paikalliset oikeasti ostavat lemmikkikoiria noilta markkinoilta ja viiden vuoden jälkeen samaiset koirat löytyvät kaduilta vaeltelemasta ja pureskelemasta turkistaan niitä viimeisiä karvoja jotka siinä on enää jäljellä.
Palattuamme kirkolle meitä odotti ihan mieluisa muutos, nimittäin tuohon alakertaan on muuttanut kaksi uutta vapaaehtoista. He ovat pariskunta norjasta, 24-vuotias tyttö ja meidänikäinen poika, jotka viipyvät Bangkokissa reilut 10 kuukautta. Molemmat opettavat meidän tapaan englantia ja ovat myöskin mukana norjalaisten lähettien työhommissa. Mukavaa saada laajennettua englantia taitavaa sosiaaliympyrää tänne.
Nyt tämä otsakkeeton teksti katkeaa kuin seinään, nimittäin nukkumaanmenon takia. Oikein rentoa viikonlopunloppua teille kaikille! Voimia työ/koulu/intti/joku muu - viikkoon Suameen! Kertokaa meille ketä kannattaa äänestää ennakkona kuntavaaleissa :)
lauantai 11. lokakuuta 2008
kaikenlaista viime päiviltä.
On taas mennyt muutama päivä kun ei olla tänne kirjoteltu. Se johtuu osittain muutaman päivän nettipimennosta, joka täällä oli, sekä kiireestä jota on riittänyt viime päivinä.
No, kerron joitain asioita. Ensinnäkin, alkuviikosta täällä tosiaan oli vähän levotonta, mutta se ei näkynyt meidän elämässä mitenkään. Me kun ei edes tiedetä missä parlamenttitalo on, jossa kaikki "mellakointi" aina tapahtuu. Ei kuitenkaan lähetty keskustaan muutamana päivänä koska ei ollut mitään tarvettakaan. Sitä paitsi, keskiviikkoaamuna oli taas aivan järkyttävä ukkonen suoraan tässä meijän päällä. Illalla oli taas enkun tunteja ja ne meni jo ihan rutiinilla.
Torstaina oli erilainen päivä. Iltapäivällä Jarin kanssa pidetyn harjoittelupalaverin jälkeen suuntasimme matkamme kohti Sukhumvit Soi 50:tä jossa sijaitsee Thaimaan Luterilaisen lähetystyön keskus ja myös Luterilainen seminaari, jossa paikalliset kirkon työntekijät opiskelevat. Ollaan aikaisemminkin siellä vierailtu. Torstaina siellä oli kuitenkin aivan spesiaalijuhlat, kun uusi virsikirja otettiin käyttöön! Oli aika hienoa päästä mukaan tähän juhlaan. Se oli siis jumalanpalvelus, joka kesti suhteellisen pitkään, mutta mitäpä tuosta kun uudet virret olivat niin mahtavia. Löytyipä joku tuttukin joukosta. Ihan kaikkia ei kuitenkaan ehkä Suomessa luokiteltaisi virsiksi.. Mutta upeita ne oli, kun oli hyvä bändikin säestämässä viuluineen päivineen. Juhlassa oli ehkä arviolta noin 60 henkeä mukana. Sen jälkeen söimme maittavan aterian ja illan päätteeksi Jari heitti meidät kotiin. Oli tosi kiva kun tavattiin myös vähän muita suomalaisia nuoria opiskelijoita. Yksi pariskunta oli just tullut tänne Thaimaahan SLS:n eskariharjoitteluun ja toinen pari oli vaan tutustumassa kirkon työhön täällä. He ovat korkeakouluvaihdossa.
Eilen oli ihana päivä. Lähettiin jo suht varhain kohti On Nutia, jossa tapasimme Jarin ja korkeakouluopiskelijat. Jari vei meidän Bangkokin suurimmalle slummialueelle, jossa sijaitsee kirkon ylläpitämä Home of praise. Se on slummilasten päiväkoti/lastenkoti millä nimellä sitä nyt kutsuukaan. Mutta tosi pieniä lapsia siellä oli 6kk-3v suunnilleen. Ihana paikka!! Mä olisin voinnu olla siellä vaikka koko päivän. Ne oli niin sulosia ne lapset. Hetki siinä niiden kanssa leikittiin ja muutenkin tutustuttiin vähän paikkaan. Tosi hyvissä oloissa ne lapset saa siellä olla kun vertaa miltä ympärillä muu slummi näytti. Oli kyllä karu paikka, mutta jotain kodikasta siinä oli. Iso osa slummia sijaitsi betonimoottoritien alla, joten ei sadekaan pääse yllättämään. Mietin vaan, että mikä etuoikeus meillä on asua niin järkyttävän hyvissä oloissa Suomessa? Vähemmälläkin pärjäis.Vois kertoa vaikka mitä juttuja siitä slummista, mutta säästän ne sinne Suomeen. Oli kuitenkin upea nähdä kuinka Home of praise oli löytänyt oman paikkansa slummissa ja sillä oli oikeasti paljon käyttöä. Vanhemmat toivat lapsensa aamulla sinne ja hakivat kun pääsivät illan suussa töistä. Haluan mennä vielä uudestaan tuonne!
Home of praise:lta suuntasimme matkamme kohti armonkotia (home of grace). Armonkoti on tarkoitettu odottaville äidille, jotka tarvitsevat apua. Täällä monesti poikaystävä tai mies hylkää naisensa kun hän tulee raskaaksi ja siksi monet mm. tekevät abortin. Armonkodilla oli tällä hetkellä 5 odottavaa äitiä ja 2 jo synnyttänyttä. Nuorin äiti oli 15-vuotias. Äidit voivat tulla armonkodille missä vaiheessa raskautta tahansa ja yleensä he muuttavat omilleen muutama kuukausi lapsen syntymän jälkeen. Heitä tuetaan nimenomaan arkeen ja siihen, että he voivat itse pärjätä lapsen kanssa. Armonkoti täytti viime vuonna 20 vuotta, joten se on palvellut täällä jo pitkään. Todella arvokasta työtä! Tutustumiskäyntien jälkeen päästiin Laulaisille syömään ja olipa muuten taas ihanaa ruokaa..
Käytiin vielä ennen kotiinmenoa keilaamassa yhdessä niiden korkeakouluopiskelijoiden kanssa. Oli ihan mukavaa päästä vähän juttelemaan suomalaisille ja jakamaan omia kokemuksia tästä maasta. Voi olla että tavataan heitä vielä myöhemmin!
Tällaisia kuulumisia tältä erää. Nyt on lauantai puolipäivä ja nukuttiin pitkään ku on vapaapäivä. Kati perheineen lähti aamulla Suomeen.. Ehkä vähän oltiin kateellisia, mut ei kuitenkaan.
Onnea Ahtisaarelle Nobelista ja terkkuja muillekin sinne Suomeen! Kohta kuukausi täynnä.. wow.
No, kerron joitain asioita. Ensinnäkin, alkuviikosta täällä tosiaan oli vähän levotonta, mutta se ei näkynyt meidän elämässä mitenkään. Me kun ei edes tiedetä missä parlamenttitalo on, jossa kaikki "mellakointi" aina tapahtuu. Ei kuitenkaan lähetty keskustaan muutamana päivänä koska ei ollut mitään tarvettakaan. Sitä paitsi, keskiviikkoaamuna oli taas aivan järkyttävä ukkonen suoraan tässä meijän päällä. Illalla oli taas enkun tunteja ja ne meni jo ihan rutiinilla.
Torstaina oli erilainen päivä. Iltapäivällä Jarin kanssa pidetyn harjoittelupalaverin jälkeen suuntasimme matkamme kohti Sukhumvit Soi 50:tä jossa sijaitsee Thaimaan Luterilaisen lähetystyön keskus ja myös Luterilainen seminaari, jossa paikalliset kirkon työntekijät opiskelevat. Ollaan aikaisemminkin siellä vierailtu. Torstaina siellä oli kuitenkin aivan spesiaalijuhlat, kun uusi virsikirja otettiin käyttöön! Oli aika hienoa päästä mukaan tähän juhlaan. Se oli siis jumalanpalvelus, joka kesti suhteellisen pitkään, mutta mitäpä tuosta kun uudet virret olivat niin mahtavia. Löytyipä joku tuttukin joukosta. Ihan kaikkia ei kuitenkaan ehkä Suomessa luokiteltaisi virsiksi.. Mutta upeita ne oli, kun oli hyvä bändikin säestämässä viuluineen päivineen. Juhlassa oli ehkä arviolta noin 60 henkeä mukana. Sen jälkeen söimme maittavan aterian ja illan päätteeksi Jari heitti meidät kotiin. Oli tosi kiva kun tavattiin myös vähän muita suomalaisia nuoria opiskelijoita. Yksi pariskunta oli just tullut tänne Thaimaahan SLS:n eskariharjoitteluun ja toinen pari oli vaan tutustumassa kirkon työhön täällä. He ovat korkeakouluvaihdossa.
Eilen oli ihana päivä. Lähettiin jo suht varhain kohti On Nutia, jossa tapasimme Jarin ja korkeakouluopiskelijat. Jari vei meidän Bangkokin suurimmalle slummialueelle, jossa sijaitsee kirkon ylläpitämä Home of praise. Se on slummilasten päiväkoti/lastenkoti millä nimellä sitä nyt kutsuukaan. Mutta tosi pieniä lapsia siellä oli 6kk-3v suunnilleen. Ihana paikka!! Mä olisin voinnu olla siellä vaikka koko päivän. Ne oli niin sulosia ne lapset. Hetki siinä niiden kanssa leikittiin ja muutenkin tutustuttiin vähän paikkaan. Tosi hyvissä oloissa ne lapset saa siellä olla kun vertaa miltä ympärillä muu slummi näytti. Oli kyllä karu paikka, mutta jotain kodikasta siinä oli. Iso osa slummia sijaitsi betonimoottoritien alla, joten ei sadekaan pääse yllättämään. Mietin vaan, että mikä etuoikeus meillä on asua niin järkyttävän hyvissä oloissa Suomessa? Vähemmälläkin pärjäis.Vois kertoa vaikka mitä juttuja siitä slummista, mutta säästän ne sinne Suomeen. Oli kuitenkin upea nähdä kuinka Home of praise oli löytänyt oman paikkansa slummissa ja sillä oli oikeasti paljon käyttöä. Vanhemmat toivat lapsensa aamulla sinne ja hakivat kun pääsivät illan suussa töistä. Haluan mennä vielä uudestaan tuonne!
Home of praise:lta suuntasimme matkamme kohti armonkotia (home of grace). Armonkoti on tarkoitettu odottaville äidille, jotka tarvitsevat apua. Täällä monesti poikaystävä tai mies hylkää naisensa kun hän tulee raskaaksi ja siksi monet mm. tekevät abortin. Armonkodilla oli tällä hetkellä 5 odottavaa äitiä ja 2 jo synnyttänyttä. Nuorin äiti oli 15-vuotias. Äidit voivat tulla armonkodille missä vaiheessa raskautta tahansa ja yleensä he muuttavat omilleen muutama kuukausi lapsen syntymän jälkeen. Heitä tuetaan nimenomaan arkeen ja siihen, että he voivat itse pärjätä lapsen kanssa. Armonkoti täytti viime vuonna 20 vuotta, joten se on palvellut täällä jo pitkään. Todella arvokasta työtä! Tutustumiskäyntien jälkeen päästiin Laulaisille syömään ja olipa muuten taas ihanaa ruokaa..
Käytiin vielä ennen kotiinmenoa keilaamassa yhdessä niiden korkeakouluopiskelijoiden kanssa. Oli ihan mukavaa päästä vähän juttelemaan suomalaisille ja jakamaan omia kokemuksia tästä maasta. Voi olla että tavataan heitä vielä myöhemmin!
Tällaisia kuulumisia tältä erää. Nyt on lauantai puolipäivä ja nukuttiin pitkään ku on vapaapäivä. Kati perheineen lähti aamulla Suomeen.. Ehkä vähän oltiin kateellisia, mut ei kuitenkaan.
Onnea Ahtisaarelle Nobelista ja terkkuja muillekin sinne Suomeen! Kohta kuukausi täynnä.. wow.
tiistai 7. lokakuuta 2008
Bangkokissa levottomuuksia, meillä kaikki hyvin.
Tervehdys täältä! Tämä päivä on ollut meidän kannalta tosi normaali. Noustiin aamulla yhdeksän aikoihin ja lököiltiin aamupäivä täällä kirkolla nauttien aamupalaa. Sen jälkeen lähdettiin päämäärätietoisesti käväisemään tuolla vähän kauempana Esplanaden ostoskeskuksella syömässä ja hierottavana. Oli oikein mukavaa käydä taas hieronnassa. Otettiin jalkahieronta, johon kuului myös hartioiden murjonta, luonnollisesti.
Tänään ollaan myös seurattu parhaamme mukaan englannin kielisiä uutisia, jotka kertovat Bangkokin tilanteesta tällä hetkellä. Saatiin heti aamulla Jarilta puhelu joka koski alkaneita levottomuuksia Bangkokin parlamenttitalolla. Päivän mittaan ollaan myös saatu päivitettyä suomenkielistä tietoa Jarilta aiheesta, jos jotain merkittävää on tapahtunut. Levottomuudet ovat siis niitä samoja, joiden takia meidän tulo tänne oli alunperinkin melkein vaakalaudalla.
Tämän päivän yhteenotot poliisien ja mielenosoittajien välillä ovat olleet suhteellisen voimakkaita, ja kyynelkaasun lisäksi on käytetty voimakkaampia keinoja. Ilmeisesti sairaalahoitoakin on tarvittu. Tällä hetkellä meidän tietomme tästä koko hässäkästä on kovin vähäistä, sillä meidän arkipäivä on kulunut aivan tavallisesti. Bangkok on niin valtava kaupunki, että täällä missä me majaillaan ei ole MITÄÄN tavallisuudesta poikkeavaa. Levottomuudet keskittyvät alueille, jonne meillä ei ole asiaa. Silti on hyvä pitää korvat auki ja tilanteen tasalla. Tässä parhaillaan lueskellaan noita uutisia, ja sitä miten tilanne kehittyy.
Kirjoittelin tämän tähän blogiin ihan vaan siltä varalta, että Suomen uutisiin tulee jotain juttua näistä tapahtumista (ainakaan tähän mennessä ei ole näyttävästi ylittänyt uutiskynnystä). Meillä siis kaikki hyvin. Jari ja SLS pitää meistä kovin hyvää huolta ja tilanteen tasalla.
Jos haluaa perehtyä tähän tilanteeseen täällä, niin Ylen sivuilta löytyi tällainen juttu asian taustoista: http://www.yle.fi/uutiset/taustat/id103224. Täytyy kuitenkin muistaa, että tapahtumien todellisten syy-seuraus-suhteisiin ymmärrykseen ei välttämättä voi päästä kovin tarkasti näin suomalaisena.
Tänään ollaan myös seurattu parhaamme mukaan englannin kielisiä uutisia, jotka kertovat Bangkokin tilanteesta tällä hetkellä. Saatiin heti aamulla Jarilta puhelu joka koski alkaneita levottomuuksia Bangkokin parlamenttitalolla. Päivän mittaan ollaan myös saatu päivitettyä suomenkielistä tietoa Jarilta aiheesta, jos jotain merkittävää on tapahtunut. Levottomuudet ovat siis niitä samoja, joiden takia meidän tulo tänne oli alunperinkin melkein vaakalaudalla.
Tämän päivän yhteenotot poliisien ja mielenosoittajien välillä ovat olleet suhteellisen voimakkaita, ja kyynelkaasun lisäksi on käytetty voimakkaampia keinoja. Ilmeisesti sairaalahoitoakin on tarvittu. Tällä hetkellä meidän tietomme tästä koko hässäkästä on kovin vähäistä, sillä meidän arkipäivä on kulunut aivan tavallisesti. Bangkok on niin valtava kaupunki, että täällä missä me majaillaan ei ole MITÄÄN tavallisuudesta poikkeavaa. Levottomuudet keskittyvät alueille, jonne meillä ei ole asiaa. Silti on hyvä pitää korvat auki ja tilanteen tasalla. Tässä parhaillaan lueskellaan noita uutisia, ja sitä miten tilanne kehittyy.
Kirjoittelin tämän tähän blogiin ihan vaan siltä varalta, että Suomen uutisiin tulee jotain juttua näistä tapahtumista (ainakaan tähän mennessä ei ole näyttävästi ylittänyt uutiskynnystä). Meillä siis kaikki hyvin. Jari ja SLS pitää meistä kovin hyvää huolta ja tilanteen tasalla.
Jos haluaa perehtyä tähän tilanteeseen täällä, niin Ylen sivuilta löytyi tällainen juttu asian taustoista: http://www.yle.fi/uutiset/taustat/id103224. Täytyy kuitenkin muistaa, että tapahtumien todellisten syy-seuraus-suhteisiin ymmärrykseen ei välttämättä voi päästä kovin tarkasti näin suomalaisena.
maanantai 6. lokakuuta 2008
neljättä viikkoa aloitellessa..
Päivä on taas vierehtäny ja meillä tuli kolme viikkoa täyteen täällä. Aika menee tosi nopeesti, ainakin vielä tuntuu siltä. Paljon on ehtiny kyllä tapahtua mutta tässä muutaman päivän mietteitä.
Eilen oli aamulla taas Jumis. Meillä oli myös pyhäkouluvuoro, mutta saatiin muitakin hommia. Meitä pyydettiin bändiin mukaan soittamaan. Täällä on aina jumiksen alkuun semmonen 20 min worship time jonka aikana bändi soittaa. Sen jälkeen laulut säestää pelkkä piano. No, me päästiin näihin alkujameihin mukaan soittamaan, minä pianoa ja Janne bassoa. Ihan hyvin pysyttiin perässä vaikka nuotit oli mitä oli, ja laulukieli oli thai.. vähän kyllä tuli peesailtua kun ei välillä yhtään tienny missä mennään. Mutta ihan mukava, että pyysivät meitä mukaan. Pyhäkoulukin meni ihan mukavasti laulaen ja kadonneesta lampaasta puhuen. Saatiin vilkkaimmatkin pojanklopit esittämään kinkkisiä kysymyksiä Hyvästä Paimenesta.
Jumiksen jälkeen paikalliset nuoret pyysivät meitä mukaan toiselle kirkolle, jossa oli nuorten yhteinen iltapäivän/illan vietto. Me ei tietenkään kehdattu kieltäytyä, vaikka väsymys oli aika kova. Mutta ihan kiva että mentiin mukaan. Parin tunnin yhteislaulukarkelot ja kyseisen seurakunnan pastorin opetus oli taas yksi hieno kokemus lisää täällä. Tosin välillä tuntui taas tosi raskaalta, kun jotain asioita ei tulkattu. Siihen päälle väsymys, niin voi olla että jossain vaiheessa näytettiin joltain nuokkuvilta norsuilta.. Oltiin rättiväsyneitä kun illalla tultiin tänne. Aika nopeesti sitä halus vaan nukkumaan.
Tänään, tattadaa, piti alkaa kolmen viikon lasten englannin kesäkurssi... mutta arvaatte jo varmaan, ei se alkanutkaan. Se peruttiin koska ei ollut tarpeeksi osaanottajia. Varmistus tuli vähän ennen yhdeksää aamulla. Nojoo, tähän me oltiin varauduttukin. Täällä moni asia saattaa muuttua ja se on myös asia johon pitää tottua ja jo vähän ollaankin totuttu. Meillä sitten olikin tänään illalla enkun tunnit ja päätettiin ottaa päivä sitten vaan ihan rennosti. Pesin koneellisen pyykkiä ja käytiin Centralissa syömässä. Taas kerran meijän lemppariravintolassa. Mutta kun ruoka on niin hyvää että ei voi mitään. Illan enkun tunnit meni ihan hyvin, kyseinen ryhmä tavattiin vasta ekaa kertaa. Aika ujoja nekin on puhumaan, ja kuitenkin kurssi on jo vähän vaikeampaa tasoa kuin toisella ryhmällä. Me nyt sitten jatketaan noita iltakurssien pitämistä kun se kesäkurssi peruuntui. Me ollaan ihan tyytyväisiä, näin kai tän pitikin sitten mennä.
Nojoo, hyvillä mielin ollaan edelleen. Välillä puseroon hiipii pieni koti-ikävän poikanen mutta mitenkään pahasti se ei ole (ainakaan vielä) vaivannut. Huomenna on taas illalla enkun tunnit ja ajateltiin mennä aamupäivällä hierontaan, niin saa taas hartiat vetreiks.
Sellasia täällä, aika arkista jo välillä tää meininki. Täälläkin alkaa kaikkeen tottumaan. Voikaa hyvin kaikki! we miss you. :)
Eilen oli aamulla taas Jumis. Meillä oli myös pyhäkouluvuoro, mutta saatiin muitakin hommia. Meitä pyydettiin bändiin mukaan soittamaan. Täällä on aina jumiksen alkuun semmonen 20 min worship time jonka aikana bändi soittaa. Sen jälkeen laulut säestää pelkkä piano. No, me päästiin näihin alkujameihin mukaan soittamaan, minä pianoa ja Janne bassoa. Ihan hyvin pysyttiin perässä vaikka nuotit oli mitä oli, ja laulukieli oli thai.. vähän kyllä tuli peesailtua kun ei välillä yhtään tienny missä mennään. Mutta ihan mukava, että pyysivät meitä mukaan. Pyhäkoulukin meni ihan mukavasti laulaen ja kadonneesta lampaasta puhuen. Saatiin vilkkaimmatkin pojanklopit esittämään kinkkisiä kysymyksiä Hyvästä Paimenesta.
Jumiksen jälkeen paikalliset nuoret pyysivät meitä mukaan toiselle kirkolle, jossa oli nuorten yhteinen iltapäivän/illan vietto. Me ei tietenkään kehdattu kieltäytyä, vaikka väsymys oli aika kova. Mutta ihan kiva että mentiin mukaan. Parin tunnin yhteislaulukarkelot ja kyseisen seurakunnan pastorin opetus oli taas yksi hieno kokemus lisää täällä. Tosin välillä tuntui taas tosi raskaalta, kun jotain asioita ei tulkattu. Siihen päälle väsymys, niin voi olla että jossain vaiheessa näytettiin joltain nuokkuvilta norsuilta.. Oltiin rättiväsyneitä kun illalla tultiin tänne. Aika nopeesti sitä halus vaan nukkumaan.
Tänään, tattadaa, piti alkaa kolmen viikon lasten englannin kesäkurssi... mutta arvaatte jo varmaan, ei se alkanutkaan. Se peruttiin koska ei ollut tarpeeksi osaanottajia. Varmistus tuli vähän ennen yhdeksää aamulla. Nojoo, tähän me oltiin varauduttukin. Täällä moni asia saattaa muuttua ja se on myös asia johon pitää tottua ja jo vähän ollaankin totuttu. Meillä sitten olikin tänään illalla enkun tunnit ja päätettiin ottaa päivä sitten vaan ihan rennosti. Pesin koneellisen pyykkiä ja käytiin Centralissa syömässä. Taas kerran meijän lemppariravintolassa. Mutta kun ruoka on niin hyvää että ei voi mitään. Illan enkun tunnit meni ihan hyvin, kyseinen ryhmä tavattiin vasta ekaa kertaa. Aika ujoja nekin on puhumaan, ja kuitenkin kurssi on jo vähän vaikeampaa tasoa kuin toisella ryhmällä. Me nyt sitten jatketaan noita iltakurssien pitämistä kun se kesäkurssi peruuntui. Me ollaan ihan tyytyväisiä, näin kai tän pitikin sitten mennä.
Nojoo, hyvillä mielin ollaan edelleen. Välillä puseroon hiipii pieni koti-ikävän poikanen mutta mitenkään pahasti se ei ole (ainakaan vielä) vaivannut. Huomenna on taas illalla enkun tunnit ja ajateltiin mennä aamupäivällä hierontaan, niin saa taas hartiat vetreiks.
Sellasia täällä, aika arkista jo välillä tää meininki. Täälläkin alkaa kaikkeen tottumaan. Voikaa hyvin kaikki! we miss you. :)
lauantai 4. lokakuuta 2008
Tuk-Tuk!
Päästiin tänään kokemaan sitä oikeaa taksiajelun iloa, kun otettiin alle paikallinen kuuluisuus, Tuk-tuk.
Tuon kolmipyöräisen mopon kyydissä pääsee kyllä tuntemaan kaikilla aisteilla sen, mitä Bangkokin ruuhkainen lauantai-iltapäivä on parhaimmillaan ja pahimmillaan. Pakokaasuja, mieletöntä meteliä ja tuhottomasti autoja, mopoja sekä muita menopelejä, joiden välissä tuhatta ja sataa painetaan tuolla tuk-tukilla.
Sitten vähän kunnallisvaalitunnelmia thaimaalaisittain:
Tuossa esittäytyy numero kahdeksan. Nää kaikki ehdokkaat suosii enemmän tai vähemmän tommoista saksalaista salapoliisimuotia. Oikein vauhdikkaita hemmoja. En muuten tiedä mitkä vaalit nää täällä sitten edes on...
Nyt unille, niin jaksaa huomenna! Ollaan jumiksessa mukana bändissä. Heh. Käytiin harjoittelee tänään ja biisit oli aika... erikoisia ;)
Tuon kolmipyöräisen mopon kyydissä pääsee kyllä tuntemaan kaikilla aisteilla sen, mitä Bangkokin ruuhkainen lauantai-iltapäivä on parhaimmillaan ja pahimmillaan. Pakokaasuja, mieletöntä meteliä ja tuhottomasti autoja, mopoja sekä muita menopelejä, joiden välissä tuhatta ja sataa painetaan tuolla tuk-tukilla.
Sitten vähän kunnallisvaalitunnelmia thaimaalaisittain:
Tuossa esittäytyy numero kahdeksan. Nää kaikki ehdokkaat suosii enemmän tai vähemmän tommoista saksalaista salapoliisimuotia. Oikein vauhdikkaita hemmoja. En muuten tiedä mitkä vaalit nää täällä sitten edes on...
Nyt unille, niin jaksaa huomenna! Ollaan jumiksessa mukana bändissä. Heh. Käytiin harjoittelee tänään ja biisit oli aika... erikoisia ;)
perjantai 3. lokakuuta 2008
Friday night special
Oli pakko kirjoittaa vielä Tuulian jatkoksi muutamia ajatuksia, jotka kertovat jotain siitä millaisia juttuja pääkoppamme ovat lähiaikoina operoineet.
Lopeteltiin juuri perjantai-illan rukouspiiriä, johon nyt jo perinteikkäästi toista kertaa osallistuttiin. Tällä kertaa ei ollut midnight-special, vaan oltiin yhdessä seurakuntalaisten kanssa "vaan" klo 20-22. Voitteko arvata millaisia ajatuksia päällimmäisenä tällainen kokoontuminen ehtii herättää? Itselläni ainakin viimeisen tunnin mietteet olivat tasoa: Mitä ihmettä me täällä tehdään!? Oikeasti, on aika rankkaa istua hiljaa porukassa, joka laulaa, puhuu ja keskustelee kielellä, josta ei ymmärrä sanaakaan. Meillä on kyllä tulkkaamassa aina joku, mutta tänäänkin tuntui, että hän taisi väsähtää jossain puolen välin tienoilla, minkä jälkeen saimme kuulla englanniksi lauseen sieltä toisen täältä. Ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta on hienoa osallistua yhteiseen ajatusten ja rukousaiheiden vaihtoon, mutta oma luonto vie usein voiton. Istupa siinä nukahtamatta, kun nihkeä hiki liimaa vaatteet ihoon ja taustapuhe on lähinnä Nukkumatin sulosointuja korville.
Mitä me täällä tehdään? Mikä on tämän reissun tarkoitus? Tuossa pari lausetta mitä tosiaan ollaan heitetty välillä toisillemme, ja varmasti yhtä useasti ylös taivaaseen. Tänään pidetyn palaverin perusteella ei ole yhtään varmaa, että pidämme ensi viikolla kesäkurssia 6-12 vuotiaille lapsille. No, kuten Tuulian tekstistä selviää, niin ei se meidän maailmaa kaada. Toisaalta ne meidän iltakurssitkin tuntuvat olevan jatkuvasti vaakalaudalla. Välillä oppilaat peruvat tunteja ja sitä rataa. Todella vaikeaa jotenkin hahmottaa ensinnäkin sitä meidän työnkuvaa tämän seurakunnan puitteissa, ja vielä vaikeampaa sitä korkeampaa tarkoitusta koko hommalle. Ehkä meidän pitää "tyytyä" siihen, että kolme kuukautta menee enimmäkseen leppoisissa merkeissä maistellen hurjan hyvää ruokaa, ja nautiskellen rennosta elämänmenosta? Vai?
Aivomyrskystä toiseen myrskyyn, nimittäin viime yöhön, josta Tuulia myöskin hyvin todentuntuisesti kirjoittaa. Siinä kuunnellessani rajua ukkosta ja katsellessa valoshowta aitiopaikalta, suoraan tapahtumien keskipisteestä, mieleeni kirkastui se evankeliumin kohta, jossa Jeesus tyynnyttää myrskyn. Opetuslapset hätääntyvät myrskyn noustessa, ja ihmettelevät, miksi Mestari vain leppoisasti ottaa unia veneen pohjalla, hehän vielä hukkuvat siihen paikkaan. Siitä sijoiltaan noustuaan ja tyynnytettyään myrskyn Jeesus sanoo sanatarkasti näin: "Miksi te noin pelkäätte? Eikö teillä vieläkään ole uskoa?" (Mark.4:40)
Ehkä se juttu, mistä tuo kohta minulle tänään puhui on se, että ei meidän tarvitse huudella mitään ikään kuin sen puolesta, että meidän Taivaallinen Isämme heräisi ajamaan meidän asiaa. Ei siellä ylhäällä nukuta, vaikka meistä välillä siltä tuntuisi. Meidän asiamme on hoidossa, kun vain olemme samassa veneessä itsensä Mestarin kanssa. On vain jotenkin perin tyypillistä ihmiselle luulla tietävänsä jotenkin paremmin sen, mikä olisi milloinkin meille hyväksi. Ja tässä tilanteessa mullakin pitäisi olla jotenkin niin selvillä se, mikä on minkäkin tarkoitus. Ehkä me saadaan tietää se tarkoitus sitten kuin palataan Suomeen, tai ehkä vuoden päästä. Voi olla että asia valkenee meille paljon myöhemminkin.
Kaikkien näiden mukamas"syvien" mietteiden ohella meillä on tosi hyvä olla täällä. Leffassa käyminen on mukavaa, ja ruoka maistuu edelleen uutuuden viehätyksen alaisena sata kertaa paremmalle kuin karjalan paisti. Täytyy silti myöntää että eilen oli itselle ensimmäinen päivä jolloin mietin armasta kotisuomea nimenomaan siinä mielessä että olisi mukavampaa olla siellä. Nyt ne ajatukset ovat vaihtuneet realistisempiin aatoksiin. Mehän ollaan täällä vielä yli kaksi kuukautta. Parasta ottaa kaikki ilo irti! Hyvin tunnelmin siis, lämpöä sinne kalseaan syksyyn täältä lähettäen :)
Lopeteltiin juuri perjantai-illan rukouspiiriä, johon nyt jo perinteikkäästi toista kertaa osallistuttiin. Tällä kertaa ei ollut midnight-special, vaan oltiin yhdessä seurakuntalaisten kanssa "vaan" klo 20-22. Voitteko arvata millaisia ajatuksia päällimmäisenä tällainen kokoontuminen ehtii herättää? Itselläni ainakin viimeisen tunnin mietteet olivat tasoa: Mitä ihmettä me täällä tehdään!? Oikeasti, on aika rankkaa istua hiljaa porukassa, joka laulaa, puhuu ja keskustelee kielellä, josta ei ymmärrä sanaakaan. Meillä on kyllä tulkkaamassa aina joku, mutta tänäänkin tuntui, että hän taisi väsähtää jossain puolen välin tienoilla, minkä jälkeen saimme kuulla englanniksi lauseen sieltä toisen täältä. Ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta on hienoa osallistua yhteiseen ajatusten ja rukousaiheiden vaihtoon, mutta oma luonto vie usein voiton. Istupa siinä nukahtamatta, kun nihkeä hiki liimaa vaatteet ihoon ja taustapuhe on lähinnä Nukkumatin sulosointuja korville.
Mitä me täällä tehdään? Mikä on tämän reissun tarkoitus? Tuossa pari lausetta mitä tosiaan ollaan heitetty välillä toisillemme, ja varmasti yhtä useasti ylös taivaaseen. Tänään pidetyn palaverin perusteella ei ole yhtään varmaa, että pidämme ensi viikolla kesäkurssia 6-12 vuotiaille lapsille. No, kuten Tuulian tekstistä selviää, niin ei se meidän maailmaa kaada. Toisaalta ne meidän iltakurssitkin tuntuvat olevan jatkuvasti vaakalaudalla. Välillä oppilaat peruvat tunteja ja sitä rataa. Todella vaikeaa jotenkin hahmottaa ensinnäkin sitä meidän työnkuvaa tämän seurakunnan puitteissa, ja vielä vaikeampaa sitä korkeampaa tarkoitusta koko hommalle. Ehkä meidän pitää "tyytyä" siihen, että kolme kuukautta menee enimmäkseen leppoisissa merkeissä maistellen hurjan hyvää ruokaa, ja nautiskellen rennosta elämänmenosta? Vai?
Aivomyrskystä toiseen myrskyyn, nimittäin viime yöhön, josta Tuulia myöskin hyvin todentuntuisesti kirjoittaa. Siinä kuunnellessani rajua ukkosta ja katsellessa valoshowta aitiopaikalta, suoraan tapahtumien keskipisteestä, mieleeni kirkastui se evankeliumin kohta, jossa Jeesus tyynnyttää myrskyn. Opetuslapset hätääntyvät myrskyn noustessa, ja ihmettelevät, miksi Mestari vain leppoisasti ottaa unia veneen pohjalla, hehän vielä hukkuvat siihen paikkaan. Siitä sijoiltaan noustuaan ja tyynnytettyään myrskyn Jeesus sanoo sanatarkasti näin: "Miksi te noin pelkäätte? Eikö teillä vieläkään ole uskoa?" (Mark.4:40)
Ehkä se juttu, mistä tuo kohta minulle tänään puhui on se, että ei meidän tarvitse huudella mitään ikään kuin sen puolesta, että meidän Taivaallinen Isämme heräisi ajamaan meidän asiaa. Ei siellä ylhäällä nukuta, vaikka meistä välillä siltä tuntuisi. Meidän asiamme on hoidossa, kun vain olemme samassa veneessä itsensä Mestarin kanssa. On vain jotenkin perin tyypillistä ihmiselle luulla tietävänsä jotenkin paremmin sen, mikä olisi milloinkin meille hyväksi. Ja tässä tilanteessa mullakin pitäisi olla jotenkin niin selvillä se, mikä on minkäkin tarkoitus. Ehkä me saadaan tietää se tarkoitus sitten kuin palataan Suomeen, tai ehkä vuoden päästä. Voi olla että asia valkenee meille paljon myöhemminkin.
Kaikkien näiden mukamas"syvien" mietteiden ohella meillä on tosi hyvä olla täällä. Leffassa käyminen on mukavaa, ja ruoka maistuu edelleen uutuuden viehätyksen alaisena sata kertaa paremmalle kuin karjalan paisti. Täytyy silti myöntää että eilen oli itselle ensimmäinen päivä jolloin mietin armasta kotisuomea nimenomaan siinä mielessä että olisi mukavampaa olla siellä. Nyt ne ajatukset ovat vaihtuneet realistisempiin aatoksiin. Mehän ollaan täällä vielä yli kaksi kuukautta. Parasta ottaa kaikki ilo irti! Hyvin tunnelmin siis, lämpöä sinne kalseaan syksyyn täältä lähettäen :)
ukkosta ja ullakolla.
Viime yö oli ehkä pelottavin ikinä. Heräsin klo 04.11 erittäin voimakkaaseen ja kovaääniseen "pamahdukseen" ja välähdykseen. En oo koskaan tai ainakaan pitkään aikaan pelästyny niin paljoa. Ulkona siis ukkosti ja satoi aivan valtavasti niin kuin aika monta kertaa aikasemminkin tällä reissulla. Mutta tällä kertaa se oli jotain aivan hullua. Ukkonen oli ihan tän meijän alueen päällä ja aivan mieletön ääni lähti jokaisesta jyrinästä. Salamat välkkyi koko ajan. Oikeesti pelotti.. Oli pakko mennä koputtamaan Jannen ovelle. Vähän nolotti.. mutta Jannekin oli herännyt samaiseen ääneen. Tuli ihan mieleen ne ajat nuorempana kun pelkäsin ukkosta ja joskus taisin käydä äitin ja isinkin herättämässä. Nojoo, mutta noin puolitoista tuntia sitä kesti.. Pikkuhiljaa se laantui ja meni kauemmas mutta ensimmäisen noin puoli tuntia oli aivan kauheeta paukutusta ja salamointia. Voitte vaan kuvitella kun täällä on joka päivä reilu 30 lämmintä ja kosteusprosentti lähentelee sataa ja sitten alkaa kauhee myrsky. Se on todella siis myrsky. Vähän eri kaliiberia kun Suomessa. Onneks sadekausi on loppumaan päin eikä tuskin mitään ihan jokapäiväistä ole tollaset ukkoset. Täällä on ikkunatkin todella ohuet joten käytännössä kaikki äänet kaduilta ja ulkoota kuuluu vaimentamattomina omaan huoneeseen.. ja niin on myös ukkosen kohdalla. Seinät eikä ikkunat eristä ääntä, ei sitten ollenkaan. No tulipahan semmonen puolentoista tunnin katko meidän yöuniin. Noin puoli kuusi uskalsin vihdoin mennä takaisin nukkumaan. Onneksi uni tuli kuitenkin vielä silmään. Ja aamulla sai nukkua vähän pidempään kun meillä on tänään "vapaa" päivä. Tai piti olla, mutta pidettiin Jiin kanssa tapaamista klo 14.30. koskien kesäkurssia.
Mitäs täällä on muuta viikon aikana tapahtunut.. Meillä oli tiistaina ja torstai-iltana enkun tunnit neljän hengen nuorten ryhmälle ja opeteltiin mm. suunnan kysymistä ja imperfektiä. Aika vaikeeta ainakin mun mielestä opettaa esim. imperfektiä etenkin sen takia kun Thaimaassa ja thain kielessä ei tunnetta sitä ollenkaan. Mutta hyviä opettajia me mun mielestä ollaan. Ryhmäkin vaikuttaa tosi mukavalta, tosin aika ujoja ne on puhumaan englantia vaikka ihan kohtuullisesti osaavatkin.
Meillä oli eilen myös harjoittelupalaveri Jarin kanssa ja keskusteltiin mm. ensi viikolla alkavasta kesäkurssista. Saa nähdä alkaako se ollenkaan, sillä lapsia on ilmoittautunut vain 5 ja se on liian vähän. Saadaan tietää vasta sunnuntaina että mitä tulee tapahtumaan. Me ollaan sitä ehditty jo vähän suunnittelemaan, mutta jos sitä ei pidetääkään niin ei ne nyt hukkaan ole kuitenkaan mennyt. Vaikea sanoa mitä tapahtuu kun ei tiedä itsekään.
Me löydettiin alkuviikosta yks ihana ruokapaikka tosta läheisestä kauppakeskuksesta mistä saa mm. ihanaa sweet&sour kanaa riisin kanssa. Ollaan nyt jo kolmesti käyty tällä viikolla siellä. Kyllä täältä muualtakin saa hyvää ruokaa mutta se on nyt ollu toistaseksi meidän suosikki paikallisen ruuan suhteen. Eilen testattiin myös Pizza Hut ja olipa ihanaa syödä oikeen kunnon juustoista pizzaa. Tuli vähän semmonen suomen maku suuhun, jos niin voi sanoa.
Varattiin tänään myös meidän välilomalle, joka on lokakuun lopussa, lennot Krabille. Päästään siis viikoksi nauttimaan myös rantaelämästä. Se on mukavaa että meille suodaan semmoinen mahdollisuus. Silloin ollaankin jo keskimatkan kievarissa tän harjoittelun suhteen.. Nopeesti kyllä aika menee, niin se vaan on. Nytkin on taas jo viikonloppu!
Terveisiä kaikille teille rakkaille sinne Suomeen ja kiva kun käytte lukemassa meidän blogia. Jos joku haluaa kokeilla etanapostia niin pistämpä tähän loppuun meidän osoitteen tänne ihan teidän iloksenne :)
Tuulia Taipale/ Janne Konttinen
Laksi Lutheran Church
43/225-228 Ammariniwat Village
Phahonyothin Rd.
Bangkhen
10220 Bangkok
THAILAND
Katotaan jos taas lisäillään kuvia jossain vaiheessa. Iloa arkeen kaikille!
Mitäs täällä on muuta viikon aikana tapahtunut.. Meillä oli tiistaina ja torstai-iltana enkun tunnit neljän hengen nuorten ryhmälle ja opeteltiin mm. suunnan kysymistä ja imperfektiä. Aika vaikeeta ainakin mun mielestä opettaa esim. imperfektiä etenkin sen takia kun Thaimaassa ja thain kielessä ei tunnetta sitä ollenkaan. Mutta hyviä opettajia me mun mielestä ollaan. Ryhmäkin vaikuttaa tosi mukavalta, tosin aika ujoja ne on puhumaan englantia vaikka ihan kohtuullisesti osaavatkin.
Meillä oli eilen myös harjoittelupalaveri Jarin kanssa ja keskusteltiin mm. ensi viikolla alkavasta kesäkurssista. Saa nähdä alkaako se ollenkaan, sillä lapsia on ilmoittautunut vain 5 ja se on liian vähän. Saadaan tietää vasta sunnuntaina että mitä tulee tapahtumaan. Me ollaan sitä ehditty jo vähän suunnittelemaan, mutta jos sitä ei pidetääkään niin ei ne nyt hukkaan ole kuitenkaan mennyt. Vaikea sanoa mitä tapahtuu kun ei tiedä itsekään.
Me löydettiin alkuviikosta yks ihana ruokapaikka tosta läheisestä kauppakeskuksesta mistä saa mm. ihanaa sweet&sour kanaa riisin kanssa. Ollaan nyt jo kolmesti käyty tällä viikolla siellä. Kyllä täältä muualtakin saa hyvää ruokaa mutta se on nyt ollu toistaseksi meidän suosikki paikallisen ruuan suhteen. Eilen testattiin myös Pizza Hut ja olipa ihanaa syödä oikeen kunnon juustoista pizzaa. Tuli vähän semmonen suomen maku suuhun, jos niin voi sanoa.
Varattiin tänään myös meidän välilomalle, joka on lokakuun lopussa, lennot Krabille. Päästään siis viikoksi nauttimaan myös rantaelämästä. Se on mukavaa että meille suodaan semmoinen mahdollisuus. Silloin ollaankin jo keskimatkan kievarissa tän harjoittelun suhteen.. Nopeesti kyllä aika menee, niin se vaan on. Nytkin on taas jo viikonloppu!
Terveisiä kaikille teille rakkaille sinne Suomeen ja kiva kun käytte lukemassa meidän blogia. Jos joku haluaa kokeilla etanapostia niin pistämpä tähän loppuun meidän osoitteen tänne ihan teidän iloksenne :)
Tuulia Taipale/ Janne Konttinen
Laksi Lutheran Church
43/225-228 Ammariniwat Village
Phahonyothin Rd.
Bangkhen
10220 Bangkok
THAILAND
Katotaan jos taas lisäillään kuvia jossain vaiheessa. Iloa arkeen kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)