Noniin, jatkettakoon nyt vielä hiukan siitä mihin eilen jäätiin, eli lauantai iltaan ja sitä seuranneeseen päivään, sunnuntaihin. Seikkaperäistä, eikö? Mainitaan vielä sen verran ennen varsinaista sepostusta, että pitkä ja mutkitteleva selonteko viikonlopusta johtuu siitä, että edesmennyt viikonloppu oli siitä tapahtumarikkaimmasta päästä tällä matkalla.
Sunnuntai aamuna me herättiin, noustiin ylös, vedettiin murua rinnan alle ja käytiin odottamaan kyytiä, joka olikin puolisen tuntia myöhässä. Syy myöhästymiseen oli ymmärrettävä, nimittäin tällä kertaa meidät tuli hakemaan paikallinen kuski, eikä norjalainen missionääri. Päästyämme leirialueelle varsinainen ohjelma olikin jo alkanut. Oikeastaan ohjelma kesti vain kolmisen tuntia, minkä jälkeen oli aika jättää jäähyväiset leiriporukalle ja -paikalle. Valokuvien ottaminen koko joukolla sisältyi tietenkin ohjelmaan, eikä mekään jääty ulkopuoliseksi räpsimisestä. Lounaan jälkeen me sitten lähdettiin matkalle kohti Bangkokia.
Ensimmäinen pysähdys tapahtui noin kymmenen minuutin matkanteon jälkeen. Ajettiin nimittäin Thaimaan ja Laosin väliselle rajanylityspaikalle, Friendship bridgelle. Ehkäpä raja-aseman nimi kertoo jotain maiden lämpimistä suhteista. Vähän eri ääni tuossa ystävyyden sillassa kuin esim. meidän Vaalimaassa. Siinä sillalla sitten taas räpsittiin kuvia kaikkien kanssa. Rajasillan (joka siis menee Kaakkois-aasian tärkeimmän joen Mekongin ylitse) jälkeen jatkettiin matkaa Mukdahanin keskustaan. Meille tarjoutui siinä tunnin jaloittelumahdollisuus, jonka aikana saattoi tutustua markkinameininkiin, ostaa jotain sapuskaa tai katsella muuten vain ympärille. Me käytettiin aikamme kuljeskelemalla osin paikallisten kanssa ja käytiin myös kahdestaan hoitamassa itsellemme ruokaa. Mulle paikalliset ystävällisesti tinkasivat paikallisen kolmikielisen lohikäärmekitaran. Voi pojat se on hiaano!
Tunnin aikamääreen täytyttyä lampsittiin sitten Tuulian kanssa bussille, joka olikin jo yllätyksellisen täsmällisesti lähtökuopissa. Jopa niin täsmällisesti, että ajokki starttasi ennen kuin kaikki oli kyydissä. Me yritettiin sitten hätäillä että kaikki eivät ole paikalla. No ei hätää, kuski ajoi parin korttelin päähän parkkiin, johon käytiin odottelemaan mattimyöhäsiä. Me tietty luultiin että joku oli soittanut näille viimeisille, mutta kun he tulivat (mukaan lukien norjalaiset) saimme kuulla että ei kukaan heille ollut ilmoittanut siitä missä bussi on, vaan he olivat itse sompailleet ympäri aluetta etsien sitä. Melkoista asiainhoitoa sanon minä! No kaik hyvin ja eikun taas matkaan.
Ehdittiin ajaa varmaan viitisen kilometriä kun koitti taas seuraava pysähdys. Tällä kertaa me oltiin jossain rakennustyömaalla, mistä päättelin että me varmaan vain käännytään parkkipaikalla kun ollaan ajettu väärään suuntaan. No eikä mitään, bussi tyhjäks. Me oltiin menossa rakennustyömaalla olevaan pikku taloon, joka oli paikallinen kirkko. Siinä vieressä rakennusvaiheessa oleva isompi pytinki oli tänne tehtävä uusi kirkko. Pienoiset pelon väristykset nousivat selkäpiissä, nimittäin ollaan koettu se, että paikalliset "pikku" tilaisuudet saattavat venyä tuntien mittaisiksi jamboreiksi. Tän viikonlopun tässä vaiheessa bussissa nukuttavat iltapäiväunet olisi olleet paljon mukavampi vaihtoehto.
No onneksi ei meikäläisen mukavuudenhalua tässä tilanteessa kyselty, sillä meidän pysähdys osoittautui mitä lämminhenkisemmäksi tilaisuudeksi. Paikalla oli kaksi paikallista työntekijää, jotka vieraanvaraisesti ottivat meidät vastaan. Meille tarjottiin kahvia ja pikku purtavaa, minkä jälkeen meidän porukan kitaramies otti kuusikielisensä esiin ja alkoi soittaa kaikille (paitti meille) tuttuja veisuja. Aikamme siinä laulettiin, minkä jälkeen toinen paikallisista työntekijöistä puhui. Siunattiin myös porukalla heidät ennen kuin lähdettiin jatkamaan matkaamme. Aivan upea tilanne! Pienellä pysähdyksellä heidän luokseen osoitettiin keskenäistä välittämistä yhteisestä asiasta.
Noniin, nyt päästiin todella matkaan, ja samalla meidät tiputettiin hartaasta tunnelmasta suoraan thaimaalaiseen karaokeluolaan. Kaikki nuoret hullaantuivat kun telkkarissa alkoi pyörimään paikallista poppimusiikkia sisältävä karaookke dvd. Sitä riemua jatkoi sitten niin kauan, että Tuulia luovutti ja meni bussin alakertaan lepäilemään. Minä jäin todentamaan kerran-elämässä (toivottavasti..) tilannetta. Tuuliakin tuli aika äkkiä takaisin, sillä alakertaan oli tullut kolme oksentavaa tyttöä. Bussin hötkyntä ja muutenkin kaoottinen karaokesekoilu oli ilmeisesti saanut olon hiukka huonoksi. Karaoke alkoi kuitenkin pikkuhiljaa vaieta, ehkä johtuen tilanteen tajuamisesta tai sitten jostain toisesta syystä. Karaoken tilalle laitettiin pyörimään Resident evil-leffa, jossa päitä tippui alkuminuuteilta asti. No parempi näin, bussi alkoi hiljenemään ja saatiin mahdollisuus nukkua.
Jossain vaiheessa pysähdyttiin huoltsikalle syömään kevyttä kioskimuonaa. Arvioitu paluu Bangkokiin oli tässä vaiheessa noin kolmelta yöllä, joten ajattelin etten rupea edes yrittämään nukkua kovin sikeästi, olihan klo 03 vielä sellaista ajankohtaa, että sen jälkeen saisi aivan hyvät unet "kotona". No juu, pysähdyttiin vielä muutaman kerran, ja kello alkoi olla sitä luokkaa että uni tuli välillä väkisinkin silmään. Eipä siinä mitään, uni oli katkonaista ja matka kesti kestämistään. Oli muuten mielenkiintoista nähdä että liikennettä riitti koko ajan ja huoltoasemilla 12-v pikkupojat pesi autojen tuulilaseja vaikka kello oli jo pikkutunneilla. Bangkokiin saavuttiin 04.30, minkä jälkeen otettiin taksi tänne kirkolle. Päästiin nukkumaan sitten kunnolla vasta puoli kuuden aikaan.
Olipa siis reissu! Pari päivää tässä ollaan toivuttu meille kuukauteen rasittavimmasta koitoksesta. Oli samalla myös varmasti tähän asti paras kokemus. Mukdahan oli niin mukavan erilainen paikka Bangkokiin verrattuna. Oli myös jännää huomata tänne palattuaan, että olo on kuin kotiin olisi tullut. Nyt viikko pyörii normaalilla painolla. Enkun tunteja on joka ilta aina torstaihin saakka, ja perjantainahan me lähdetäänkin hyvin ansaitulle (?) lomalle Krabille :)
Pitkästä siis virsi kaunis, vai kuinka se Raamattuopistolla sanottiinkaan? Joka tapauksessa lopetan nyt, kun tiuku viiraa jo lähempänä puolta yötä. Kuulemisiin tutut ja tuntemattomammat! Olette kaikki mukana tällä seikkailulla mielissämme!
tiistai 21. lokakuuta 2008
maanantai 20. lokakuuta 2008
Leirielämää part 2.
Lauantaiaamu valkeni edellisen vuorokauden aikana saatuun unimäärään suhteutettuna virkeänä. Hotellin sängyt olivat mukavan isot ja pehmeämmät kuin meillä täällä Bangkokissa, joten uni maittoi. Aamiainen oli kattava ja thaimaalaiseen tapaan raskas. Me tyydyttiin suurimmaksi osaksi paahtoleipä-kahvi linjaan, vaikka tarjolla olisi ollut riisit ja kanat ynnämuut herkut.Kahdeksan aikaan meitä tuli noutamaan minibussi, jossa olikin jo muita kyytiläisiä mm. vanhempi nainen, joka tuli Filippiineiltä asti leirille.
Leirin varsinainen ohjelma olikin alkanut jo paria tuntia aikaisemmin. Jännää, kun edellisenä iltana leiriläiset menivät nukkumaan vasta puolen yön aikaan, niin seuraavana aamuna eka ohjelma alkoi kuudelta. Kertoo jotain siitä paljonko ihmiset täällä nukkuvat yöllä. No se kuudelta ollut ohjelma oli ollut jotain jumppatunteja, joihin sitten esim. norjalainen ystävämme ei ollut osallistunut, vaan oli mieluummin kääntänyt kylkeä.
Aamupäivä jatkui siitä mihin edellinen ilta oli jäänyt. Kuultiin joitain puheenvuoroja paikallisilta työntekijöiltä ja norjalaiselta aktioväeltä, ja vietettiin aikaa yhteydessä laulaen. Ennen lounasta nuoriso sai ilmoittautua yhteen kuudesta workshopista, jotka alkoivat iltapäivällä. Oli jollain tapaa liikuttavaakin nähdä pitkä liuta nuoria jonottamassa esimerkiksi kanavaan nimeltä Forgiveness. Siinä oli ilmassa jotain niin upeaa vertauskuvallisuutta että oli vaan pakko räpsiä valokuvia. Valokuvien räpsiminen oli muutenkin huudossa meidän kahden keskuudessa, ja tuliaisina kotiin tuotiin viitisensataa digikuvaa.
Lounasta syötiin taas hyvällä ruokahalulla. Riisi on täällä vaan niin hyvää, että siihen ei osaa kyllästyä. Ruokailutilanteisiin leirillä kuului muuten olennaisena osana keskustelut norjalaisten kanssa. Tutustuttiin viikonlopun aikana useisiin skandinaaviveljiin ja vaihdettiin joidenkin kanssa jopa mailiosotteita.
Ruuan jälkeen oli ohjelmassa toimintaa nimikkeellä Activities in groups. Se oli jotain sellaista, mihin ollaan suomalaisilla leireilläkin totuttu. Tää rastirata jonka paikalliset oli järjestänyt sisälsi lähemmäksi kymmenen erilaista rastia, joihin ryhmänä vuoron perää osallistuttiin. Suomalaiseen meininkiin verrattuna harjoitteet olivat osin astetta rankempia. Varmaankin puoliin rasteista kuului jollain tapaa kastumista tai sotkemista. Oma lemppari oli ehkäpä rasti, jossa yritettiin etsiä joesta hiekkaan haudattuja kananmunia. Vettä oli polveen asti, joten väkisinkin kisaajat joutuivat kulkemaan käsipohjaa löytääkseen munia.
Me säilyttiin Activityistä kuivina ja hyvissä ruumiinvoimissa muutenkin. Otettiin nimittäin enimmäkseen vaan kuvia tapahtuneesta. Rastirata oli sen verran haastavaa setitystä, että sen kesto olikin tuntia enemmän mitä ohjelmasta oli sille varattu. Seuraava homma, eli seminaarit siirtyivätkin reilulla tunnilla eteenpäin. Odotellessa meillä oli taas aikaa sosialisoitua paikallisten ja norjalaisten kanssa. Iltapäivällä oli ajoittain kuumakin, joten me juotiin virkistykseksi "kioskista" ostettuja ananas-jäähile pirtelöitä.
Seminaarit alkoivat sitten tunnin ja rapeat myöhässä. Me osallistuttiin pajaan joka kertoi Laosin kirkosta. Oli ehkä hieman vaikeaa keskittyä esitelmään, jossa diashow diagrammeineen kertoi seurakunnan hallintorakenteesta thain kielellä, ja samalla enkun kielinen tulkkaus kertoi kaiken tarvittavan siitä miten seurakuntatyö jakautuu työmuodoittain ja -alueittain. No joka tapauksessa se kuva mikä meille ehti tuon reilun tunnin aikana välittyä Laosin seurakuntatyöstä oli kai melko paikkaansapitävä. Jotain erityistä ja alkuseurakuntamaista siinä oli. Voitte googlettaa sitten lisää jos tämä selostus herätti enemmänkin kiinnostusta.
Ehkä edellinen kuvaus latistaa hieman koko workshopien merkitystä nimenomaan nuorille. Siellä oli nimittäin muitakin vaihtoehtoja, ja esimerkiksi illalla me päästiin näkemään työpajojen varsinaista hedelmää. Tanssiworkshopin nuoret esittivät opettelemansa tanssin ilta-celebrationissa, joka eteni saman tyyppisellä kaavalla kuin edellisenä iltana. Oli tosi hienoa nähdä päivä toisensa jälkeen nuorten oikeasti syttyvän noista tilaisuuksista. Illalla oli vielä erilaisia show-numeroita, mitä varten jokainen halukas olisi saanut ohjelmanumeron järjestää. Me kuitenkin saatiin kyyti hotellille, mikä oli siunaus, sillä kello oli jo lähempänä puolta yötä. Ohjelma oli venynyt ja paukkunut sen verran, että nuoret olivat salissa siis kuulemamme mukaan reilusti puoleen yöhön.
Me päästiin kuitenkin nukkumaan, ja ehkä tämä on myös kohta johon jätän kirjoittamisen tältä päivää. Täytyy hakeutua pussilakanan paremmalle puolelle, sillä tämä vuorokausi on ollut kaikella tapaa väsyttävä. Kerrottakoon huomenna lisää :)
Leirin varsinainen ohjelma olikin alkanut jo paria tuntia aikaisemmin. Jännää, kun edellisenä iltana leiriläiset menivät nukkumaan vasta puolen yön aikaan, niin seuraavana aamuna eka ohjelma alkoi kuudelta. Kertoo jotain siitä paljonko ihmiset täällä nukkuvat yöllä. No se kuudelta ollut ohjelma oli ollut jotain jumppatunteja, joihin sitten esim. norjalainen ystävämme ei ollut osallistunut, vaan oli mieluummin kääntänyt kylkeä.
Aamupäivä jatkui siitä mihin edellinen ilta oli jäänyt. Kuultiin joitain puheenvuoroja paikallisilta työntekijöiltä ja norjalaiselta aktioväeltä, ja vietettiin aikaa yhteydessä laulaen. Ennen lounasta nuoriso sai ilmoittautua yhteen kuudesta workshopista, jotka alkoivat iltapäivällä. Oli jollain tapaa liikuttavaakin nähdä pitkä liuta nuoria jonottamassa esimerkiksi kanavaan nimeltä Forgiveness. Siinä oli ilmassa jotain niin upeaa vertauskuvallisuutta että oli vaan pakko räpsiä valokuvia. Valokuvien räpsiminen oli muutenkin huudossa meidän kahden keskuudessa, ja tuliaisina kotiin tuotiin viitisensataa digikuvaa.
Lounasta syötiin taas hyvällä ruokahalulla. Riisi on täällä vaan niin hyvää, että siihen ei osaa kyllästyä. Ruokailutilanteisiin leirillä kuului muuten olennaisena osana keskustelut norjalaisten kanssa. Tutustuttiin viikonlopun aikana useisiin skandinaaviveljiin ja vaihdettiin joidenkin kanssa jopa mailiosotteita.
Ruuan jälkeen oli ohjelmassa toimintaa nimikkeellä Activities in groups. Se oli jotain sellaista, mihin ollaan suomalaisilla leireilläkin totuttu. Tää rastirata jonka paikalliset oli järjestänyt sisälsi lähemmäksi kymmenen erilaista rastia, joihin ryhmänä vuoron perää osallistuttiin. Suomalaiseen meininkiin verrattuna harjoitteet olivat osin astetta rankempia. Varmaankin puoliin rasteista kuului jollain tapaa kastumista tai sotkemista. Oma lemppari oli ehkäpä rasti, jossa yritettiin etsiä joesta hiekkaan haudattuja kananmunia. Vettä oli polveen asti, joten väkisinkin kisaajat joutuivat kulkemaan käsipohjaa löytääkseen munia.
Me säilyttiin Activityistä kuivina ja hyvissä ruumiinvoimissa muutenkin. Otettiin nimittäin enimmäkseen vaan kuvia tapahtuneesta. Rastirata oli sen verran haastavaa setitystä, että sen kesto olikin tuntia enemmän mitä ohjelmasta oli sille varattu. Seuraava homma, eli seminaarit siirtyivätkin reilulla tunnilla eteenpäin. Odotellessa meillä oli taas aikaa sosialisoitua paikallisten ja norjalaisten kanssa. Iltapäivällä oli ajoittain kuumakin, joten me juotiin virkistykseksi "kioskista" ostettuja ananas-jäähile pirtelöitä.
Seminaarit alkoivat sitten tunnin ja rapeat myöhässä. Me osallistuttiin pajaan joka kertoi Laosin kirkosta. Oli ehkä hieman vaikeaa keskittyä esitelmään, jossa diashow diagrammeineen kertoi seurakunnan hallintorakenteesta thain kielellä, ja samalla enkun kielinen tulkkaus kertoi kaiken tarvittavan siitä miten seurakuntatyö jakautuu työmuodoittain ja -alueittain. No joka tapauksessa se kuva mikä meille ehti tuon reilun tunnin aikana välittyä Laosin seurakuntatyöstä oli kai melko paikkaansapitävä. Jotain erityistä ja alkuseurakuntamaista siinä oli. Voitte googlettaa sitten lisää jos tämä selostus herätti enemmänkin kiinnostusta.
Ehkä edellinen kuvaus latistaa hieman koko workshopien merkitystä nimenomaan nuorille. Siellä oli nimittäin muitakin vaihtoehtoja, ja esimerkiksi illalla me päästiin näkemään työpajojen varsinaista hedelmää. Tanssiworkshopin nuoret esittivät opettelemansa tanssin ilta-celebrationissa, joka eteni saman tyyppisellä kaavalla kuin edellisenä iltana. Oli tosi hienoa nähdä päivä toisensa jälkeen nuorten oikeasti syttyvän noista tilaisuuksista. Illalla oli vielä erilaisia show-numeroita, mitä varten jokainen halukas olisi saanut ohjelmanumeron järjestää. Me kuitenkin saatiin kyyti hotellille, mikä oli siunaus, sillä kello oli jo lähempänä puolta yötä. Ohjelma oli venynyt ja paukkunut sen verran, että nuoret olivat salissa siis kuulemamme mukaan reilusti puoleen yöhön.
Me päästiin kuitenkin nukkumaan, ja ehkä tämä on myös kohta johon jätän kirjoittamisen tältä päivää. Täytyy hakeutua pussilakanan paremmalle puolelle, sillä tämä vuorokausi on ollut kaikella tapaa väsyttävä. Kerrottakoon huomenna lisää :)
Mukdahan: osa 1.
Takaisin kotona, siis Bangkokissa.
Kirjotellaan nyt parissa osassa tänne meijän viikonlopusta kun siinä on niin paljon kerrottavaa!
Torstaina vietettiin päivää ihan normaalisti täällä Laksissa, pestiin pyykkiä ja pikkuhiljaa pakkailtiin kamoja Mukdahanin leiriä varten. Lähtö oli siis sovittu yhdeksäksi. Niimpä me sitten lähdimme n. klo 21 kurvailemaan taksilla kohti Bangkokin yhtä yliopistoa, josta bussimme meidät noukkisi kyytiin. Kaikki sujui tosi hyvin ja bussikin löysi meidät oikeasta paikasta. Onneksi sinne oli jäänyt tilaa ja me saatiin Jannen kanssa paikat kakkoskerroksen keskiosasta. Norjalainen pari täältä Laksiista istui meidän viereen. Olimme kuulleet jo ennakkoon, että bussissa on vaikea nukkua koska paikalliset tykkäävät tehdä kaikkea muuta kuin nukkua bussissa mm. laulaa karaokea. Alkumatkasta kuunneltiinkin stereoista paikallisia viisuja, mutta jo puolen yön aikaan bussissa oli oikeastaan täysi hiljaisuus ja valot pois. Mekin koitettiin kovasti saada unta ja nukuttiinkin ihan hyvin, paremmin kuin lentokoneessa. Penkit sai mukavasti puolimakuuasentoon.
Matka Mukdahaniin kesti siis aamuseitsemään asti, muutaman pysähdyksen kanssa. Mukdahan on suht pieni kaupunki aivan Laosin rajalla Mekong-joen varrella. Matkaa sinne Bangkokista kertyi n. 650-700 kilometriä. Olimme siis perillä klo 7 aikaan ja pysäköimme bussimme kaupungin turistikeskuksen pihaan. Päätimme koko konkkaronkka lähteä etsimään jostakin aamupalaa. Meitä oli siis kaksi bussillista jengiä Bangkokista. "Hyvin" nukutun yön jälkeen oli ihana astua bussista ulos lämpimän raikkaaseen ilmaan! Vähän niin kuin Suomessa kun silloin joskus oli kuuma kesä.. :) Käveltiin sata metriä busseilta ja oltiin Mekong-joen rannassa. Siinä sitten hetki tölläiltiin suurta, kaunista mutta likavetistä jokea ja Laosia, joka siinsi joen toisella puolen. Toisen bussin kyydissä oli myös tullut muita norjalaisia vapaaehtoisia ja vaihdoimme sanasia heidänkin kanssaan. Löysimme myös hyvän ravintolan syödä aamupalaa ja istuimme siinä aika pitkään. Syötiin muuten aamupalaksi paistettua riisiä kanan kera.. Mutta oli tosi kiva olla paikallisten seurassa ja tehdä paremmin tuttavuutta. Meidän onneks ne vielä osas hyvää englantia. Meidän oli siks "pakko" viettää aikaa keskustassa, koska leiri alkoi virallisesti vasta illalla. Niimpä ennen puolta päivää ajoimme busseinemme leiripaikalle joka oli n. 6km keskustasta.
Kun pääsimme sinne, valmistelut olivat ehkä puolessa välissä ja siksi me saimme Jannen kanssa kyydin hotellillemme. Otimme pienet (n. 2 tuntia) päiväunet ja haimme paikallista lounasta yhestä kivasta paikasta. Kuudelta tuli kyyti noutamaan meitä leiripaikalle. Leiri alkoi päivällisellä ja sen jälkeen oli ensimmäinen yhteinen tilaisuus. Leirillä oli kaiken kaikkiaan n. 230-250 ihmistä Thaimaasta, Laosista, Norjasta, Suomesta ja yksi vanhempi nainen Filippiineiltä. Kambodzalaiset eivät päässeet tulemaan sillä Kambodzalla ja Thaimaalla on ollut yhteenottoja rajalla viime viikolla. He eivät voineet poistua maasta.
Jotakin taustaa, leiri oli siis norjalaisten lähettien ja vapaaehtoisten järjestämä ja ensimmäinen laatuaan Thaimaassa. Norjan lähetysjärjestö on paljon tukenut leiriä ja ennen kaikkea paikallisia, että he voivat osallistua leirille. Leiriläiset olivat eri luterilaisista seurakunnista ympäri Thaimaata ja n. 2o kpl oli Laosin puolelta.
Takaisin asiaan.. Perjantai-iltana päivällisen jälkeen leiri virallisesti alkoi. Oli mahtava tunnelma, paljon nuoria kokoontuneena yhteen ylistämään Jumalaan ja näkemään toisia kristittyjä ympäri maata ja maailmaa. Leirin norjalainen houseband soitti ja säesti lauluja ja niiden lomassa oli puhetta, ja myös kaikenlaista thailaista aktiviteettia. Oli välillä jopa vähän kotoinen olo kun oli tuttuja lauluja ja samanlaista leiritunnelmaa. Oli ihana kun sai vain olla ja nauttia, olla itse osallisena leiristä.
Kirjotellaan nyt parissa osassa tänne meijän viikonlopusta kun siinä on niin paljon kerrottavaa!
Torstaina vietettiin päivää ihan normaalisti täällä Laksissa, pestiin pyykkiä ja pikkuhiljaa pakkailtiin kamoja Mukdahanin leiriä varten. Lähtö oli siis sovittu yhdeksäksi. Niimpä me sitten lähdimme n. klo 21 kurvailemaan taksilla kohti Bangkokin yhtä yliopistoa, josta bussimme meidät noukkisi kyytiin. Kaikki sujui tosi hyvin ja bussikin löysi meidät oikeasta paikasta. Onneksi sinne oli jäänyt tilaa ja me saatiin Jannen kanssa paikat kakkoskerroksen keskiosasta. Norjalainen pari täältä Laksiista istui meidän viereen. Olimme kuulleet jo ennakkoon, että bussissa on vaikea nukkua koska paikalliset tykkäävät tehdä kaikkea muuta kuin nukkua bussissa mm. laulaa karaokea. Alkumatkasta kuunneltiinkin stereoista paikallisia viisuja, mutta jo puolen yön aikaan bussissa oli oikeastaan täysi hiljaisuus ja valot pois. Mekin koitettiin kovasti saada unta ja nukuttiinkin ihan hyvin, paremmin kuin lentokoneessa. Penkit sai mukavasti puolimakuuasentoon.
Matka Mukdahaniin kesti siis aamuseitsemään asti, muutaman pysähdyksen kanssa. Mukdahan on suht pieni kaupunki aivan Laosin rajalla Mekong-joen varrella. Matkaa sinne Bangkokista kertyi n. 650-700 kilometriä. Olimme siis perillä klo 7 aikaan ja pysäköimme bussimme kaupungin turistikeskuksen pihaan. Päätimme koko konkkaronkka lähteä etsimään jostakin aamupalaa. Meitä oli siis kaksi bussillista jengiä Bangkokista. "Hyvin" nukutun yön jälkeen oli ihana astua bussista ulos lämpimän raikkaaseen ilmaan! Vähän niin kuin Suomessa kun silloin joskus oli kuuma kesä.. :) Käveltiin sata metriä busseilta ja oltiin Mekong-joen rannassa. Siinä sitten hetki tölläiltiin suurta, kaunista mutta likavetistä jokea ja Laosia, joka siinsi joen toisella puolen. Toisen bussin kyydissä oli myös tullut muita norjalaisia vapaaehtoisia ja vaihdoimme sanasia heidänkin kanssaan. Löysimme myös hyvän ravintolan syödä aamupalaa ja istuimme siinä aika pitkään. Syötiin muuten aamupalaksi paistettua riisiä kanan kera.. Mutta oli tosi kiva olla paikallisten seurassa ja tehdä paremmin tuttavuutta. Meidän onneks ne vielä osas hyvää englantia. Meidän oli siks "pakko" viettää aikaa keskustassa, koska leiri alkoi virallisesti vasta illalla. Niimpä ennen puolta päivää ajoimme busseinemme leiripaikalle joka oli n. 6km keskustasta.
Kun pääsimme sinne, valmistelut olivat ehkä puolessa välissä ja siksi me saimme Jannen kanssa kyydin hotellillemme. Otimme pienet (n. 2 tuntia) päiväunet ja haimme paikallista lounasta yhestä kivasta paikasta. Kuudelta tuli kyyti noutamaan meitä leiripaikalle. Leiri alkoi päivällisellä ja sen jälkeen oli ensimmäinen yhteinen tilaisuus. Leirillä oli kaiken kaikkiaan n. 230-250 ihmistä Thaimaasta, Laosista, Norjasta, Suomesta ja yksi vanhempi nainen Filippiineiltä. Kambodzalaiset eivät päässeet tulemaan sillä Kambodzalla ja Thaimaalla on ollut yhteenottoja rajalla viime viikolla. He eivät voineet poistua maasta.
Jotakin taustaa, leiri oli siis norjalaisten lähettien ja vapaaehtoisten järjestämä ja ensimmäinen laatuaan Thaimaassa. Norjan lähetysjärjestö on paljon tukenut leiriä ja ennen kaikkea paikallisia, että he voivat osallistua leirille. Leiriläiset olivat eri luterilaisista seurakunnista ympäri Thaimaata ja n. 2o kpl oli Laosin puolelta.
Takaisin asiaan.. Perjantai-iltana päivällisen jälkeen leiri virallisesti alkoi. Oli mahtava tunnelma, paljon nuoria kokoontuneena yhteen ylistämään Jumalaan ja näkemään toisia kristittyjä ympäri maata ja maailmaa. Leirin norjalainen houseband soitti ja säesti lauluja ja niiden lomassa oli puhetta, ja myös kaikenlaista thailaista aktiviteettia. Oli välillä jopa vähän kotoinen olo kun oli tuttuja lauluja ja samanlaista leiritunnelmaa. Oli ihana kun sai vain olla ja nauttia, olla itse osallisena leiristä.
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Kansalaisaktiivisuutta kerrakseen!
Tänään alkoi kunnallisvaalien ennakkoäänestys täällä ulkomaillakin. Me osoitettiin suorastaan loistavaa aktiivisuutta olemalla vaaliuurnien ääressä heti ensimmäisten joukossa. Oltiin sovittu tärskyt Jarin kanssa varttia vaille yhdeksitoista Suomen suurlähetystön tietämille, ja olimme paikan päällä jopa joitain minuutteja ennen äänestyksen virallista alkamista. Lähetystössä meitä palveli suomalaiset työntekijät, mutta maassa sinällään maan tavalla, että äänestäminen tuotti hieman enemmän päänvaivaa kuin kotopuolessa. Piti täyttää erilaisia lippuja ja lappuja ennen kuin äänikuori sujahti uurnaan. Se jätettäköön vaalisalaisuudeksi mikä numero lappuun tuli kirjattua ;)
Tänään meillä oli sillä tapaa erityistä ohjelmaa, että täällä kirkolla kävi yksi nainen englannin "tasokokeessa". Täällä alkaa pyöriä marraskuun alussa kolmas enkun kurssi, joka sisältää intensiivistä keskustelua. Vähän eri tyylinen kurssi kuin nuo muut. Tälle uudelle kurssille on ilmoittautunut viisi iältään ilmeisesti 20-30-vuotiasta henkilöä. Meidän tulee testata heidän lähtötasonsa, minkä mukaan kurssi sitten suunnitellaan. Tänään koko porukan piti tulla käymään täällä, mutta 80% viidestä henkilöstä oli estynyt syystä tai toisesta. No tähänhän me ollaan jo totuttu, joten se ei meille tuottanut harmaita hiuksia. Me sitten testattiin tämä naishenkilö ja toivotettiin hänet tervetulleeksi conversational-englishin ihmeelliseen maailmaan. Katsotaan nyt tavataanko me niitä neljää muuta ennen kuin koko kurssi varsinaisesti alkaa. Meille muuten ehdotettiin että se kurssi olis alkanut jo ensi tiistaina, mutta täytyi vähän toppuutella innokkaimpia, nimittäin me ollaan koko viikonloppu leirillä, eikä meillä ole aikaa valmistella kurssia. Päädyttiin siirtämään kurssin alkua parilla viikolla.
Huomenna siis lähdetään Mukdahanin kaupunkiin lähelle Mekong-jokea ja Laosin rajaa. Tarkoituksena on viettää to-pe yö linja-autossa mukavasti matkaten (linja-autossahan tunnetusti on tunnelmaa) ja toivottavasti edes hiukan nukkuen. Perjantaista sunnuntaihin osallistumme norjalaisen aktioryhmän suurimmaksi osaksi järjestämälle SUURENsuurelle nuortenleirille, johon tulee osallistujia lähipitäjistä ja -maista. Yhteensä väkeä pitäisi olla rapiat 300, minkä johdosta Lähetysseura on hommannut mulle ja Tuulialle kämpät hotellista leiripaikan tilanpuutteen vuoksi. Meidän tehtävänä tuolla leirillä on oikeastaan vaan osallistua ja ihmetellä meininkiä. Aivan odottavaisin mielin lähdemme matkaan (jolle lähdön ajankohta on jo tätä kirjoittaessa onnistunut muuttumaan pari kertaa. viimeisin tieto on, että lähdetään klo 21 maissa Bangkokista...).
Semmosta palapaistia tällä kertaa. Oikein mukavaa, että jaksatte seurata reissuamme sieltä toiselta puolen maailmaa. Heippa hei, ja koitetaan raapustaa tänne sitten kokemuksia siitä millaista on matkata leirille semmoisen porukan kanssa, jolla on suomalaista nuorisoa enemmän ääntä potenssiin viisi.
Tänään meillä oli sillä tapaa erityistä ohjelmaa, että täällä kirkolla kävi yksi nainen englannin "tasokokeessa". Täällä alkaa pyöriä marraskuun alussa kolmas enkun kurssi, joka sisältää intensiivistä keskustelua. Vähän eri tyylinen kurssi kuin nuo muut. Tälle uudelle kurssille on ilmoittautunut viisi iältään ilmeisesti 20-30-vuotiasta henkilöä. Meidän tulee testata heidän lähtötasonsa, minkä mukaan kurssi sitten suunnitellaan. Tänään koko porukan piti tulla käymään täällä, mutta 80% viidestä henkilöstä oli estynyt syystä tai toisesta. No tähänhän me ollaan jo totuttu, joten se ei meille tuottanut harmaita hiuksia. Me sitten testattiin tämä naishenkilö ja toivotettiin hänet tervetulleeksi conversational-englishin ihmeelliseen maailmaan. Katsotaan nyt tavataanko me niitä neljää muuta ennen kuin koko kurssi varsinaisesti alkaa. Meille muuten ehdotettiin että se kurssi olis alkanut jo ensi tiistaina, mutta täytyi vähän toppuutella innokkaimpia, nimittäin me ollaan koko viikonloppu leirillä, eikä meillä ole aikaa valmistella kurssia. Päädyttiin siirtämään kurssin alkua parilla viikolla.
Huomenna siis lähdetään Mukdahanin kaupunkiin lähelle Mekong-jokea ja Laosin rajaa. Tarkoituksena on viettää to-pe yö linja-autossa mukavasti matkaten (linja-autossahan tunnetusti on tunnelmaa) ja toivottavasti edes hiukan nukkuen. Perjantaista sunnuntaihin osallistumme norjalaisen aktioryhmän suurimmaksi osaksi järjestämälle SUURENsuurelle nuortenleirille, johon tulee osallistujia lähipitäjistä ja -maista. Yhteensä väkeä pitäisi olla rapiat 300, minkä johdosta Lähetysseura on hommannut mulle ja Tuulialle kämpät hotellista leiripaikan tilanpuutteen vuoksi. Meidän tehtävänä tuolla leirillä on oikeastaan vaan osallistua ja ihmetellä meininkiä. Aivan odottavaisin mielin lähdemme matkaan (jolle lähdön ajankohta on jo tätä kirjoittaessa onnistunut muuttumaan pari kertaa. viimeisin tieto on, että lähdetään klo 21 maissa Bangkokista...).
Semmosta palapaistia tällä kertaa. Oikein mukavaa, että jaksatte seurata reissuamme sieltä toiselta puolen maailmaa. Heippa hei, ja koitetaan raapustaa tänne sitten kokemuksia siitä millaista on matkata leirille semmoisen porukan kanssa, jolla on suomalaista nuorisoa enemmän ääntä potenssiin viisi.
sunnuntai 12. lokakuuta 2008
En keksi otsaketta tälle tekstille.
Tämä postilaatikko kertoo yksinkertaisimmillaan jotain siitä mitä Bangkok on. Posti kulkee kahteen suuntaan, Bangkokin sisäisesti ja muuhun maailmaan. Ollaan oltu täällä kohta kuukausi, eikä vieläkään olla keretty näkemään varmaan edes murto osaa siitä kirjosta, jolla kaupunki vierailijansa kohtaa. Monikasvoinen kaupunki tämä on.
Tänään aloitettiin aamu nousemalla vastentahtoisesti ylös aiemmin kuin olisi tehnyt mieli. Meillä oli ensimmäinen vapaa sunnuntai täällä olon aikana, joten kävi pari kertaa mielessä kääntää kylkeä. Kylmä suihku palautti kuitenkin tämän matkalaisen elävien kirjoihin.Pikaisen seisten syödyn aamiaisen jälkeen lähdettiin kolmen vartin taksi-skytrain matkalle kohti Silomin kaupunginosaa. Siellä sijaitsee Bangkokin anglikaanisen seurakunnan yhteydessä toimiva kansainvälinen Christ Church seurakunta, jonka kello kymmenen serviceen meidän oli tarkoitus osallistua. Ja osallistuttiinkin.
Ensimmäistä kertaa kuukauteen saatoimme kuulla kotoisten urkupillien pihinää. Palveluksessa lauletut virret olivat kauttaaltaan meille tuntemattomia, mutta oli silti mukavaa päästä pitkästä aikaa kuuntelemaan urkujen kajahtelua. Paikalla tuntui olevan seurakunnan vakiokaartia, mutta vierailijat toivotettiin heti alussa tervetulleiksi, mistä voi päätellä että turistejakin kirkossa käy tasaisesti. Huomasimme kyllä eron paikallisiin jumiksiin, nimittäin aikataulun kanssa. Tapahtuma alkoi ajallaan ja meni tutulla jumalanpalveluskaavalla läpi kunnioitettavassa yhden tunnin ja 20 minuutin ajassa (sis.ehtoollinen).
Servicen jälkeen kirkkokansa pääsi oikein maittavalle kirkkokahveelle ja lounaalle. Syötiin siinä melko pikaisesti tutuksi tulleet riisi-kana-tulinenkastike kombinaatiot ja liuettiin paikalta ottamatta liiemmin kontaktia muihin seurakuntalaisiin. Monet olivat ryhmittyneet omiin kuppikuntiinsa.
Kotimatkalla pysähdyimme chatuchakin joka viikonloppuisille sekatavaramarkkinoille. Kävimme kiduttamassa itseämme paahtavan kuumissa myyntikojusokkeloissa ja ihmettelimme mitä kaikkea sinne oli tällä kertaa tuotu myytäväksi. Hajuaisti oli eritoten kovassa käytössä kulkiessamme vuoron perää ohi erilaisten lihatiskien ja häkkien, joissa oli esillä koiranpentuja ja muita eläviä. Paikalliset oikeasti ostavat lemmikkikoiria noilta markkinoilta ja viiden vuoden jälkeen samaiset koirat löytyvät kaduilta vaeltelemasta ja pureskelemasta turkistaan niitä viimeisiä karvoja jotka siinä on enää jäljellä.
Palattuamme kirkolle meitä odotti ihan mieluisa muutos, nimittäin tuohon alakertaan on muuttanut kaksi uutta vapaaehtoista. He ovat pariskunta norjasta, 24-vuotias tyttö ja meidänikäinen poika, jotka viipyvät Bangkokissa reilut 10 kuukautta. Molemmat opettavat meidän tapaan englantia ja ovat myöskin mukana norjalaisten lähettien työhommissa. Mukavaa saada laajennettua englantia taitavaa sosiaaliympyrää tänne.
Nyt tämä otsakkeeton teksti katkeaa kuin seinään, nimittäin nukkumaanmenon takia. Oikein rentoa viikonlopunloppua teille kaikille! Voimia työ/koulu/intti/joku muu - viikkoon Suameen! Kertokaa meille ketä kannattaa äänestää ennakkona kuntavaaleissa :)
lauantai 11. lokakuuta 2008
kaikenlaista viime päiviltä.
On taas mennyt muutama päivä kun ei olla tänne kirjoteltu. Se johtuu osittain muutaman päivän nettipimennosta, joka täällä oli, sekä kiireestä jota on riittänyt viime päivinä.
No, kerron joitain asioita. Ensinnäkin, alkuviikosta täällä tosiaan oli vähän levotonta, mutta se ei näkynyt meidän elämässä mitenkään. Me kun ei edes tiedetä missä parlamenttitalo on, jossa kaikki "mellakointi" aina tapahtuu. Ei kuitenkaan lähetty keskustaan muutamana päivänä koska ei ollut mitään tarvettakaan. Sitä paitsi, keskiviikkoaamuna oli taas aivan järkyttävä ukkonen suoraan tässä meijän päällä. Illalla oli taas enkun tunteja ja ne meni jo ihan rutiinilla.
Torstaina oli erilainen päivä. Iltapäivällä Jarin kanssa pidetyn harjoittelupalaverin jälkeen suuntasimme matkamme kohti Sukhumvit Soi 50:tä jossa sijaitsee Thaimaan Luterilaisen lähetystyön keskus ja myös Luterilainen seminaari, jossa paikalliset kirkon työntekijät opiskelevat. Ollaan aikaisemminkin siellä vierailtu. Torstaina siellä oli kuitenkin aivan spesiaalijuhlat, kun uusi virsikirja otettiin käyttöön! Oli aika hienoa päästä mukaan tähän juhlaan. Se oli siis jumalanpalvelus, joka kesti suhteellisen pitkään, mutta mitäpä tuosta kun uudet virret olivat niin mahtavia. Löytyipä joku tuttukin joukosta. Ihan kaikkia ei kuitenkaan ehkä Suomessa luokiteltaisi virsiksi.. Mutta upeita ne oli, kun oli hyvä bändikin säestämässä viuluineen päivineen. Juhlassa oli ehkä arviolta noin 60 henkeä mukana. Sen jälkeen söimme maittavan aterian ja illan päätteeksi Jari heitti meidät kotiin. Oli tosi kiva kun tavattiin myös vähän muita suomalaisia nuoria opiskelijoita. Yksi pariskunta oli just tullut tänne Thaimaahan SLS:n eskariharjoitteluun ja toinen pari oli vaan tutustumassa kirkon työhön täällä. He ovat korkeakouluvaihdossa.
Eilen oli ihana päivä. Lähettiin jo suht varhain kohti On Nutia, jossa tapasimme Jarin ja korkeakouluopiskelijat. Jari vei meidän Bangkokin suurimmalle slummialueelle, jossa sijaitsee kirkon ylläpitämä Home of praise. Se on slummilasten päiväkoti/lastenkoti millä nimellä sitä nyt kutsuukaan. Mutta tosi pieniä lapsia siellä oli 6kk-3v suunnilleen. Ihana paikka!! Mä olisin voinnu olla siellä vaikka koko päivän. Ne oli niin sulosia ne lapset. Hetki siinä niiden kanssa leikittiin ja muutenkin tutustuttiin vähän paikkaan. Tosi hyvissä oloissa ne lapset saa siellä olla kun vertaa miltä ympärillä muu slummi näytti. Oli kyllä karu paikka, mutta jotain kodikasta siinä oli. Iso osa slummia sijaitsi betonimoottoritien alla, joten ei sadekaan pääse yllättämään. Mietin vaan, että mikä etuoikeus meillä on asua niin järkyttävän hyvissä oloissa Suomessa? Vähemmälläkin pärjäis.Vois kertoa vaikka mitä juttuja siitä slummista, mutta säästän ne sinne Suomeen. Oli kuitenkin upea nähdä kuinka Home of praise oli löytänyt oman paikkansa slummissa ja sillä oli oikeasti paljon käyttöä. Vanhemmat toivat lapsensa aamulla sinne ja hakivat kun pääsivät illan suussa töistä. Haluan mennä vielä uudestaan tuonne!
Home of praise:lta suuntasimme matkamme kohti armonkotia (home of grace). Armonkoti on tarkoitettu odottaville äidille, jotka tarvitsevat apua. Täällä monesti poikaystävä tai mies hylkää naisensa kun hän tulee raskaaksi ja siksi monet mm. tekevät abortin. Armonkodilla oli tällä hetkellä 5 odottavaa äitiä ja 2 jo synnyttänyttä. Nuorin äiti oli 15-vuotias. Äidit voivat tulla armonkodille missä vaiheessa raskautta tahansa ja yleensä he muuttavat omilleen muutama kuukausi lapsen syntymän jälkeen. Heitä tuetaan nimenomaan arkeen ja siihen, että he voivat itse pärjätä lapsen kanssa. Armonkoti täytti viime vuonna 20 vuotta, joten se on palvellut täällä jo pitkään. Todella arvokasta työtä! Tutustumiskäyntien jälkeen päästiin Laulaisille syömään ja olipa muuten taas ihanaa ruokaa..
Käytiin vielä ennen kotiinmenoa keilaamassa yhdessä niiden korkeakouluopiskelijoiden kanssa. Oli ihan mukavaa päästä vähän juttelemaan suomalaisille ja jakamaan omia kokemuksia tästä maasta. Voi olla että tavataan heitä vielä myöhemmin!
Tällaisia kuulumisia tältä erää. Nyt on lauantai puolipäivä ja nukuttiin pitkään ku on vapaapäivä. Kati perheineen lähti aamulla Suomeen.. Ehkä vähän oltiin kateellisia, mut ei kuitenkaan.
Onnea Ahtisaarelle Nobelista ja terkkuja muillekin sinne Suomeen! Kohta kuukausi täynnä.. wow.
No, kerron joitain asioita. Ensinnäkin, alkuviikosta täällä tosiaan oli vähän levotonta, mutta se ei näkynyt meidän elämässä mitenkään. Me kun ei edes tiedetä missä parlamenttitalo on, jossa kaikki "mellakointi" aina tapahtuu. Ei kuitenkaan lähetty keskustaan muutamana päivänä koska ei ollut mitään tarvettakaan. Sitä paitsi, keskiviikkoaamuna oli taas aivan järkyttävä ukkonen suoraan tässä meijän päällä. Illalla oli taas enkun tunteja ja ne meni jo ihan rutiinilla.
Torstaina oli erilainen päivä. Iltapäivällä Jarin kanssa pidetyn harjoittelupalaverin jälkeen suuntasimme matkamme kohti Sukhumvit Soi 50:tä jossa sijaitsee Thaimaan Luterilaisen lähetystyön keskus ja myös Luterilainen seminaari, jossa paikalliset kirkon työntekijät opiskelevat. Ollaan aikaisemminkin siellä vierailtu. Torstaina siellä oli kuitenkin aivan spesiaalijuhlat, kun uusi virsikirja otettiin käyttöön! Oli aika hienoa päästä mukaan tähän juhlaan. Se oli siis jumalanpalvelus, joka kesti suhteellisen pitkään, mutta mitäpä tuosta kun uudet virret olivat niin mahtavia. Löytyipä joku tuttukin joukosta. Ihan kaikkia ei kuitenkaan ehkä Suomessa luokiteltaisi virsiksi.. Mutta upeita ne oli, kun oli hyvä bändikin säestämässä viuluineen päivineen. Juhlassa oli ehkä arviolta noin 60 henkeä mukana. Sen jälkeen söimme maittavan aterian ja illan päätteeksi Jari heitti meidät kotiin. Oli tosi kiva kun tavattiin myös vähän muita suomalaisia nuoria opiskelijoita. Yksi pariskunta oli just tullut tänne Thaimaahan SLS:n eskariharjoitteluun ja toinen pari oli vaan tutustumassa kirkon työhön täällä. He ovat korkeakouluvaihdossa.
Eilen oli ihana päivä. Lähettiin jo suht varhain kohti On Nutia, jossa tapasimme Jarin ja korkeakouluopiskelijat. Jari vei meidän Bangkokin suurimmalle slummialueelle, jossa sijaitsee kirkon ylläpitämä Home of praise. Se on slummilasten päiväkoti/lastenkoti millä nimellä sitä nyt kutsuukaan. Mutta tosi pieniä lapsia siellä oli 6kk-3v suunnilleen. Ihana paikka!! Mä olisin voinnu olla siellä vaikka koko päivän. Ne oli niin sulosia ne lapset. Hetki siinä niiden kanssa leikittiin ja muutenkin tutustuttiin vähän paikkaan. Tosi hyvissä oloissa ne lapset saa siellä olla kun vertaa miltä ympärillä muu slummi näytti. Oli kyllä karu paikka, mutta jotain kodikasta siinä oli. Iso osa slummia sijaitsi betonimoottoritien alla, joten ei sadekaan pääse yllättämään. Mietin vaan, että mikä etuoikeus meillä on asua niin järkyttävän hyvissä oloissa Suomessa? Vähemmälläkin pärjäis.Vois kertoa vaikka mitä juttuja siitä slummista, mutta säästän ne sinne Suomeen. Oli kuitenkin upea nähdä kuinka Home of praise oli löytänyt oman paikkansa slummissa ja sillä oli oikeasti paljon käyttöä. Vanhemmat toivat lapsensa aamulla sinne ja hakivat kun pääsivät illan suussa töistä. Haluan mennä vielä uudestaan tuonne!
Home of praise:lta suuntasimme matkamme kohti armonkotia (home of grace). Armonkoti on tarkoitettu odottaville äidille, jotka tarvitsevat apua. Täällä monesti poikaystävä tai mies hylkää naisensa kun hän tulee raskaaksi ja siksi monet mm. tekevät abortin. Armonkodilla oli tällä hetkellä 5 odottavaa äitiä ja 2 jo synnyttänyttä. Nuorin äiti oli 15-vuotias. Äidit voivat tulla armonkodille missä vaiheessa raskautta tahansa ja yleensä he muuttavat omilleen muutama kuukausi lapsen syntymän jälkeen. Heitä tuetaan nimenomaan arkeen ja siihen, että he voivat itse pärjätä lapsen kanssa. Armonkoti täytti viime vuonna 20 vuotta, joten se on palvellut täällä jo pitkään. Todella arvokasta työtä! Tutustumiskäyntien jälkeen päästiin Laulaisille syömään ja olipa muuten taas ihanaa ruokaa..
Käytiin vielä ennen kotiinmenoa keilaamassa yhdessä niiden korkeakouluopiskelijoiden kanssa. Oli ihan mukavaa päästä vähän juttelemaan suomalaisille ja jakamaan omia kokemuksia tästä maasta. Voi olla että tavataan heitä vielä myöhemmin!
Tällaisia kuulumisia tältä erää. Nyt on lauantai puolipäivä ja nukuttiin pitkään ku on vapaapäivä. Kati perheineen lähti aamulla Suomeen.. Ehkä vähän oltiin kateellisia, mut ei kuitenkaan.
Onnea Ahtisaarelle Nobelista ja terkkuja muillekin sinne Suomeen! Kohta kuukausi täynnä.. wow.
tiistai 7. lokakuuta 2008
Bangkokissa levottomuuksia, meillä kaikki hyvin.
Tervehdys täältä! Tämä päivä on ollut meidän kannalta tosi normaali. Noustiin aamulla yhdeksän aikoihin ja lököiltiin aamupäivä täällä kirkolla nauttien aamupalaa. Sen jälkeen lähdettiin päämäärätietoisesti käväisemään tuolla vähän kauempana Esplanaden ostoskeskuksella syömässä ja hierottavana. Oli oikein mukavaa käydä taas hieronnassa. Otettiin jalkahieronta, johon kuului myös hartioiden murjonta, luonnollisesti.
Tänään ollaan myös seurattu parhaamme mukaan englannin kielisiä uutisia, jotka kertovat Bangkokin tilanteesta tällä hetkellä. Saatiin heti aamulla Jarilta puhelu joka koski alkaneita levottomuuksia Bangkokin parlamenttitalolla. Päivän mittaan ollaan myös saatu päivitettyä suomenkielistä tietoa Jarilta aiheesta, jos jotain merkittävää on tapahtunut. Levottomuudet ovat siis niitä samoja, joiden takia meidän tulo tänne oli alunperinkin melkein vaakalaudalla.
Tämän päivän yhteenotot poliisien ja mielenosoittajien välillä ovat olleet suhteellisen voimakkaita, ja kyynelkaasun lisäksi on käytetty voimakkaampia keinoja. Ilmeisesti sairaalahoitoakin on tarvittu. Tällä hetkellä meidän tietomme tästä koko hässäkästä on kovin vähäistä, sillä meidän arkipäivä on kulunut aivan tavallisesti. Bangkok on niin valtava kaupunki, että täällä missä me majaillaan ei ole MITÄÄN tavallisuudesta poikkeavaa. Levottomuudet keskittyvät alueille, jonne meillä ei ole asiaa. Silti on hyvä pitää korvat auki ja tilanteen tasalla. Tässä parhaillaan lueskellaan noita uutisia, ja sitä miten tilanne kehittyy.
Kirjoittelin tämän tähän blogiin ihan vaan siltä varalta, että Suomen uutisiin tulee jotain juttua näistä tapahtumista (ainakaan tähän mennessä ei ole näyttävästi ylittänyt uutiskynnystä). Meillä siis kaikki hyvin. Jari ja SLS pitää meistä kovin hyvää huolta ja tilanteen tasalla.
Jos haluaa perehtyä tähän tilanteeseen täällä, niin Ylen sivuilta löytyi tällainen juttu asian taustoista: http://www.yle.fi/uutiset/taustat/id103224. Täytyy kuitenkin muistaa, että tapahtumien todellisten syy-seuraus-suhteisiin ymmärrykseen ei välttämättä voi päästä kovin tarkasti näin suomalaisena.
Tänään ollaan myös seurattu parhaamme mukaan englannin kielisiä uutisia, jotka kertovat Bangkokin tilanteesta tällä hetkellä. Saatiin heti aamulla Jarilta puhelu joka koski alkaneita levottomuuksia Bangkokin parlamenttitalolla. Päivän mittaan ollaan myös saatu päivitettyä suomenkielistä tietoa Jarilta aiheesta, jos jotain merkittävää on tapahtunut. Levottomuudet ovat siis niitä samoja, joiden takia meidän tulo tänne oli alunperinkin melkein vaakalaudalla.
Tämän päivän yhteenotot poliisien ja mielenosoittajien välillä ovat olleet suhteellisen voimakkaita, ja kyynelkaasun lisäksi on käytetty voimakkaampia keinoja. Ilmeisesti sairaalahoitoakin on tarvittu. Tällä hetkellä meidän tietomme tästä koko hässäkästä on kovin vähäistä, sillä meidän arkipäivä on kulunut aivan tavallisesti. Bangkok on niin valtava kaupunki, että täällä missä me majaillaan ei ole MITÄÄN tavallisuudesta poikkeavaa. Levottomuudet keskittyvät alueille, jonne meillä ei ole asiaa. Silti on hyvä pitää korvat auki ja tilanteen tasalla. Tässä parhaillaan lueskellaan noita uutisia, ja sitä miten tilanne kehittyy.
Kirjoittelin tämän tähän blogiin ihan vaan siltä varalta, että Suomen uutisiin tulee jotain juttua näistä tapahtumista (ainakaan tähän mennessä ei ole näyttävästi ylittänyt uutiskynnystä). Meillä siis kaikki hyvin. Jari ja SLS pitää meistä kovin hyvää huolta ja tilanteen tasalla.
Jos haluaa perehtyä tähän tilanteeseen täällä, niin Ylen sivuilta löytyi tällainen juttu asian taustoista: http://www.yle.fi/uutiset/taustat/id103224. Täytyy kuitenkin muistaa, että tapahtumien todellisten syy-seuraus-suhteisiin ymmärrykseen ei välttämättä voi päästä kovin tarkasti näin suomalaisena.
maanantai 6. lokakuuta 2008
neljättä viikkoa aloitellessa..
Päivä on taas vierehtäny ja meillä tuli kolme viikkoa täyteen täällä. Aika menee tosi nopeesti, ainakin vielä tuntuu siltä. Paljon on ehtiny kyllä tapahtua mutta tässä muutaman päivän mietteitä.
Eilen oli aamulla taas Jumis. Meillä oli myös pyhäkouluvuoro, mutta saatiin muitakin hommia. Meitä pyydettiin bändiin mukaan soittamaan. Täällä on aina jumiksen alkuun semmonen 20 min worship time jonka aikana bändi soittaa. Sen jälkeen laulut säestää pelkkä piano. No, me päästiin näihin alkujameihin mukaan soittamaan, minä pianoa ja Janne bassoa. Ihan hyvin pysyttiin perässä vaikka nuotit oli mitä oli, ja laulukieli oli thai.. vähän kyllä tuli peesailtua kun ei välillä yhtään tienny missä mennään. Mutta ihan mukava, että pyysivät meitä mukaan. Pyhäkoulukin meni ihan mukavasti laulaen ja kadonneesta lampaasta puhuen. Saatiin vilkkaimmatkin pojanklopit esittämään kinkkisiä kysymyksiä Hyvästä Paimenesta.
Jumiksen jälkeen paikalliset nuoret pyysivät meitä mukaan toiselle kirkolle, jossa oli nuorten yhteinen iltapäivän/illan vietto. Me ei tietenkään kehdattu kieltäytyä, vaikka väsymys oli aika kova. Mutta ihan kiva että mentiin mukaan. Parin tunnin yhteislaulukarkelot ja kyseisen seurakunnan pastorin opetus oli taas yksi hieno kokemus lisää täällä. Tosin välillä tuntui taas tosi raskaalta, kun jotain asioita ei tulkattu. Siihen päälle väsymys, niin voi olla että jossain vaiheessa näytettiin joltain nuokkuvilta norsuilta.. Oltiin rättiväsyneitä kun illalla tultiin tänne. Aika nopeesti sitä halus vaan nukkumaan.
Tänään, tattadaa, piti alkaa kolmen viikon lasten englannin kesäkurssi... mutta arvaatte jo varmaan, ei se alkanutkaan. Se peruttiin koska ei ollut tarpeeksi osaanottajia. Varmistus tuli vähän ennen yhdeksää aamulla. Nojoo, tähän me oltiin varauduttukin. Täällä moni asia saattaa muuttua ja se on myös asia johon pitää tottua ja jo vähän ollaankin totuttu. Meillä sitten olikin tänään illalla enkun tunnit ja päätettiin ottaa päivä sitten vaan ihan rennosti. Pesin koneellisen pyykkiä ja käytiin Centralissa syömässä. Taas kerran meijän lemppariravintolassa. Mutta kun ruoka on niin hyvää että ei voi mitään. Illan enkun tunnit meni ihan hyvin, kyseinen ryhmä tavattiin vasta ekaa kertaa. Aika ujoja nekin on puhumaan, ja kuitenkin kurssi on jo vähän vaikeampaa tasoa kuin toisella ryhmällä. Me nyt sitten jatketaan noita iltakurssien pitämistä kun se kesäkurssi peruuntui. Me ollaan ihan tyytyväisiä, näin kai tän pitikin sitten mennä.
Nojoo, hyvillä mielin ollaan edelleen. Välillä puseroon hiipii pieni koti-ikävän poikanen mutta mitenkään pahasti se ei ole (ainakaan vielä) vaivannut. Huomenna on taas illalla enkun tunnit ja ajateltiin mennä aamupäivällä hierontaan, niin saa taas hartiat vetreiks.
Sellasia täällä, aika arkista jo välillä tää meininki. Täälläkin alkaa kaikkeen tottumaan. Voikaa hyvin kaikki! we miss you. :)
Eilen oli aamulla taas Jumis. Meillä oli myös pyhäkouluvuoro, mutta saatiin muitakin hommia. Meitä pyydettiin bändiin mukaan soittamaan. Täällä on aina jumiksen alkuun semmonen 20 min worship time jonka aikana bändi soittaa. Sen jälkeen laulut säestää pelkkä piano. No, me päästiin näihin alkujameihin mukaan soittamaan, minä pianoa ja Janne bassoa. Ihan hyvin pysyttiin perässä vaikka nuotit oli mitä oli, ja laulukieli oli thai.. vähän kyllä tuli peesailtua kun ei välillä yhtään tienny missä mennään. Mutta ihan mukava, että pyysivät meitä mukaan. Pyhäkoulukin meni ihan mukavasti laulaen ja kadonneesta lampaasta puhuen. Saatiin vilkkaimmatkin pojanklopit esittämään kinkkisiä kysymyksiä Hyvästä Paimenesta.
Jumiksen jälkeen paikalliset nuoret pyysivät meitä mukaan toiselle kirkolle, jossa oli nuorten yhteinen iltapäivän/illan vietto. Me ei tietenkään kehdattu kieltäytyä, vaikka väsymys oli aika kova. Mutta ihan kiva että mentiin mukaan. Parin tunnin yhteislaulukarkelot ja kyseisen seurakunnan pastorin opetus oli taas yksi hieno kokemus lisää täällä. Tosin välillä tuntui taas tosi raskaalta, kun jotain asioita ei tulkattu. Siihen päälle väsymys, niin voi olla että jossain vaiheessa näytettiin joltain nuokkuvilta norsuilta.. Oltiin rättiväsyneitä kun illalla tultiin tänne. Aika nopeesti sitä halus vaan nukkumaan.
Tänään, tattadaa, piti alkaa kolmen viikon lasten englannin kesäkurssi... mutta arvaatte jo varmaan, ei se alkanutkaan. Se peruttiin koska ei ollut tarpeeksi osaanottajia. Varmistus tuli vähän ennen yhdeksää aamulla. Nojoo, tähän me oltiin varauduttukin. Täällä moni asia saattaa muuttua ja se on myös asia johon pitää tottua ja jo vähän ollaankin totuttu. Meillä sitten olikin tänään illalla enkun tunnit ja päätettiin ottaa päivä sitten vaan ihan rennosti. Pesin koneellisen pyykkiä ja käytiin Centralissa syömässä. Taas kerran meijän lemppariravintolassa. Mutta kun ruoka on niin hyvää että ei voi mitään. Illan enkun tunnit meni ihan hyvin, kyseinen ryhmä tavattiin vasta ekaa kertaa. Aika ujoja nekin on puhumaan, ja kuitenkin kurssi on jo vähän vaikeampaa tasoa kuin toisella ryhmällä. Me nyt sitten jatketaan noita iltakurssien pitämistä kun se kesäkurssi peruuntui. Me ollaan ihan tyytyväisiä, näin kai tän pitikin sitten mennä.
Nojoo, hyvillä mielin ollaan edelleen. Välillä puseroon hiipii pieni koti-ikävän poikanen mutta mitenkään pahasti se ei ole (ainakaan vielä) vaivannut. Huomenna on taas illalla enkun tunnit ja ajateltiin mennä aamupäivällä hierontaan, niin saa taas hartiat vetreiks.
Sellasia täällä, aika arkista jo välillä tää meininki. Täälläkin alkaa kaikkeen tottumaan. Voikaa hyvin kaikki! we miss you. :)
lauantai 4. lokakuuta 2008
Tuk-Tuk!
Päästiin tänään kokemaan sitä oikeaa taksiajelun iloa, kun otettiin alle paikallinen kuuluisuus, Tuk-tuk.
Tuon kolmipyöräisen mopon kyydissä pääsee kyllä tuntemaan kaikilla aisteilla sen, mitä Bangkokin ruuhkainen lauantai-iltapäivä on parhaimmillaan ja pahimmillaan. Pakokaasuja, mieletöntä meteliä ja tuhottomasti autoja, mopoja sekä muita menopelejä, joiden välissä tuhatta ja sataa painetaan tuolla tuk-tukilla.
Sitten vähän kunnallisvaalitunnelmia thaimaalaisittain:
Tuossa esittäytyy numero kahdeksan. Nää kaikki ehdokkaat suosii enemmän tai vähemmän tommoista saksalaista salapoliisimuotia. Oikein vauhdikkaita hemmoja. En muuten tiedä mitkä vaalit nää täällä sitten edes on...
Nyt unille, niin jaksaa huomenna! Ollaan jumiksessa mukana bändissä. Heh. Käytiin harjoittelee tänään ja biisit oli aika... erikoisia ;)
Tuon kolmipyöräisen mopon kyydissä pääsee kyllä tuntemaan kaikilla aisteilla sen, mitä Bangkokin ruuhkainen lauantai-iltapäivä on parhaimmillaan ja pahimmillaan. Pakokaasuja, mieletöntä meteliä ja tuhottomasti autoja, mopoja sekä muita menopelejä, joiden välissä tuhatta ja sataa painetaan tuolla tuk-tukilla.
Sitten vähän kunnallisvaalitunnelmia thaimaalaisittain:
Tuossa esittäytyy numero kahdeksan. Nää kaikki ehdokkaat suosii enemmän tai vähemmän tommoista saksalaista salapoliisimuotia. Oikein vauhdikkaita hemmoja. En muuten tiedä mitkä vaalit nää täällä sitten edes on...
Nyt unille, niin jaksaa huomenna! Ollaan jumiksessa mukana bändissä. Heh. Käytiin harjoittelee tänään ja biisit oli aika... erikoisia ;)
perjantai 3. lokakuuta 2008
Friday night special
Oli pakko kirjoittaa vielä Tuulian jatkoksi muutamia ajatuksia, jotka kertovat jotain siitä millaisia juttuja pääkoppamme ovat lähiaikoina operoineet.
Lopeteltiin juuri perjantai-illan rukouspiiriä, johon nyt jo perinteikkäästi toista kertaa osallistuttiin. Tällä kertaa ei ollut midnight-special, vaan oltiin yhdessä seurakuntalaisten kanssa "vaan" klo 20-22. Voitteko arvata millaisia ajatuksia päällimmäisenä tällainen kokoontuminen ehtii herättää? Itselläni ainakin viimeisen tunnin mietteet olivat tasoa: Mitä ihmettä me täällä tehdään!? Oikeasti, on aika rankkaa istua hiljaa porukassa, joka laulaa, puhuu ja keskustelee kielellä, josta ei ymmärrä sanaakaan. Meillä on kyllä tulkkaamassa aina joku, mutta tänäänkin tuntui, että hän taisi väsähtää jossain puolen välin tienoilla, minkä jälkeen saimme kuulla englanniksi lauseen sieltä toisen täältä. Ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta on hienoa osallistua yhteiseen ajatusten ja rukousaiheiden vaihtoon, mutta oma luonto vie usein voiton. Istupa siinä nukahtamatta, kun nihkeä hiki liimaa vaatteet ihoon ja taustapuhe on lähinnä Nukkumatin sulosointuja korville.
Mitä me täällä tehdään? Mikä on tämän reissun tarkoitus? Tuossa pari lausetta mitä tosiaan ollaan heitetty välillä toisillemme, ja varmasti yhtä useasti ylös taivaaseen. Tänään pidetyn palaverin perusteella ei ole yhtään varmaa, että pidämme ensi viikolla kesäkurssia 6-12 vuotiaille lapsille. No, kuten Tuulian tekstistä selviää, niin ei se meidän maailmaa kaada. Toisaalta ne meidän iltakurssitkin tuntuvat olevan jatkuvasti vaakalaudalla. Välillä oppilaat peruvat tunteja ja sitä rataa. Todella vaikeaa jotenkin hahmottaa ensinnäkin sitä meidän työnkuvaa tämän seurakunnan puitteissa, ja vielä vaikeampaa sitä korkeampaa tarkoitusta koko hommalle. Ehkä meidän pitää "tyytyä" siihen, että kolme kuukautta menee enimmäkseen leppoisissa merkeissä maistellen hurjan hyvää ruokaa, ja nautiskellen rennosta elämänmenosta? Vai?
Aivomyrskystä toiseen myrskyyn, nimittäin viime yöhön, josta Tuulia myöskin hyvin todentuntuisesti kirjoittaa. Siinä kuunnellessani rajua ukkosta ja katsellessa valoshowta aitiopaikalta, suoraan tapahtumien keskipisteestä, mieleeni kirkastui se evankeliumin kohta, jossa Jeesus tyynnyttää myrskyn. Opetuslapset hätääntyvät myrskyn noustessa, ja ihmettelevät, miksi Mestari vain leppoisasti ottaa unia veneen pohjalla, hehän vielä hukkuvat siihen paikkaan. Siitä sijoiltaan noustuaan ja tyynnytettyään myrskyn Jeesus sanoo sanatarkasti näin: "Miksi te noin pelkäätte? Eikö teillä vieläkään ole uskoa?" (Mark.4:40)
Ehkä se juttu, mistä tuo kohta minulle tänään puhui on se, että ei meidän tarvitse huudella mitään ikään kuin sen puolesta, että meidän Taivaallinen Isämme heräisi ajamaan meidän asiaa. Ei siellä ylhäällä nukuta, vaikka meistä välillä siltä tuntuisi. Meidän asiamme on hoidossa, kun vain olemme samassa veneessä itsensä Mestarin kanssa. On vain jotenkin perin tyypillistä ihmiselle luulla tietävänsä jotenkin paremmin sen, mikä olisi milloinkin meille hyväksi. Ja tässä tilanteessa mullakin pitäisi olla jotenkin niin selvillä se, mikä on minkäkin tarkoitus. Ehkä me saadaan tietää se tarkoitus sitten kuin palataan Suomeen, tai ehkä vuoden päästä. Voi olla että asia valkenee meille paljon myöhemminkin.
Kaikkien näiden mukamas"syvien" mietteiden ohella meillä on tosi hyvä olla täällä. Leffassa käyminen on mukavaa, ja ruoka maistuu edelleen uutuuden viehätyksen alaisena sata kertaa paremmalle kuin karjalan paisti. Täytyy silti myöntää että eilen oli itselle ensimmäinen päivä jolloin mietin armasta kotisuomea nimenomaan siinä mielessä että olisi mukavampaa olla siellä. Nyt ne ajatukset ovat vaihtuneet realistisempiin aatoksiin. Mehän ollaan täällä vielä yli kaksi kuukautta. Parasta ottaa kaikki ilo irti! Hyvin tunnelmin siis, lämpöä sinne kalseaan syksyyn täältä lähettäen :)
Lopeteltiin juuri perjantai-illan rukouspiiriä, johon nyt jo perinteikkäästi toista kertaa osallistuttiin. Tällä kertaa ei ollut midnight-special, vaan oltiin yhdessä seurakuntalaisten kanssa "vaan" klo 20-22. Voitteko arvata millaisia ajatuksia päällimmäisenä tällainen kokoontuminen ehtii herättää? Itselläni ainakin viimeisen tunnin mietteet olivat tasoa: Mitä ihmettä me täällä tehdään!? Oikeasti, on aika rankkaa istua hiljaa porukassa, joka laulaa, puhuu ja keskustelee kielellä, josta ei ymmärrä sanaakaan. Meillä on kyllä tulkkaamassa aina joku, mutta tänäänkin tuntui, että hän taisi väsähtää jossain puolen välin tienoilla, minkä jälkeen saimme kuulla englanniksi lauseen sieltä toisen täältä. Ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta on hienoa osallistua yhteiseen ajatusten ja rukousaiheiden vaihtoon, mutta oma luonto vie usein voiton. Istupa siinä nukahtamatta, kun nihkeä hiki liimaa vaatteet ihoon ja taustapuhe on lähinnä Nukkumatin sulosointuja korville.
Mitä me täällä tehdään? Mikä on tämän reissun tarkoitus? Tuossa pari lausetta mitä tosiaan ollaan heitetty välillä toisillemme, ja varmasti yhtä useasti ylös taivaaseen. Tänään pidetyn palaverin perusteella ei ole yhtään varmaa, että pidämme ensi viikolla kesäkurssia 6-12 vuotiaille lapsille. No, kuten Tuulian tekstistä selviää, niin ei se meidän maailmaa kaada. Toisaalta ne meidän iltakurssitkin tuntuvat olevan jatkuvasti vaakalaudalla. Välillä oppilaat peruvat tunteja ja sitä rataa. Todella vaikeaa jotenkin hahmottaa ensinnäkin sitä meidän työnkuvaa tämän seurakunnan puitteissa, ja vielä vaikeampaa sitä korkeampaa tarkoitusta koko hommalle. Ehkä meidän pitää "tyytyä" siihen, että kolme kuukautta menee enimmäkseen leppoisissa merkeissä maistellen hurjan hyvää ruokaa, ja nautiskellen rennosta elämänmenosta? Vai?
Aivomyrskystä toiseen myrskyyn, nimittäin viime yöhön, josta Tuulia myöskin hyvin todentuntuisesti kirjoittaa. Siinä kuunnellessani rajua ukkosta ja katsellessa valoshowta aitiopaikalta, suoraan tapahtumien keskipisteestä, mieleeni kirkastui se evankeliumin kohta, jossa Jeesus tyynnyttää myrskyn. Opetuslapset hätääntyvät myrskyn noustessa, ja ihmettelevät, miksi Mestari vain leppoisasti ottaa unia veneen pohjalla, hehän vielä hukkuvat siihen paikkaan. Siitä sijoiltaan noustuaan ja tyynnytettyään myrskyn Jeesus sanoo sanatarkasti näin: "Miksi te noin pelkäätte? Eikö teillä vieläkään ole uskoa?" (Mark.4:40)
Ehkä se juttu, mistä tuo kohta minulle tänään puhui on se, että ei meidän tarvitse huudella mitään ikään kuin sen puolesta, että meidän Taivaallinen Isämme heräisi ajamaan meidän asiaa. Ei siellä ylhäällä nukuta, vaikka meistä välillä siltä tuntuisi. Meidän asiamme on hoidossa, kun vain olemme samassa veneessä itsensä Mestarin kanssa. On vain jotenkin perin tyypillistä ihmiselle luulla tietävänsä jotenkin paremmin sen, mikä olisi milloinkin meille hyväksi. Ja tässä tilanteessa mullakin pitäisi olla jotenkin niin selvillä se, mikä on minkäkin tarkoitus. Ehkä me saadaan tietää se tarkoitus sitten kuin palataan Suomeen, tai ehkä vuoden päästä. Voi olla että asia valkenee meille paljon myöhemminkin.
Kaikkien näiden mukamas"syvien" mietteiden ohella meillä on tosi hyvä olla täällä. Leffassa käyminen on mukavaa, ja ruoka maistuu edelleen uutuuden viehätyksen alaisena sata kertaa paremmalle kuin karjalan paisti. Täytyy silti myöntää että eilen oli itselle ensimmäinen päivä jolloin mietin armasta kotisuomea nimenomaan siinä mielessä että olisi mukavampaa olla siellä. Nyt ne ajatukset ovat vaihtuneet realistisempiin aatoksiin. Mehän ollaan täällä vielä yli kaksi kuukautta. Parasta ottaa kaikki ilo irti! Hyvin tunnelmin siis, lämpöä sinne kalseaan syksyyn täältä lähettäen :)
ukkosta ja ullakolla.
Viime yö oli ehkä pelottavin ikinä. Heräsin klo 04.11 erittäin voimakkaaseen ja kovaääniseen "pamahdukseen" ja välähdykseen. En oo koskaan tai ainakaan pitkään aikaan pelästyny niin paljoa. Ulkona siis ukkosti ja satoi aivan valtavasti niin kuin aika monta kertaa aikasemminkin tällä reissulla. Mutta tällä kertaa se oli jotain aivan hullua. Ukkonen oli ihan tän meijän alueen päällä ja aivan mieletön ääni lähti jokaisesta jyrinästä. Salamat välkkyi koko ajan. Oikeesti pelotti.. Oli pakko mennä koputtamaan Jannen ovelle. Vähän nolotti.. mutta Jannekin oli herännyt samaiseen ääneen. Tuli ihan mieleen ne ajat nuorempana kun pelkäsin ukkosta ja joskus taisin käydä äitin ja isinkin herättämässä. Nojoo, mutta noin puolitoista tuntia sitä kesti.. Pikkuhiljaa se laantui ja meni kauemmas mutta ensimmäisen noin puoli tuntia oli aivan kauheeta paukutusta ja salamointia. Voitte vaan kuvitella kun täällä on joka päivä reilu 30 lämmintä ja kosteusprosentti lähentelee sataa ja sitten alkaa kauhee myrsky. Se on todella siis myrsky. Vähän eri kaliiberia kun Suomessa. Onneks sadekausi on loppumaan päin eikä tuskin mitään ihan jokapäiväistä ole tollaset ukkoset. Täällä on ikkunatkin todella ohuet joten käytännössä kaikki äänet kaduilta ja ulkoota kuuluu vaimentamattomina omaan huoneeseen.. ja niin on myös ukkosen kohdalla. Seinät eikä ikkunat eristä ääntä, ei sitten ollenkaan. No tulipahan semmonen puolentoista tunnin katko meidän yöuniin. Noin puoli kuusi uskalsin vihdoin mennä takaisin nukkumaan. Onneksi uni tuli kuitenkin vielä silmään. Ja aamulla sai nukkua vähän pidempään kun meillä on tänään "vapaa" päivä. Tai piti olla, mutta pidettiin Jiin kanssa tapaamista klo 14.30. koskien kesäkurssia.
Mitäs täällä on muuta viikon aikana tapahtunut.. Meillä oli tiistaina ja torstai-iltana enkun tunnit neljän hengen nuorten ryhmälle ja opeteltiin mm. suunnan kysymistä ja imperfektiä. Aika vaikeeta ainakin mun mielestä opettaa esim. imperfektiä etenkin sen takia kun Thaimaassa ja thain kielessä ei tunnetta sitä ollenkaan. Mutta hyviä opettajia me mun mielestä ollaan. Ryhmäkin vaikuttaa tosi mukavalta, tosin aika ujoja ne on puhumaan englantia vaikka ihan kohtuullisesti osaavatkin.
Meillä oli eilen myös harjoittelupalaveri Jarin kanssa ja keskusteltiin mm. ensi viikolla alkavasta kesäkurssista. Saa nähdä alkaako se ollenkaan, sillä lapsia on ilmoittautunut vain 5 ja se on liian vähän. Saadaan tietää vasta sunnuntaina että mitä tulee tapahtumaan. Me ollaan sitä ehditty jo vähän suunnittelemaan, mutta jos sitä ei pidetääkään niin ei ne nyt hukkaan ole kuitenkaan mennyt. Vaikea sanoa mitä tapahtuu kun ei tiedä itsekään.
Me löydettiin alkuviikosta yks ihana ruokapaikka tosta läheisestä kauppakeskuksesta mistä saa mm. ihanaa sweet&sour kanaa riisin kanssa. Ollaan nyt jo kolmesti käyty tällä viikolla siellä. Kyllä täältä muualtakin saa hyvää ruokaa mutta se on nyt ollu toistaseksi meidän suosikki paikallisen ruuan suhteen. Eilen testattiin myös Pizza Hut ja olipa ihanaa syödä oikeen kunnon juustoista pizzaa. Tuli vähän semmonen suomen maku suuhun, jos niin voi sanoa.
Varattiin tänään myös meidän välilomalle, joka on lokakuun lopussa, lennot Krabille. Päästään siis viikoksi nauttimaan myös rantaelämästä. Se on mukavaa että meille suodaan semmoinen mahdollisuus. Silloin ollaankin jo keskimatkan kievarissa tän harjoittelun suhteen.. Nopeesti kyllä aika menee, niin se vaan on. Nytkin on taas jo viikonloppu!
Terveisiä kaikille teille rakkaille sinne Suomeen ja kiva kun käytte lukemassa meidän blogia. Jos joku haluaa kokeilla etanapostia niin pistämpä tähän loppuun meidän osoitteen tänne ihan teidän iloksenne :)
Tuulia Taipale/ Janne Konttinen
Laksi Lutheran Church
43/225-228 Ammariniwat Village
Phahonyothin Rd.
Bangkhen
10220 Bangkok
THAILAND
Katotaan jos taas lisäillään kuvia jossain vaiheessa. Iloa arkeen kaikille!
Mitäs täällä on muuta viikon aikana tapahtunut.. Meillä oli tiistaina ja torstai-iltana enkun tunnit neljän hengen nuorten ryhmälle ja opeteltiin mm. suunnan kysymistä ja imperfektiä. Aika vaikeeta ainakin mun mielestä opettaa esim. imperfektiä etenkin sen takia kun Thaimaassa ja thain kielessä ei tunnetta sitä ollenkaan. Mutta hyviä opettajia me mun mielestä ollaan. Ryhmäkin vaikuttaa tosi mukavalta, tosin aika ujoja ne on puhumaan englantia vaikka ihan kohtuullisesti osaavatkin.
Meillä oli eilen myös harjoittelupalaveri Jarin kanssa ja keskusteltiin mm. ensi viikolla alkavasta kesäkurssista. Saa nähdä alkaako se ollenkaan, sillä lapsia on ilmoittautunut vain 5 ja se on liian vähän. Saadaan tietää vasta sunnuntaina että mitä tulee tapahtumaan. Me ollaan sitä ehditty jo vähän suunnittelemaan, mutta jos sitä ei pidetääkään niin ei ne nyt hukkaan ole kuitenkaan mennyt. Vaikea sanoa mitä tapahtuu kun ei tiedä itsekään.
Me löydettiin alkuviikosta yks ihana ruokapaikka tosta läheisestä kauppakeskuksesta mistä saa mm. ihanaa sweet&sour kanaa riisin kanssa. Ollaan nyt jo kolmesti käyty tällä viikolla siellä. Kyllä täältä muualtakin saa hyvää ruokaa mutta se on nyt ollu toistaseksi meidän suosikki paikallisen ruuan suhteen. Eilen testattiin myös Pizza Hut ja olipa ihanaa syödä oikeen kunnon juustoista pizzaa. Tuli vähän semmonen suomen maku suuhun, jos niin voi sanoa.
Varattiin tänään myös meidän välilomalle, joka on lokakuun lopussa, lennot Krabille. Päästään siis viikoksi nauttimaan myös rantaelämästä. Se on mukavaa että meille suodaan semmoinen mahdollisuus. Silloin ollaankin jo keskimatkan kievarissa tän harjoittelun suhteen.. Nopeesti kyllä aika menee, niin se vaan on. Nytkin on taas jo viikonloppu!
Terveisiä kaikille teille rakkaille sinne Suomeen ja kiva kun käytte lukemassa meidän blogia. Jos joku haluaa kokeilla etanapostia niin pistämpä tähän loppuun meidän osoitteen tänne ihan teidän iloksenne :)
Tuulia Taipale/ Janne Konttinen
Laksi Lutheran Church
43/225-228 Ammariniwat Village
Phahonyothin Rd.
Bangkhen
10220 Bangkok
THAILAND
Katotaan jos taas lisäillään kuvia jossain vaiheessa. Iloa arkeen kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)