...tai ei sittenkään. Kuvasta äkkinäinen saattaisi nimittäin päätellä, että kyseessä on meille tuttua vuodenvaihteen viettoa. Täällä eilen juhlitun vuodenajan nimi on Loy Khratong. Kyseistä buddhalais-hindulaista juhlaa vietetään Thaimaassa joka loka-marraskuun täydenkuun aikana. Tuhannet ihmiset lähtevät silloin liikkeelle päästääkseen vesille banaanipuun rungosta taiteillun "rukousveneen". Venoset koristellaan kauniisti ja laitetaan jokeen, lampeen tai vaikkapa uima-altaaseen tyynnyttämään veden jumalia. Tämä operaatio myös antaa kosolti hyvää onnea veneen "kapteenille".
Me lähdettiin tietenkin uteliaina liikenteeseen, ja suunnattiin kohti Bangkokin lomassa lipuvaa Chao Phraya jokea. Valittiin tarkkailupaikaksi vieläpä ehkä yksi vilkkaimmista joen ylittävistä silloista. Tahdottiin ehdottomasti nähdä miten tällaista merkittävää juhlaa ihmiset täällä viettävät. Mieliimme piirtyi kaunis kuva jokea alas lipuvista kynttilöin valaistuista pikkuveneistä. Varmasti tosi harmoninen juhla kun on buddhalaisista kyse, eikö?
Noo, päästyämme tapahtumien keskipisteeseen lähelle joenrantaa totesimme melko pian että kyse on tietty thaimaalaisten juhlasta. Kauas pois meidän junttien mukamasromanttiset ajatukset ihanan rauhallisesta veneiden tuijottelusta. Olisihan se pitänyt arvata, että kun nämä veijarit lähtevät liikkeelle tekemään yhtään mitään on tuloksena suloisen sekainen kaaos. Tuhannet ihmiset rynnivät joen reunalle päästämään laivansa vesille. Toiset mokomat rynnivät portaita sillan päälle seuraamaan ilotulitusta. Ja muutamat kymmenet uivat kuran ruskeassa joessa naaraamassa jo-uitettuja veneitä uudelleenmyyntitarkoituksessa.
Itse asiassa tuolla hektisimmässä juhlan siimeksessä me ei maltettu olla kuin hetki. Saatiin siinä ajassa jonkinnäköinen käsitys mistä oli kyse. Nähtiin myös aivan infernaalinen ilotulitus, jossa meidän mielestämme pommit räjähtelivät ehkä vain hitusen liian alhaalla ja liian lähellä viereisiä hotelleja. No kokemus se oli joka tapauksessa. Oli hienoa nähdä niin iso määrä ihmisiä kokoontuneena samaan paikkaan tekemään jotain ilmeisen ryhmäyttävää. Ei siellä kenenkään tarvinnut suru puserossa murjottaa. Hyvä niin. Paluumatkalla kotiin me Tuulian kanssa löydettiin myös hieman rauhallisempi paikka, jossa ison puistoalueen keskellä olevaan lampeen ihmiset olivat laittaneet näitä kelluvia veneitään. Se näky oli kuin olikin tosi hieno. Me ei vaan jaksettu enää jäädä sen tarkemmin katselemaan koska oli jo niin myöhä.
1 kommentti:
jee tuutte tasan kuukauden päästä takas!!IKÄVÄ ON!!! ;) <3
Lähetä kommentti